Muutama vuosi meni siinä, että tiistait esittivät olevansa pääsääntöisesti ihan yhtä mukavia päiviä kuin kaikki muutkin viikonpäivät, mutta tänään se iski taas.
Aamulla ensitöikseni kopioin tapahtumatiedotetta sata kappaletta, kun kopiokone oli kerrankin vapaa ja niitä nyt menee tähän aikaan vuodesta. Iltapäivällä kuulimme, että yksi päivystäjä onkin kaikki syksyn tiistai-illat muualla.
Tästäkin oli varmistettu viimeksi pari viikkoa sitten, että kaikki ajat sopivat niille, jotka listassa olivat ja juu kyllä kyllä. Tämä päivystäjä ei ole nyt syyllinen, vaan sormi osoittaa vastuuhenkilöön, jonka olisi pitänyt ilmoittaa asiasta meillekin. Hän muisti sen tänään. Jee.
Pääsen mustaamaan sadasta tapahtumatiedotteesta tiistain iltapäivystyksen yli. Yksi kanta-asiakas kävi jo märisemässä ja pohdimem voisiko hänet osoittaa tämän vastuuhenkilön työhuoneeseen. On nimittäin meidän ainoa todella v***umainen asiakas, joka yllättäen on tosi kiltti tälle tiistai-illan ihmiselle :)
Illan kunniaksi olemme myös etsineet nuorimmaisen enkunvihkoa, joka on kadonnut mystisesti. Eilen se vielä pyöri täällä.
Että sellaista. Normaalit tiistait ovat palanneet.
Esikoinen muutti nyt sitten melkolailla kokonaisvaltaisesti kimppakämppään. Joitain vaatteita on vielä meillä, samoin joitain tavaroita, mutta nyt hän on periaatteessa lentänyt pesästä. On aika hieno tunne, kun tietää onnistuneensa kasvatuksessa. Tarkoitan siis sitä, että yllättäen sieltä on kuoriutunut ihan järkevä ja suht aikuinen ihminen, joka osaa toimia itsenäisesti.
Viikonloppu meni muutenkin jotenkin hassuissa merkeissä, sillä lauantaina keskimmäinen lähti isosen rooliinsa kirkon hommiin puku päällä ja palasi vasta puoliltaöin. Minä puolestani kävin ystäväni sekä pienimmän kanssa elokuvissa katsomassa Jasper Pääkköstä eli Spike Leen leffan BlacKkKlansman. Oli aikast vaikuttava, huumoriakin oli ja Jasper oli oikeasti aika pelottava. Hyvin leffassa vertautui mennyt ja nykyaika, se jopa alkoi pätkällä Tuulen viemästä.
Sunnuntaina pienin kävi ystävänsä kanssa SuperParkissa pomppimassa, keskimmäinen lähti tyttöystävää odottelemaan Stockalle ja mies ja esikoinen ajelivat pitkin ja poikin. Olin siis yksin kotona, kissakin juoksi ulkona ja ollessani ripustamassa pyykkejä eräs työtoveri ilmaantui pihalle. Hän asuu Hakunilassa ja oli päättänyt lähteä päiväkävelylle. Joimme kahvit yhdessä ja oli oikein rattoisaa. Sirius kävi myös esittäytymässä.
Tänä aamuna kävin uimassa ensimmäisen kerran tälle syksylle ja olikin aika mukavaa. Tosin lähdin pienimmän kouluunmenon mukaan ja sepä ei ollutkaan hyvä idea, sillä väkeä oli aika paljon alkuun. Pitänee ensi kerralla lähteä varttia aikaisemmin.
-pienin viihtyy koulussa ihan eri tavalla kuin ennen ja wilmasta tulee VAIN positiivista palautetta.
-keskimmäiselle käytiin varaamassa frakki. Kyllä vain vaatteet tekevät miehen.
-esikoisen yliopistohommat ovat käynnistyneet ja muutto sekä -remontti alkavat olla tehtynä.
