Nyt on jo kolmas päivä äidin kuolemasta tai siitä, kun kuulin uutisen. Usein sanotaan kai, että kolmas päivä on pahin esimerkiksi jonkun suuren onnettomuusuutisen jälkeen ja kai se on niin. Ainakin itse olen itkenyt tänään enemmän kuin aiempina päivinä.
Eilen menin töihin oikeastaan ihan siksi, että menin veljeni kanssa kahdeksi Hakaniemen Elannon hautaustoimistoon. Samalla saatoin töissä ajatella jotain muutakin ja esittää tekeväni töitä. Hautaustoimistossa olimme noin tunnin ja sitten veljeni kuskasi meidät Porvooseen äidin asunnolle. Huoltomies päästi meidät sisälle, koska kummallakaan ei ollut äidin uusia avaimia ja olin sanonut poliisille, että meillä on avaimet (vanhat kuten tajusimme miehen kanssa maanantaina oven ulkopuolella), joten he olivat jättäneet ne asuntoon.
Oli todella kummallista olla äidin asunnossa tietäen, ettei hän enää koskaan sinne tule. Siivosimme jääkaapista pilaantuvat ja samoin tyhjensimme pakastinta. Näillä näkymin veljeni vaimoineen muuttaa sinne putkiremontin ajaksi eli toukokuusta eteenpäin.
Tänään olin kotona ja soittelin erilaisiin paikkoihin, mm. virkatodistuksia. Ihme kyllä niitä ei olekaan tulossa kovin monta, toisin kuin arvelin etukäteen. Jostain syystä syvimmälle osui tällä kertaa Porvoon kirjaston henkilö, joka sanoi 'poistavansa tiedot järjestelmästä'. Ajattelin, että sitä me ihmiset nykyään olemme, pieniä ykkös- ja nollarivistöjä tietokoneen muistissa, jotka voi yhdellä napinpainalluksella poistaa olemasta. Enkä ole yhtään katkera henkilölle tai muutakaan, mutta jotenkin se vain meni ns. ihon alle.
Illempana aloin soitella äidin ystäville, en kyllä kovin monta jaksanut. Ajattelin ehkä koittaa huomenna, jos pystyn töistä hoitamaan osan. Ongelmana on vähän sekin, etten oikein tiedä äidin osoitehakemistosta, kuka on vielä hengissä. Lisäksi osa ihmisistä ei vastaa, kun ei tiedä numeroa.
Huomenna on työpäivä ja pitkä sellainen, joten ajattelin mennä sänkyyn. Jos jo ensi yönä nukuttaisi?
keskiviikko 30. maaliskuuta 2016
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
Täysorpo
Nyt se sitten tapahtui. Äidin lähtö. Äidillä oli jatkuva flimmeri sydämessä, mutta sydäntä ei voinut käynnistää ja tahdistaa uudelleen, koska sydänlihas oli jo niin huonossa kunnossa. Jokainen päivä saattoi olla viimeinen ja eilen illalla äiti oli sitten väsähtänyt olohuoneensa sohvalle, josta naapuri löysi nyt päivällä.
Aloin ihmetellä, kun äiti ei soittanut bussista, kuten teki aina tänne tullessaan. Odottelin kuitenkin, soitin eikä vastannut. Soitin ystävättärelle, joka ei tiennyt mutta neuvoi soittamaan alakerran naapurille, jolla oli avain. Naapurinrouva meni katsomaan ja soitin jonkin ajan päästä perään. Hän oli löytänyt äidin sohvalta, kaikki valot olivat vielä palaneet.
Äiti oli ollut illalla sekava, ystävätär kertoi mutta minä ja veljeni olimme sitä meiltä, että koska äiti itse kieltäytyi ambulanssista niin ei kai sitä sitten tarvittu. Parempi oli näin kuitenkin, kuin sairaalassa vieraiden ihmisten keskellä hälinässä.
Kiitos, äiti. Kaikesta.
