Olen paennut muutaman kerran puskiin, vattu- ja mustikkapuskiin. Mustikkaa ei ollut paljoakaan tai sitten en vain osaa, mutta sain sentään litran kaavituksi pakastimeen. Silloinkin äitini soitti kysyäkseen, joko karhu oli syönyt kun kesti. Nautin vain puiden huminasta istuskellessani mustikassa.
Vattuja sen sijaan on runsaasti. Aion huomenna koettaa päästä pihapiiriä pidemmälle vattuun. Vielä toistaiseksi olen ollut näköetäisyydellä. Vatut ovat tänä kesänä suuria ja kauniita, j aniitä on mukava kerätä kuivalla kelillä.
Tänään leivoin sämpylöitä iltateen keralle. Jo helpotti pipon kiristys. Nyt menen petiin. Loppuun vielä yksi Gunnareiden piisi, josta kovasti tykkään.
Heh, pakko kommentoida. Mä NIIN jaan tuon fiiliksen äideistä! Vaikka mulla on mitä parhaimmat välit omaan äitiini, niin ajan myötä elämänkatsomus on muodostunut aivan toisenlaiseksi ja jaksan ehkä pari tuntia kerrallaan äitiäni. Joskus oltiin mökillä yhtä aikaa n. viikko ja se kyllä alkoi kiristellä hermoja. Kaikki normaalielämän tavat on muodostuneet jo niin erilaisiksi: ruoka-ajat, astianpesu, kuinka vanhaa ja kuivaa leipää syödään, lähtemisten ja tulemisten aikataulu, siivouskäsitykset yms. Kyllä se on niin että huusholli ei kahta emäntää kaipaa.
VastaaPoistaUskon, että aika monikin nainen voi samaistua meihin. Alan olla aika valmis taas talvitaukoon, vaikka äidistäni pidänkin. Pieninä annoksina mukavampaa..
Poista