Sitten niihin toisiin asioihin. Ystävä valitteli Fbssä sitä, että Boy George tulee Tukholmaan, mutta kukaan ei lähde keikalle seuraksi... *köh*. Avasin siten suuni ja sanoin, että voisin lähteä, jos se käy perheelle. Nyt on sitten keikkaliput ostettu joulukuun alkuun :D
Saatamme (hyvin iso ehkä) päästä samalla reissulla 'uuden Nobel-palkinnon' juhliin eli Nya Akademiens Nobelpris-juhlat. Jos muistatte vielä sen keikan, kun lähdin tämän ystävän kanssa Göteborgiin tapaamaan Alexandra Pascalidouta.. nyt Alexandra kutsui ystävän noihin juhliin, jotka osuvat samalle viikonlopulle Boy Georgen kanssa. Alkaa ihan jänskättää. Tiedotan asiasta lisää, kunhan selviää :D
Mitähän vielä.. Olen täysin kyllästynyt puhelinzombeihin metrossa ja muualla. Ihan oikeasti ihmiset! Koittakaa edes vähän katsoa mihin menette. esimerkiksi työpaikalla katselin, kun kaksi asiakasta seisoskeli portaikossa luurejaan tuijottaen täysin kuuroina ympäristölle. Siinä kun olisivat astuneet hassusti portaissa, niin kaupunkihan sen olisi maksanut.
Olen käynyt jo pilateksessakin kahdesti, tiistaina vanhassa ryhmässäni ja tänään kesken työpäivän. Molemmat kerrat puolitoista tuntia, hiukan tuntuu mukavasti eri puolilla kehoa että on jotain tehty.
Eilen vietimme Elojuhlia jo ehkä 22:nnen kerran. En ole varma vuosista enää. Sukupolvenvaihdoskin näyttää olevan käynnissä, sillä viime vuonna oli esikoisen kavereita mukana ja nyt keskimmäisen.
Elojuhla-ohjelma on lähinnä live-seurustelua vanhojen ystävien kanssa sekä saunomista ja syömistä. On todella mukavaa tavata ihmisiä, jotka tuntevat minut ala-asteelta asti tai joihin olen tutustunut miehen myötä, aloittaessamme seurustelun. Aina on joku, joak ei pääse tulemaan kuka mistäkin syystä, mutta sitten taas toisaalta tapaamme heidät ehkä seuraavana syksynä. Joku sanoinkin joskus, että muuten ei pysyisi ollenkaan yhteyksissä näiden vanhojen ystävien kanssa kuin meidän elojuhlissa tapaamalla.
Tällä kertaa tutustuimme myös uuteen henkilöön, nimittäin esikoisen kummitädin uuteen miesystävään. Viime vuonna hän ei vielä uskaltautunut seuraamme ja silloin olikin esikoisen kummisedän uuden avokin vuoro tulla esittäytymään. (On oikeasti aika helpottavaa, kun eronneet ihmiset tulevat keskenään toimeen vielä eron jälkeenkin, ihan näin sivuhuomautuksena.)
Tässä voisin samalla esitellä ensimmäisen päivän saldon Pöllön tavaranpoistohaasteen nimissä. Sain tämän kosteusvoiteen ystävältä lahjaksi, pulloon kuuluu myös pumppuosio. En ole käyttänyt tätä, sen verran avannut, että huomasin tuoksun olevan mulle sopimaton. Jos joku haluaa, niin hihkaiskoon. Mielelläni lähetän tarvitsevalle tänne kotimaahan. Jos kelleen ei kelpaa, niin pistän sen poisto-osastolle.
Agent Provocateur L’Agent Silk Body Elixir is a
sensual moisturising lotion that glides softly over the skin leaving it
feeling ultra smooth, silky and scented with a provocative potion, dark
and mysterious that captures your senses.
The luxurious Agent Provocateur L’Agent Silk Body
Elixir contains a moisturising blend of nutmeg and babassu oil together
with the aphrodisiac epidedium, also known as horny goat weed, to leave
your skin feeling sexy and irresistibly smooth.
Ja vielä sanon, että nyt voisi olla viimeinen ähkyolo ennen joulua.
Omena ja sen kaveri.
Vielä mainostan ystäväni tyttären duon ensimmäistä musavideota.
Saa hyvinkin, nimittäin ihmiset sairastumaan. Viime viikon olivat pojat ja mies flunssassa ja nyt se iski minuun, olen tänään ollut kotona sairastamassa ja eilen läksin töistä jo puolenpäivän aikaan. Eilen käytinkin sitten tilaisuutta hyväkseni ja silitin kaikki viikonlopun pyykit ja ompelin kaksi paitaa melkein valmiiksi. Aion jatkaa ne huomenna loppuun, tänään en ole jaksanut/htinyt.
Lauantaina iski migreeni, mutta kauppareissu oli tehtävä. Lähinnä seisoin kärryjen vieressä niistä kiinnipitäen ja mies haki mitä tarvittiin. Sunnuntaina sentään olin jo päänsärytön ja tein keskimmäisen kanssa amerikkalaistyylisen omenapiirakan, johon freesattiin omenanpalat pannulla. se oli oikein hyvää.