Aloin ihmetellä, kun äiti ei soittanut bussista, kuten teki aina tänne tullessaan. Odottelin kuitenkin, soitin eikä vastannut. Soitin ystävättärelle, joka ei tiennyt mutta neuvoi soittamaan alakerran naapurille, jolla oli avain. Naapurinrouva meni katsomaan ja soitin jonkin ajan päästä perään. Hän oli löytänyt äidin sohvalta, kaikki valot olivat vielä palaneet.
Äiti oli ollut illalla sekava, ystävätär kertoi mutta minä ja veljeni olimme sitä meiltä, että koska äiti itse kieltäytyi ambulanssista niin ei kai sitä sitten tarvittu. Parempi oli näin kuitenkin, kuin sairaalassa vieraiden ihmisten keskellä hälinässä.
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Päästäistä!
Päästäinen onkin jo hyvässä vauhdissa. Olen nauttinut ihan vain kotoilusta, vai miksi sitä kutsutaan, kun nauttii kotonaolemisesta ja kotihommien tekemisestä. Tämä on se, mitä kaipaan nykyään ja miski haluaisin nelipäiväisen työviikkoni takaisin. Kaksipäiväinen viikonloppu on aivan liian lyhyt, en pääse irti työasioista samalla tavoin kuin pääsisin jo pelkästään yhdellä lisäpäivällä.
Eilen leivoin elämäni ensimmäisen kattilaleivän ja se onnistui oikein hyvin. Taidan tehdä jatkossakin, vaikka keittiössä olikin melkoisesti jauhoja. Jotain siemeniä tai pähkinöitä aion lisätä ensi kerralla, suutuntuma voisi olla parempi.
Samalla tein myös elämäni ensimmäisen vadelma-semifreddon, mutta se tarjoillaan vasta huomenna, joten kuva on vasta myöhemmin täällä. Sen massa oli melkoisen hyvää, olisin voinut syödä ihan sellaisenaankin koko homman.
Tänään olin aikeissa tehdä joitain ompeluhommia, mutta uhka kahvin loppumisesta aiheutti kävelyreissun lähiAlepaan pienimmän tullessa seuraksi fillarilla. Olikin ihan kiva kävely, kassa oli tosi mukava uusi tyttö ja kaupan ulkopuolella vaihdoin muutaman sanan tuntemattoman äidin kanssa, joka aloitti keskustelun ihailemalla pienimmän uutta pyörää.
Tultuamme kotiin katsoin pienimmän kanssa Avengersin ja ruoan jälkeen menimme saunaan. Kunhan sana pienimmän sänkyyn aion jatkaa Poldark-sarjan uudelleenkatsomista. Työ-ystävä halusi sen lainaan, mutta en ollutkaan tallentanut sietä ensikatsomalla, joten hoidan sen samalla. Ei haittaa,jaksan kyllä katsoa Aidania uudemmankin kerran.
Huomenna äitini tulee meille syömään eli en varmaankaan ehdi tehdä suunnilleen mitään ennen sitä ja illalla olen varmaankin aika väsynyt. Onneksi on vielä maanantai vapaata. Niin saisi olla joka viikko :)
Eilen leivoin elämäni ensimmäisen kattilaleivän ja se onnistui oikein hyvin. Taidan tehdä jatkossakin, vaikka keittiössä olikin melkoisesti jauhoja. Jotain siemeniä tai pähkinöitä aion lisätä ensi kerralla, suutuntuma voisi olla parempi.
Tänään olin aikeissa tehdä joitain ompeluhommia, mutta uhka kahvin loppumisesta aiheutti kävelyreissun lähiAlepaan pienimmän tullessa seuraksi fillarilla. Olikin ihan kiva kävely, kassa oli tosi mukava uusi tyttö ja kaupan ulkopuolella vaihdoin muutaman sanan tuntemattoman äidin kanssa, joka aloitti keskustelun ihailemalla pienimmän uutta pyörää.
