Teimme tänään hautausmaa-turneen eli kävimme ensin Malmilla isäni ja hänen ensimmäisen vaimonsa haudalla sytyttämässä kynttilät.
Malmilla
Jatkoimme Honkanummelle miehen isovanhempien ja vanhempien haudalle. Siellä ei ole vissiin käynyt kukaan sitten appiukon hautajaisten. En enää muista kävimmekö me keväällä.
Honkanummi
Sitten Porvoon hautausmaa. Onneksi äidin ystävät asuvat lähellä ja käyvät hoitamassa hautaa. Tosin havut ja kanervat ovat serkkuni nyt syksyllä laittamat. Joku pojista kysyi, keitä kaikkia haudassa on ja muistin serkkuni pienen tyttärenkin, jota ei ole kiveen merkitty. Hän syntyi ehkä vuotta ennen meidän keskimmäistä, mutta sairastui aivokalvontulehdukseen parikuisena. Useasta syystä hoito aloitettiin liian myöhään ja niinpä hän oli lyhyen elämänsä letkuissa sokeana ja kuurona ja kuoli muistaakseni alle kolmevuotiaana. Surullista.
Porvoon hauta
Porvoon Vanhaa kaupunkia. Kävimme ensin Brunbergin tehtaanmyymälässä vain todetaksemme sen olevan kiinni ja tulimme takaisin keskustaan suorittamaan ostokset. Kävimme myös syömässä, koska ketään ei kiinnostanut kotiinmeno ja ruoanlaitto ja niinpä päädyimme Gabriel 1763-nimiseen pieneen ravintolaan, jossa kävimme keväällä äidin uurnanlaskun jälkeen. Siellä oli oikein hyvä ruoka edelleen.
Velocipedin kehitys
Ennen kotiutumista piti vielä hakea esikoisen paketti Posti-kaupasta, jossa tein pienet muutkin ostokset. Äkillisestä ruuhkasta johtuen avasivat sitten myös toisen kassan, jolla ei tarvitse odottaa postipakettien noutajia. Siirryin siihen, vaikka olin jo laittanut kolme tavaraani hihnalle, mutta eteeni kurvasikin vanhempi mies kaljatölkkeineen. Kysyin, olisiko mahdollista päästä ennen häntä (=pienemmät ostokset) ja hän tokaisi, että pitää olla nopea ja nyt on hänen vuoronsa. Sanoin sitten kohteliaasti, että yleensä on tapana antaa kauemmin jonottaneille tilaisuus mennä ensin. Kassapoika hymyili sievästi ja miekkonen puhisi jotakin itsekseen. Tunsin kerrankin itseni fiksuksi, kun keksin sanoa takaisin jotain enkä vain jäänyt äimistelemään ihmisten törppöyttä itsekseni :P
Ystävä kyseli kattilaleivän ohjetta ja kävin kaivamassa sen päivityksen. Se osui pääsiäislauantaille (en ollut linkannut ohjetta) ja suru iski lukiessani kommentteja pääsiäissunnuntain päivitykseen. Kiitos teille vielä kerran tuesta sekä täällä että muualla <3
Olen ollut aika paljon offlinessa tämän joulunajan. En oikein ole jaksanut, lähinnä vilkaissut kavereiden kuulumiset fasessa ja uutisotsikot, jotka nekin ovat olleet masentavia sekä tylsiä. Ensin meni Puna-armeijan mieskuoro, sitten George Michael ja nyt vielä Prinsessa Leia sekä Ruohometsän kansan kirjoittanut Richard Adams.
Kuten eiliset uutiset
On ollut sekä huojentavaa että surullista, ettei ole tarvinnut lähteä ajelemaan minnekäänpäin viettämään puolipakollista jouluvierailua. Samalla olen tietysti saanut siitäkin väännettyä jonkinlaisen huonon omantunnon, että olen ollut helpottunut ja voinut vain istua kotona nauttimassa joulusta ihan oman perheen kesken. Jep.