Tänään kokeilin ensimmäisen kerran ikinä Sarlotkaa ja se oli myös oikein hyvää. Lisäksi erittäin helppo resepti, mikä on aina plussaa.
Olen huomisenkin kotona, ääni ei kestä ollenkaan puhumista.
Huomasin, että taas on mennyt viikko bloggaamatta. En vain aina jaksa illalla päivitellä ja töissä en oikein pysty.
Kävimme viime lauantaina ajelemassa Porvoossa autolla ja olihan se mukavaa, aivan täysin erilaista kuin vanhalla autolla. Eka pysähdys oli hautuumaa, jossa äitini haudan lisäksi kävelimme hiukan muuallakin vanhalla puolella, sillä nuorimmainen kiinnostui katselemaan hautakivistä vuosilukuja. lapsena itse tykkäsin etsiä vanhoja nimiä ja selvitellä koukeroisia kirjaimia jäkälöityneistä kivistä.
Hautausmaan jälkeen menimme katsomaan ruokapaikkoja vanhaan keskustaan ja mutkan (Brunbergin) kautta päädyimme jälleen Gabriel1763:en, jossa on edelleen tosi hyvä ruoka.
Sunnuntaina katselimme, kun sade valui maahan asti. Syksy saapui. leivoin pikaisen kirsikkakakun, siitä piti alunperin tulla kääretorttu. Hyvää on.
Maanantaina oli puoli päivää kestänyt kokoontuminen, onneksi saimme lounaan talon puolesta ja se olikin harvinaisen hyvä. Muutenkin viikko on kulunut töiden merkeissä suht tiiviisti.
Tänään olimme miehen kanssa nuorimmaisen uuden koulun vanhempainillassa, mikä oli aika kivaa. Moikkasimme keskimmäisen yläluokkien luokanvalvojaa ja sitten etsimme pienimmän kotiluokan. Meitä vanhempia oli aika vähän, ehkä 6-7 lapsen vanhemmat (erään toisenkin pojan molemmat vanhemmat olivat paikalla), joista ainakin yksi äiti oli tuttu jo päiväkotiajoilta ja opettaja on tosi mukava neljän pojan äiti :P
Jossain vaiheessa tuli puhetta lukemisesta ja siitä, että olen töissä kirjastossa. Kerroin aloittaneeni urani Puistolan kirjastossa, jolloin nuorimmaisen ope sanoi, että hän muistaa minut sieltä omilta kouluajoiltaan. Jäimme sitten miehen kanssa vielä luokkaan vaihtamaan muutaman sanan, siksikin kun nuorimmainen on nyt ollut alkuviikon sairaana kotona ja silloin sitten ope kertoi olleensa itse peruskouluikäisenä mun asiakkaana, mikä oli aika hauskaa :)
Juttua olisi riittänyt kyllä pitemmällekin hänen kanssaan. Olemme kyllä molemmat ihan tyytyväisiä tähän 'uuteen' kouluun, sillä pienin itse sanoi sitä paljon kivemmaksi kuin vanhaa jo viikonloppuna ajaessamme vanhan koulun ohitse.
Esikoinen on fuksitapaamisessa keskustassa, lähtö oli kuulemma A.Kiven patsaalla. Eilen tuo kävi kampuksella tutustumassa paikkoihin.
Nyt menen takaisin Alienistin ja neulomisen pariin. En ehkä ole maininnut, mutta jostain syystä Luke Evans (mm. Bard the Bowman) seuraa minua twitterissä. Kääk.
Niinja se pienimmän lentsu on vissiin tulossa mulle, kurkku on kipeä.
Tänään vietimme töissä erään työkaverin 60-vuotisjuhlaa. Hän totesi olevansa aika samanikäinen Madonnan kanssa, mutta toimivansa hiukan erilaisilla foorumeilla. Saimme kuohuviiniä, ihania italialaisia juustoja sekä mielettömän hyvää mustaherukkakakkua, jota söin vain kolme palaa. Kahvia näissä humanistin juhlissa ei tarjottu.
Saimme myös uuden automme kotiin tänään, mies kävi sen hakemassa Espoon perukoilta. Kuulemma ilmastointilaitteen nollaus pitää vielä tehdä maanantaina Herttoniemessä Volvon omassa huollossa.
Teimme koeajon ruokakauppaan, sillä muonaa on saanut kantaa niska vääränä. Onneksi yksi lapsi on Kiljavalla, joten nämä tämänpäiväiset ostokset saattavat kestää jopa huomiseen saakka. Auto on ihana. IIH.