Tultuamme kotiin katsoin pienimmän kanssa Avengersin ja ruoan jälkeen menimme saunaan. Kunhan sana pienimmän sänkyyn aion jatkaa Poldark-sarjan uudelleenkatsomista. Työ-ystävä halusi sen lainaan, mutta en ollutkaan tallentanut sietä ensikatsomalla, joten hoidan sen samalla. Ei haittaa,jaksan kyllä katsoa Aidania uudemmankin kerran.
Huomenna äitini tulee meille syömään eli en varmaankaan ehdi tehdä suunnilleen mitään ennen sitä ja illalla olen varmaankin aika väsynyt. Onneksi on vielä maanantai vapaata. Niin saisi olla joka viikko :)
perjantai 25. maaliskuuta 2016
Atsii-atsii-aivastus
Jep, flunssaa pukkaa. Taas. Tiistaina lähdin yhden maissa kotiin, koska olo huononi ja illalla nousi lämpökin jo yli 37:n. Menin kuitenkin eilen töihin iltavuoroon ja kälvin töissä iltaseiskaan aivastellen railakkaasti suunnilleen vartin välein. Selvisin kuitenkin vihdoin kotiinkin ja tänään nautin vapaapäivästä.
Olen tänään imuroinut koko talon ja kissan sekä pessyt lattiat ja vessat. Kissa ihme kyllä nautti, kun imuroin sen villahousuja. Pesin yhden koneellisen pyykkiäkin ja käsitiskit, keskimmäisellä oli tiskikonevuoro. Iltapäivällä kävimme tukussa, Liiterissä ja Smarketissa, aikaa meni pari tuntia ja hermot kärysivät (erityisesti Lidlin kassajonossa). Miten voi ihmiset olla hitaita!!
Kotiin tultuamme laitoin ruoan uuniin. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä Olivian kanaa ja se onnistui ihan kivasti, en vain viitsinyt leivittää kananpaloja vaan laitoin ne sellaisinaan vuokaan ja smetanakermat päälle. Hyvää oli.
No.. oli mulla jotain ihan asiaakin oikeastaan. Tai oikeastaan haluan vain kirjoittaa sen ylös, koska vituttaa kuin pientä oravaa jonka käpy on jäässä.
Pari viikkoa sitten menin aamulla puoli yhdeksän maissa, kuten yleensä aamuvuoroaamuina, laittamaan itselleni mukin kahvia työpaikan keittiöön. Siellä oli kaksi ihmistä toimistosta ja huomasin, kun avasin oven, että he olivat varmaan juuri puhuneet minusta. Sellainen 'hupsista'-katse ja pieni naurahdus, tiedätte varmaan. En oikeastaan ajatellut siitä sen enempää, mutta olen pyrkinyt välttämään osumista keittiöön heidän ollessa siellä, koska tuli hiukan ikävä olo (plus että minua on kiusattu sekä koulussa että yhdessä aiemmassa työpaikassa). Jos paikalla on muita tai henkilö on yksin, asia on ihan eri.
Tiistaina menin taas aamulla keittiöön ja kuinka ollakaan he olivat siellä. Kaikki meni ihan hyvin siihen asti, kunnes olin lähdössä. Siinä laittaessani ovea perässäni kiinni, huomasin kuinka he taas katsoivat toisiinsa ja naurahtivat. EN tiedä mikä siinä on, että se satuttaa niin. Olen ajatellut, että jos vielä osun heidän kanssaan yhtäaikaa keittiöön, niin kysyn mikä minussa heitä niin huvittaa. Nyt tietysti kun luen tätä, tulee vainoharhainen olo, mutta kun se on vain se tunne mikä tulee.
No se siitä. Ajattelin ehkä yrittää olla enemmän pois koneelta tänä viikonloppuna. Nyt menen laittamaan vielä pataleivän taikinan porisemaan yöksi.
Olen tänään imuroinut koko talon ja kissan sekä pessyt lattiat ja vessat. Kissa ihme kyllä nautti, kun imuroin sen villahousuja. Pesin yhden koneellisen pyykkiäkin ja käsitiskit, keskimmäisellä oli tiskikonevuoro. Iltapäivällä kävimme tukussa, Liiterissä ja Smarketissa, aikaa meni pari tuntia ja hermot kärysivät (erityisesti Lidlin kassajonossa). Miten voi ihmiset olla hitaita!!
