Huono maku

Olen ikävä ihminen. Joskus olen myös ilkeä. Kuten nyt, sillä aion moittia äitini miniän huonoa makua. Ihmiseksi, joka ilmeisesti sisustaa innokkaasti sisustuslehtien määrästä päätellen, hänellä on jonkinlainen outo käsitys tavaran määrän korreloivan laadun kanssa positiivisesti. Äitini ja hänen tyttärensä (eli allekirjoittanut) eivät voi kuin ihailla.

Kälyni tyyli eroaa minun ja äitini tyylistä kuin Kuu Maasta. Pidämme avarasta ja valoisasta, mahdollisimman vähän ryönää sisältävästä sisustuksesta. Nykyisin mökkimme seinät ovat täynnä tauluja siten, että seinäpintaa ei juuri näy. Emme myöskään pidä täytetyistä eläimistä tuvassa saati lasikupujen alle säilötyistä linnunpesistä (en uskalla edes kuvitella, mitä kaikkiea mahdollista niissä liikkuu). Jos haluaisin asua antiikkiliikkeessä, perustaisin sellaisen, mutta kun en halua. Mieheni sanoin 'Antiikki on jonkun muun vanhaa ryönää' ja se on myös minun käsitykseni.

Alla esimerkki kälyni mielestä kauniista lampusta, josta äitini oli kysynyt pojaltaan: 'Mikä hirveä kammotus tuo on?' En kommentoi. Paitsi, että kaipaan kovasti vanhaa siroa lamppua, jossa oli valkoisesta lasista tehdyt tulppaaninmalliset lampunkuvut. Itku.

Jos teksti on hieman sekava, niin minäkin olen. En pysty keskittymään lasteni ilakoidessa samassa tilassa. Ainiin.. mieheni sanoi kälyni mausta, että se on melkein yhtä huono kuin hänen isänsä ja edesmenneen äitipuolensa maku. Uskallan sanoa, että onneksi ette ole koskaan kokeneet niitä.