Kissan kiusausta joulun ratoksi
Joka tapauksessa olen nyt neulomisen ohella katsellut Downton Abbeyn kaudet 4-6, koska en oikein jaksanut niitä aiemmin katsoa. Lisäksi katsoimme nuorimmaisen kanssa elokuvan Alien, jota olen vältellyt ihan siksi etten niin välitä kauhuleffoista. Nyt siis rohkaisin mieleni ja nauroimme elokuvan kliseille katketaksemme nuorimmaisen kanssa. Paha avaruusolento oli mielestämme lähinnä surullisehko ja paras elokuvan henkilöistä oli tietysti kissa.
Olen myös lukenut muutaman kirjan. Ei saa mennä ulos saunaiholla-kirja oli ehkä hienoinen pettymys, koska pidän kovasti samannimisestä blogista. Sen sijaan Kinnusen Lopotti vei mukanaan paremmin kuin ensimmäinen osa, joka oli vain ahdistavan surullinen mielestäni, ja nyt odotankin sarjaan kolmatta osaa, tämä jäi sen verran kesken. Oli varsin veretseisauttava juonenkäänne loppupuolella juuri, kun odotti asioiden alkavan mennä kohti parempaa.
Tänään kävimme elokuvissa asti katsomassa uuden Sing-leffan. Se olikin varsin hauska, tosin tuntuu että minä ja nuorin olimme ainoat ääneennaurajat teatterissa. Olimme alkukielisessä esityksessä, ehkä se oli osittain syynä, sillä pienimmät katsojat eivät osanneet vielä lukea tekstejä. Tosin edessämme istui englanninkielinen perhe, mutta en kuullut heistäkään pihaustakaan.
Taidamme huomenna tehdä päiväajelun Porvoon, Honkanummen ja Malmin hautuumaille. Näiden lisäksi pitäisi lyhentää uusien farkkujen lahkeet.. Järjestyksestä en vielä tiedä.
Tänään nimittäin näin auringon ja heti alkoi tuntua helpommalta :P
Olen imuroinut ja pessyt lattiat ja koneellisen pyykkiä sekä leiponut yhden luumu-kuivakakun. Siinä olivat viimeiset jouluvalmistelut. Huomenna on kuusen kanto sisälle ja koristelu sekä kinkun nauttiminen rakkaiden ihmisten seurassa.
Mutta sitä ennen menen vielä töllön ääreen neulomaan.
Joulun sanomaa on toki monenlaista, mutta hiukan tuntuu se olevan hukassa tällä englantilaisnaisella. Luin artikkelin aamutuimaan ja mietin, että sillä rahasummalla olisi saanut muutaman oikein hyvän (ellei erinomaisen) lahjan per ipana. Esimerkiksi jonkin kunnollisen talvitakin tai vaikka pleikan, jos sellaisia halua apelata, tai vaikka matkan koko poppoolle. Mutta ei, he kituuttavat koko vuoden, jotta äiti voi toteuttaa itseään jouluna ja antaa lapsille mahdollisimman paljon tavaraa. No, valintansa kullakin.
Olimme tosiaan tänään Maunula-talon (kamala kieliopillinen virhe nimessä) avajaisissa. Olikin varsin mukavaa ja talo näytti kivalta, mutta kaikkein parasta oli tavata Nollis!! ilmielävänä! Kiitos vielä kerran, että tulit moikkaamaan :) Lisäksi näin entisen pomon uudessa kirjastossa samoin kuin erään toisen tutun kirjastolaisen, joka iloitsi uudesta työpaikasta. Eikö olekin kummallista, kuinka kirjastolaisia tapaa aina kirjastossa?
Veljeni nappasi minut kyytiin talon ulkopuolelta ja ajelimme Porvooseen. Laitoimme Äidin haudalle kynttilät ja siivosimme sitä vähän, serkkuni oli käynyt aiemmin laittamassa havut ja kanervat (callunat) perheensä kanssa ja ne olivat edelleen hyvät.