Kotiin tultuamme laitoin ruoan uuniin. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä Olivian kanaa ja se onnistui ihan kivasti, en vain viitsinyt leivittää kananpaloja vaan laitoin ne sellaisinaan vuokaan ja smetanakermat päälle. Hyvää oli.
 |
| Kuva löytyi FBstä |
No.. oli mulla jotain ihan asiaakin oikeastaan. Tai oikeastaan haluan vain kirjoittaa sen ylös, koska vituttaa kuin pientä oravaa jonka käpy on jäässä.
Pari viikkoa sitten menin aamulla puoli yhdeksän maissa, kuten yleensä aamuvuoroaamuina, laittamaan itselleni mukin kahvia työpaikan keittiöön. Siellä oli kaksi ihmistä toimistosta ja huomasin, kun avasin oven, että he olivat varmaan juuri puhuneet minusta. Sellainen 'hupsista'-katse ja pieni naurahdus, tiedätte varmaan. En oikeastaan ajatellut siitä sen enempää, mutta olen pyrkinyt välttämään osumista keittiöön heidän ollessa siellä, koska tuli hiukan ikävä olo (plus että minua on kiusattu sekä koulussa että yhdessä aiemmassa työpaikassa). Jos paikalla on muita tai henkilö on yksin, asia on ihan eri.
Tiistaina menin taas aamulla keittiöön ja kuinka ollakaan he olivat siellä. Kaikki meni ihan hyvin siihen asti, kunnes olin lähdössä. Siinä laittaessani ovea perässäni kiinni, huomasin kuinka he taas katsoivat toisiinsa ja naurahtivat. EN tiedä mikä siinä on, että se satuttaa niin. Olen ajatellut, että jos vielä osun heidän kanssaan yhtäaikaa keittiöön, niin kysyn mikä minussa heitä niin huvittaa. Nyt tietysti kun luen tätä, tulee vainoharhainen olo, mutta kun se on vain se tunne mikä tulee.
No se siitä. Ajattelin ehkä yrittää olla enemmän pois koneelta tänä viikonloppuna. Nyt menen laittamaan vielä pataleivän taikinan porisemaan yöksi.
maanantai 21. maaliskuuta 2016
Nukkumatti
Nukkumatti käväisi taas hiekkasäkkeineen, mutta ajattelin silti päivitellä pikaisesti jotain.
Luin tämän artikkelin ja vaikka se on lyhyt, niin oli siinä jotain asiaakin. Juttelin toimiston työllistetyn kanssa, hän on kuusikymppinen nainen ja kärsinyt viimeiset parikymmentä vuotta astmasta sekä erilaisista homeoireista. Hän on sanonut, että on tuskallista olla meillä toimistossa töissä huonon sisäilman vuoksi. Viime viikolla hän sanoi minulle, että kannattaisi keskustella jonkinlaisesta kompensaatiosta nyt näiden oireitteni vuoksi, koska ne voivat vielä kehittyä astmaksi tai johonkin muuhun.
En oikein tiedä, millaista kompensaatiota pyrkisin saamaan. Ehkä lyhennettyä työaikaa, mutta kuka maksaa sen yhden työpäivän per viikko? Toki saisin nelipäiväisen työviikon, jos vain pyydän, mutta palkattomana. Ehkä mietin tätä joskus selkeämpänä hetkenä.
Nyt on menossa kahden kuukauden mittainen Budensonid-lääkkeen hengittely ja sitten sovimme lääkärin kanssa jatkosta, kun se on ohi.
Aamulla katselin elokuvan "Inside Llewyn Davies", ihan ookoo mutta en olisi ensimmäiseksi ajatellut sitä Coenin veljesten tekeleeksi. Oscar Isaac oli hyvä.
Joka tapauksessa tämä työviikko on ihanan lyhyt, enää tiistai ja keskiviikko ja sitten on vapaata ensi tiistaihin.
