maanantai 30. syyskuuta 2013

Synttäri

Vanhenin tänään, taas kerran. Onneksi ikä on vain numeroita, ainakin meikäläisen kohdalla. S , mikä yllätti, oli onnittelujen määrä sekä naamakirjassa että kasvotusten. Jotenkin hämmentävää. Nykyinen puljun pääpomokin halasi, tuli ihan erikseen halaamaan minua kirjastoon. Siis jösses.





Eräästä sattuneesta syystä läksin töistä vähän normaalia aiemmin ja ehdin tehdä mutakakun iltakahville. Se oli oikein makoisaa. Nyt voin jälleen jatkaa viljatonta ruokavaliotani kaikessa rauhassa.

Loppuun vielä vanha ihana Wigwam, kunnollista suomalaista progea.


5 kommenttia:

  1. No, niin. Onnittelut tulevat nyt sitten myöhässä, kun ei yhtään voinut vihjata. Pistetään sitten oikein isot tulemaan: ONNEA SYNTYMÄPÄIVÄN JOHDOSTA (joka oli jo) !!!

    @--}----- (<- se on olevinaan ruusu)

    VastaaPoista
  2. Hyvää mennyttä syntymäpäivää. Sä oletkin sitten vaaka, niin kuin minäkin =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vaaka hyvinkin ja lisäksi nouseva kaksonen. Kaksinkertainen ilman merkki.. ei aina ole helppoa (mulla ja lähimmäisillä).

      Poista
    2. Merkkien yhteensopivuuksista en tiedä, mutta parhaimmat ystävättäreni ovat vaaka ja kaksonen. :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)