maanantai 17. kesäkuuta 2013

Tulevaisuudenkuva

Aamulla tapasin ex-työkaverin metrossa. Hän kyseli olenko hakenut yhtä paikkaa heiltä, mutta sanoin etten viitsinyt kun en edelleenkään halua olla töissä sunnuntaisin ja hän ymmärsi. Töistä tullessa poikkesin kyseisessä paikassa hakemassa yhtä varausta, jota ei ollutkaan. Se löytyi kuitenkin musan työhuoneesta ja juoruilin hetken siellä olevan ex-työkaverin kanssa hänen laittaessaan levyn lainauskuntoon.

Näistä ja siitä Avoimen ilmoittautmis-epäonnistumisesta johtuen aloinkin tässä illalla pohtia, jos alkaisinkin puutarhatontuksi. Erään ystävän kanssa jo sovimme, että hän voisi olla sellainen pyllistävä tonttu ja minä voisin näyttää käsimerkkejä. Samalla pääsisi mukavasti irti varsinaisesta työelämästä, mutta ainut haittapuoli olisi tietysti sääolot. Toisaalta voisi olla ihan virallisesti tonttu ja ulkona.

Joo. Loppuun kummallinen video. En oikein tiedä pidänkö tästä kappaleesta vai en.


4 kommenttia:

  1. Jos sinä alat puutarhatontuksi niin mulle ykkösvaraus! Haluan sut ilman muuta tuohon takapihalle äläkä huoli, nostan sut joka ilta sisälle ettei itikat syö <3

    VastaaPoista
  2. Wow, ihana visio tulevaisuudesta ;-) Meillekin kelpais ja terassilla on katoskin...

    Lueskelin postauksesi koko reissumme ajalta ja sulla se reissu onkin vasta edessä. Nauti odotuksesta, se on ihanaa!

    Meillä myäös oli kouluunlähtötarkastus ja kuopus käyttäytyi esimerkillisesti. Mitä nyt totesi neuvolan tädille kun kysyi pelaamisesta ja ruutuajasta, että äiti ei anna pelata niin paljon kun haluaisin ja "sitten sisimmässä piinaa pelipiina".

    VastaaPoista
  3. Teen varauksen numero kolme. Ottaisin teidät mielellään toisen pyllistämään ja toisen näyttämään käsimerkkejä meitin pyykkinarun täyttäjä naapurille. Alkaa kyllä olemaan vietäri niin kireällä, että tiedä vaikka juhannuksena suoritan kummatkin temput itse :D Palkkaa en pysty paljon maksamaan, mutta katos löytyy ja lupaan ruokkia herkuilla ja ajaa pulut pois niskata istumasta :D

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)