Luin tämän artikkelin ja vaikka se on lyhyt, niin oli siinä jotain asiaakin. Juttelin toimiston työllistetyn kanssa, hän on kuusikymppinen nainen ja kärsinyt viimeiset parikymmentä vuotta astmasta sekä erilaisista homeoireista. Hän on sanonut, että on tuskallista olla meillä toimistossa töissä huonon sisäilman vuoksi. Viime viikolla hän sanoi minulle, että kannattaisi keskustella jonkinlaisesta kompensaatiosta nyt näiden oireitteni vuoksi, koska ne voivat vielä kehittyä astmaksi tai johonkin muuhun.
En oikein tiedä, millaista kompensaatiota pyrkisin saamaan. Ehkä lyhennettyä työaikaa, mutta kuka maksaa sen yhden työpäivän per viikko? Toki saisin nelipäiväisen työviikon, jos vain pyydän, mutta palkattomana. Ehkä mietin tätä joskus selkeämpänä hetkenä.
Nyt on menossa kahden kuukauden mittainen Budensonid-lääkkeen hengittely ja sitten sovimme lääkärin kanssa jatkosta, kun se on ohi.
Aamulla katselin elokuvan "Inside Llewyn Davies", ihan ookoo mutta en olisi ensimmäiseksi ajatellut sitä Coenin veljesten tekeleeksi. Oscar Isaac oli hyvä.
Joka tapauksessa tämä työviikko on ihanan lyhyt, enää tiistai ja keskiviikko ja sitten on vapaata ensi tiistaihin.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
Ding dong
Huomaan, että taas on vilahtanut muutama päivä. En ole oikein jaksanut olla päivittelemässä, kun muutenkin olin aika väsynyt viime viikon jäljiltä.
Torstaina töiden jälkeen kävin hakemassa kampaajaltani Petriltä uuden pään ja siinä kestikin pari tuntia. Lopputulos oli kuitenkin sen arvoinen. Tulin Vuosaaresta kotiin bussilla, metroasemalla bussia odotellessa eräs vanha musta mies kysyi minulta kauanko vielä menee ennenkuin bussi tulee ja sanoin kolme minuuttia ja näytin sormilla, vasta bussissa aloin pohtia ettei hän ehkä osannut lukea ja siksi kysyi. Mies tuli vastaan Kontulaan, koska kävin kaupassa enkä olisi jaksanut enää kävellä kotiin.
Perjantaina meillä oli töissä viimeinen asiakaspalvelusosaston kokous tällä kokoonpanolla. Siihen asti kokous sujui ihan hyvin, kunnes rouva pääjohtaja saapui paikalle ja yritti esittää, kuinka kaikki on niin mahtavaa ja hienoa ja kukkasia ja sydämiä vain. Voi Junalauta, mikä vitsi. Pakolla savustettiin meidän osastonjohtaja ulos, vaikka ensi vuoden heinäkuussa koko kaupungin organisaatio muuttuu ja kaikki mullistuu taas. Mitään yt-keskusteluja ei ollut käyty eikä henkilöstöä kuultu ennen perjantaita. Nytkin oli pikapikaa muutettu esityslistaan henkilöstön kuuleminen, koska siitä oli muristu riittävästi. Onko ihme, jos ei kiinnosta mennä töihin maanantaisin?
Perjantai-iltana olin taas nukahtaa sohvalle, koska olin niin poikki. En tiedä, johtuuko se henkisestä kuormituksesta vai sisäilmasta, mutta ärsyttävää se on silti.
Lauantaina heitimme miehen kanssa esikoisen metrolle ja jatkoimme Itiksen Prismaan viettämään laatuaikaa keskenämme miljoonan muun ihmisen kanssa. Olenko koskaan sanonut, että kertakaikkiaan me molemmat vihaamme lauantai-ostosteluja? No, onneksi pääsimme suht nopsasti uloskin kaupasta, mutta en kyllä tykkää yhtään. Tukkuostoksilla käynti on eri juttu, siellä on aina lauantaisin aika rauhallista ellei ole joulunalusaika, mutta joskus kyllästyy aina samaan valikoimaankin.