Otin kuvan myös Runebergin haudasta kävellessämme takaisin autolle.
Kävimme myös Porvoon vanhassa kaupungissa karkkiostoksilla Brunbergilla. Vanhat talot ja kujat ovat kuvaukselliset, mutta kyllä pohdimme veljen kanssa pakkaskauden lämmityskustannuksia.
Punainen talo on Remulius-sedän koti, jonka hän onnistui polttamaan muutama vuosi sitten.
Kuvatekstiin liittyen, jos joku ei tiedä Remulius-setää niin hänet löytää Mauri Kunnaksen Koiramäen joulu-kirjasta :P (Hän on entinen rumpali..)
Kotimatkalla juttelimme mm. Alepposta ja Palmyran historiallisista patsaista, jotka eräs terroristijärjestö on pistänyt sileäksi. Sattumalta Hesarissa oli tänään juuri kuva-artikkeli Aleppon kaupungin tuhosta, onhan se melkoinen menetys myös kulttuurihistoriallisesti.
Otin pienet nokoset alkuillasta enkä meinannut saada itseäni hereille niiden jälkeen ollenkaan. Askartelimme pienimmän kanssa Yarnyn, jota hän on kärttänyt varmaan puoli vuotta (mies tosin teki rautalankarungon). Huomenna siitä saa ehkä kuvan, nyt se on vielä viimeistelyä vailla.
Kauas on tultu entisaikojen (=omien) koulun joulujuhlista. Eilen katselimme, kuinka tenavat etsivät Pokemoneja, mutta löysivätkin tonttuja ja Opemon go-pelin :) Myös kinkkua jahdattiin hupaisalla videolla ja olipa ensimmäinen kerta, kun kuulin Kulkuset italiaksi esitettynä (Din Don Dan on laulun nimi, jos haluatte kuunnella sen juutuupista). Alakoulun juhlissa oli perinteisesti myös Jouluevankeliumi, vaikka yleisössä on noin 20:tä eri uskontokuntaa. Sen ei ole annettu meillä häiritä eikä se silloin häiritse.
Juttelimme myös esikoisen entisen opettajan kanssa, hän jäi eläkkeelle saatuaan esikoisen vuosiluokan ulos koulusta, mutta on sittemmin sijaistanut nuorempienkin poikein luokilla. Hän oli hyvin tyytyväinen kuullessaan esikoisen päässeen laskuvarjojääkärien pääsykokeisiin, vanhana urheilumiehenä se oli hänestä hyvä juttu.
Tullessamme kotiin olivat pienimmän kummit juuri lähdössä meidän ovelta, sillä tonttujen jokavuotinen logistiikkaongelma ei näytä helpottavan. Siinä sitten jutellessamme kysyi tämän pariskunnan rouva esikoisen kummeista, että ovatko he eronneet kun joulukortissa oli vain rouvan ja poikien nimet. Sanoin, etten tiennyt (emme olleet vielä ottaneet posteja laatikosta) mutta että kerron, kun tiedän.
Laitoin sitten joulukortin luettuani viestin tälle esikoisen kummisedän vaimolle (emme aikoinaan pyytäneet molempia kummeiksi, mutta käytännössä molemmat ovat olleet kummeja) ja kysyin ihan suoraan, että miten on ja hän vastasi, että kyllähän se on niin. Toisaalta ymmärrän, että kun toinen tekee vaativaa kolmivuorotyötä ja on sen vuoksi uni-ongelmainen, niin ei ole helppoa olla aina kotona hipihiljaa eivätkä nuoret aikuiset lapset sellaista varmaan oikein jaksakaan. Lisäksi he ovat jo vuosia lomailleet eri aikoina, osittain tämän työvuoro-ongelman vuoksi mutta myös erilaisten kiinnostuksenkohteiden vuoksi.