Alun perin valitsimme Prisman-retken siksi, että ajattelimme saavamme sieltä sopiva päkätin palan ensi viikonlopuksi, kun äitinikin tulee syömään, ja lisäksi noidille pääsiäismunia. Tullessamme kohti kotia, melkein perillä, muistin että ne noitakarkit olivat unohtuneet kokonaan. Teimme siis kurvin vielä lähiAlepaan.
Tultuamme kotiin imuroin koko talon, muistin jopa ne katonrajaan talven aikana ilmestyneet hämähäkinverkot. Sen jälkeen katselin yhden osan Lewisia ja sitten pienimmän kanssa Mission Impossiblen, joka oli juuri niin surkea kuin muistin. Jopa pienin huomasi epäloogisuudet tarinassa. Illalla, kun pienin meni nukkumaan, katsoin vielä ExMachinan puoliväliin. Aion kohta katsoa sen loppuun.
Tänään olen pessyt pari koneellista pyykkiä, leiponut Key lime-piirakan ja marenkeja, soodannut kahvinkeittimen ja silittänyt parin viime viikon puhtaat pyykit. Sitten olikin jo pakko pitää taukoa, kun jalkoja alkoi särkeä. Mies teki ruoan ja lämmitti saunan. Esikoinen kotiutui jo hyvissä ajoin puolenpäivän jälkeen. Noitia kävi peräti kolme kappaletta, kerralla. Suklaamunia jäi aika rutosti, yritämme saada ne säilymään ensi viikonloppuun.
Yksi syy jalkojen särkemisellekin löytyi muutama päivä sitten, kun seurasin yhtä linkkiä kasvuikäisten lasten jalkavaivoista ja löysin itseni lukemasta jäykän isovarpaan oireyhtymästä. Tämä vaiva on ollut muutaman vuoden, välillä parempi ja välillä huonompi. Nyt sillä on nimi ja pohdiskelen jatkotoimenpiteitä.
Nyt hetki neulomista ExMachinan kera. Kurkku on niin kipeä, että aamun uinti jää väliin. Toivottavasti pystyn raahautumaan työpaikalle.
Oscar Isaac tanssii ihanasti :)
Torstaina töiden jälkeen kävin hakemassa kampaajaltani Petriltä uuden pään ja siinä kestikin pari tuntia. Lopputulos oli kuitenkin sen arvoinen. Tulin Vuosaaresta kotiin bussilla, metroasemalla bussia odotellessa eräs vanha musta mies kysyi minulta kauanko vielä menee ennenkuin bussi tulee ja sanoin kolme minuuttia ja näytin sormilla, vasta bussissa aloin pohtia ettei hän ehkä osannut lukea ja siksi kysyi. Mies tuli vastaan Kontulaan, koska kävin kaupassa enkä olisi jaksanut enää kävellä kotiin.
Perjantai-iltana olin taas nukahtaa sohvalle, koska olin niin poikki. En tiedä, johtuuko se henkisestä kuormituksesta vai sisäilmasta, mutta ärsyttävää se on silti.
Lauantaina heitimme miehen kanssa esikoisen metrolle ja jatkoimme Itiksen Prismaan viettämään laatuaikaa keskenämme miljoonan muun ihmisen kanssa. Olenko koskaan sanonut, että kertakaikkiaan me molemmat vihaamme lauantai-ostosteluja? No, onneksi pääsimme suht nopsasti uloskin kaupasta, mutta en kyllä tykkää yhtään. Tukkuostoksilla käynti on eri juttu, siellä on aina lauantaisin aika rauhallista ellei ole joulunalusaika, mutta joskus kyllästyy aina samaan valikoimaankin.
Alun perin valitsimme Prisman-retken siksi, että ajattelimme saavamme sieltä sopiva päkätin palan ensi viikonlopuksi, kun äitinikin tulee syömään, ja lisäksi noidille pääsiäismunia. Tullessamme kohti kotia, melkein perillä, muistin että ne noitakarkit olivat unohtuneet kokonaan. Teimme siis kurvin vielä lähiAlepaan.
Tultuamme kotiin imuroin koko talon, muistin jopa ne katonrajaan talven aikana ilmestyneet hämähäkinverkot. Sen jälkeen katselin yhden osan Lewisia ja sitten pienimmän kanssa Mission Impossiblen, joka oli juuri niin surkea kuin muistin. Jopa pienin huomasi epäloogisuudet tarinassa. Illalla, kun pienin meni nukkumaan, katsoin vielä ExMachinan puoliväliin. Aion kohta katsoa sen loppuun.
Tänään olen pessyt pari koneellista pyykkiä, leiponut Key lime-piirakan ja marenkeja, soodannut kahvinkeittimen ja silittänyt parin viime viikon puhtaat pyykit. Sitten olikin jo pakko pitää taukoa, kun jalkoja alkoi särkeä. Mies teki ruoan ja lämmitti saunan. Esikoinen kotiutui jo hyvissä ajoin puolenpäivän jälkeen. Noitia kävi peräti kolme kappaletta, kerralla. Suklaamunia jäi aika rutosti, yritämme saada ne säilymään ensi viikonloppuun.
Nyt hetki neulomista ExMachinan kera. Kurkku on niin kipeä, että aamun uinti jää väliin. Toivottavasti pystyn raahautumaan työpaikalle.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
Tipi-tii
Kevät on, vallaton.. joo ja mua ihan oikeasti pannuttaa aika lailla kaikki tällä hetkellä. Olen aika väsynyt ja haluaisin olla vain kotona. Onneksi päästäinen on ensi viikolla, otin torstain vapaaksi koska pienin on silloin jo pääsiäislomalla. Pitäisi siivota ja kaikenlaista muuta.. en jaksa.
Uudessa organisaatiossa meidät liitetään hallintoon eli toisinsanoen tieto- ja viestintäyksikköön. Olen ajatellut kysyä uudelta esimieheltä, että jos voisin aloittaa viestinnän perusopinnot Avoimessa syksyllä ja saisin tehdä puolet kursseista työajalla. Ehkä siitä tulisi vähän valoa tunnelin päähän?
Esikoinen on yllättäen siirtymässä perheen ydinpiiristä ulospäin ja menee kuulemma la-su-yöksi yökylään jonkun kaverin luo. Sinne tulee muitakin, mutta epäilen silti kutsujan olevan tyttö. Esikoinen nimittäin empi hiukan, kun kysyin onko kyseessä Karri ja sanoi sitten että kaveri, joka oli Cernin reissulla. Voin tietysti olla väärässäkin, enkä nyt todellakaan ole tunkemassa esikoista mihinkään seurustelusuhteeseen vielä. Kyllä se ehtii. Olisi vain kiva, jos se alkaisi enemmänkin viihtyä kavereiden seurassa myös koulun ulkopuolella, kun se on aina ollut aika yksinäinen susi.
Koulusta tuli jokin kysely pienimmälle, se piti täyttää yhdessä vanhempien kanssa. Eilen illalla täytimme kaavakkeen hyvässä hengessä, naurellen eri vaihtoehdoille.
Kävin eilen katsomassa 'The revenant'-leffan, josta Leo sai Oscarin. Joo. Komeat maisemat, paljon veden kuvausta, ihan liikaa veristä Leoa lähikuvissa ja liian vähän Domhnall Gleesonia. Kaiken kaikkiaan tarina ihan ookoo, pituudesta olisin karsinut.
Ihan kohta pääsen kotiin, joten nyt laitan pisteen tähän. Nähdään taas.
Uudessa organisaatiossa meidät liitetään hallintoon eli toisinsanoen tieto- ja viestintäyksikköön. Olen ajatellut kysyä uudelta esimieheltä, että jos voisin aloittaa viestinnän perusopinnot Avoimessa syksyllä ja saisin tehdä puolet kursseista työajalla. Ehkä siitä tulisi vähän valoa tunnelin päähän?