Jotenkin olin aina ajatellut, ettei meidän kaveripariskunnista kukaan eroa. Melkein kaksikymmentä vuotta sitten yksi pari erosi, mutta heillä oli siihen varsin hyvä syy. Nyt kuitenkin tämä esikoisen kummipari on ollut 'aina' yhdessä ja he olivat toiset miehen ystävistä, joihin tutustuin alkaessamme seurustella.
Olen tänään menossa veljeni kanssa viemään Äidin haudalle kynttilät ja sekin tietysti suretti, joten illalla itkinkin sitten taas aivan riittävästi.
Olen tänään töissä lyhyemmän aikaa, sillä kulutan tämän vuoden viimeistä työpäivää parhaillaan. Lounaan jälkeen menemme työparin kanssa katsastamaan uuden Maunulatalon avajaiset ja veljeni vaimoineen poimii minut siitä mukaansa Porvooseen. Kuulemma teemme pikalaskun myös Brunbergille, joten saatan yllättää perheen jouluna aiemmin mummin hankkimilla herkuilla. Leivoin illalla veljelleni Tumman Paholaisenkakun pienimmän kanssa, he saavat sen matkaansa.
Esikoinen oli saanut postia Puolustusvoimilta eli kutsukirjeen laskuvarjojääkärien pääsykokeisiin tammikuun loppupuolella. Turha varmaan sanoakaan, että aloin jo stressata niitä. Kyseisen ajan tullessa tarvinnen paperipussia tai useampaakin.
Tänään oli jokseenkin turha päivä töissä. Tuntuu, etten tehnyt oikein mitään vaikka tein useamman pikkuhomman ja käsittelin ison läjän lehtiä lähtemään kiertoon. Lisäksi istuin puolitoista tuntia kokouksessa palelemassa.
Illan näytös No man's land oli hieno ja lopussa oli lyhyt Q&A-osuus, jossa näyttelijät vastasivat erilaisiin kysymyksiin. Allaolevasta trailerista saattaa joku Being human tv-sarjan nähnyt löytää yhdet tutut kasvot :)
Alkaa olla se aika ennen joulua, jota ehkä inhoan eniten. Joka ilta on jotain jouluun liittyvää menoa ja jouluna olet niin poikki, että alat itkeä silkkaa väsymystä lanttulaatikon ääressä. Nyt on tosin ihan itseaiheutettu väsymys, sillä eilen oli pakollinen joulunaluskauppakäynti ja tänään kävimme katsomassa Rogue One-elokuvan.
Eilen kaupassa (ei onneksi tukussa vaan Liiterissä) oli oikein joulumieli ylimmillään. Mies oli kassajonossa seuraavana, niin lähellä (ei edes jonossa) ollut mummeli kiilasi oikein kunnolla, hyvä ettei tarvinnut ostoksia kaivaa lattialta sen törmäyksen jälkeen. Mies toivotti rouvalle hyvää joulua ja kassatyttöä nauratti. Loppuilta menikin toipuessa ja katsoimme pienimmän kanssa ensimmäisen jakson 12:nnen tohtorin seikkaluista. Ei ollenkaan huono ollut se.
Tänään tosiaan kävimme katsomassa uuden osan Tähtien sota-epookista ja se oli oikein hyvä. Paikkasi varsinaisen saagan aukkoja ja toimi hyvin itsenäisenäkin osana. Henkilöt olivat hyvät ja lisäksi siinä oli monta varsinaisen saagan henkilöhahmoa jollain tavoin mukana.
Nyt olen oikeasti aika hyytynyt. Huomenna pitäisi töiden jälkeen käydä hoitamassa kummipoikien joululahjat ja sitten menen katsomaan työ-ystävän kanssa No man's land-teatteritaltionnin, jossa on pääosissa Sir'it Ian ja Patrick.
Tästä tulikin mieleeni, että ehkä taas jouluna pidämme Taru-maratonin :P