Esikoinen on yllättäen siirtymässä perheen ydinpiiristä ulospäin ja menee kuulemma la-su-yöksi yökylään jonkun kaverin luo. Sinne tulee muitakin, mutta epäilen silti kutsujan olevan tyttö. Esikoinen nimittäin empi hiukan, kun kysyin onko kyseessä Karri ja sanoi sitten että kaveri, joka oli Cernin reissulla. Voin tietysti olla väärässäkin, enkä nyt todellakaan ole tunkemassa esikoista mihinkään seurustelusuhteeseen vielä. Kyllä se ehtii. Olisi vain kiva, jos se alkaisi enemmänkin viihtyä kavereiden seurassa myös koulun ulkopuolella, kun se on aina ollut aika yksinäinen susi.
Koulusta tuli jokin kysely pienimmälle, se piti täyttää yhdessä vanhempien kanssa. Eilen illalla täytimme kaavakkeen hyvässä hengessä, naurellen eri vaihtoehdoille.
Kävin eilen katsomassa 'The revenant'-leffan, josta Leo sai Oscarin. Joo. Komeat maisemat, paljon veden kuvausta, ihan liikaa veristä Leoa lähikuvissa ja liian vähän Domhnall Gleesonia. Kaiken kaikkiaan tarina ihan ookoo, pituudesta olisin karsinut.
Ihan kohta pääsen kotiin, joten nyt laitan pisteen tähän. Nähdään taas.
maanantai 14. maaliskuuta 2016
Blaah
Eilen kävimme elokuvissa miehen ja pienimmän kera katsomassa Zootopian (tai Zootropoliksen), se oli oikein hauska. Erityisesti laiskiaiset olivat hupaisia :)
Tultuamme kotiin sain oikein perinteisen sunnuntai-angstikohtauksen. Voin sanoa, että melkein itkin ajatuksesta, että taas on pian maanantai ja pitää mennä takaisin tuohon puljuun. En tiedä, miten voikin olla näin tylsää taas. Tai tiedän... Ensi kuun alusta kirjasto siirtyy viestintä- ja tietoyksikköön ja siitä vihjaillaan kaikenlaista ja moni on kysynyt, mitä mieltä olen asiasta ja tiedänkö suunnitelmista. Miten voisin tietää, kun henkilökuntaa ei ole juuri muuten infottu, kuin sanomalla että nyt tulee uusi osasto. Melkein tekisi mieleni mennä valittamaan työuupumusta naapuritaloon.
No, se näkee ken elää. Ei kai tässä sen kummempaa.
Ja maanantaiksi tämä oli melkein siedettävä päivä. Pienin oli kotona flunssan kourissa ja huomenna olisi vihdoin se oikaisu-hammaslääkärikeikka. Saa nähdä meneekö tuo kouluun sen jälkeen.
Alla olevassa videossa on ihanat tiikeritanssijat <3
Tultuamme kotiin sain oikein perinteisen sunnuntai-angstikohtauksen. Voin sanoa, että melkein itkin ajatuksesta, että taas on pian maanantai ja pitää mennä takaisin tuohon puljuun. En tiedä, miten voikin olla näin tylsää taas. Tai tiedän... Ensi kuun alusta kirjasto siirtyy viestintä- ja tietoyksikköön ja siitä vihjaillaan kaikenlaista ja moni on kysynyt, mitä mieltä olen asiasta ja tiedänkö suunnitelmista. Miten voisin tietää, kun henkilökuntaa ei ole juuri muuten infottu, kuin sanomalla että nyt tulee uusi osasto. Melkein tekisi mieleni mennä valittamaan työuupumusta naapuritaloon.
No, se näkee ken elää. Ei kai tässä sen kummempaa.
Ja maanantaiksi tämä oli melkein siedettävä päivä. Pienin oli kotona flunssan kourissa ja huomenna olisi vihdoin se oikaisu-hammaslääkärikeikka. Saa nähdä meneekö tuo kouluun sen jälkeen.
Alla olevassa videossa on ihanat tiikeritanssijat <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)