Kävin tänään veljeni kanssa tapaamassa pappia, joka siunaa äidin. Hän oli todella mukava nuori nainen ja saimme asiat järjestykseen noin tunnissa. Laiskan vaimon vinkistä esitin toiveen siitä, että kukkatervehdykset vietäisiin arkulle heti ensimmäiseksi, silloin arkku olisi kaunis ja ihmiset (ainakin minä esiintymiskammoisena) pystyisi paremmin keskittymään siihen siunauspuoleen. Onneksi veljeni oli lopulta samaa mieltä kanssani.
Sen jälkeen menimme äidin asunnolle, veljeni oli sopinut tapaamisia kiinteistövälittäjien kanssa. Kolme eri välittäjää noin tunnin välein. Kävin yhdessä välissä kaupassa ostamassa meille lounasta ja kun viimeinenkin välittäjä oli hoidettu pääsimme vihdoin rauhaan.
Sillä aikaa, kun Kimmo viihdytti viimeistä välittäjää, pakkasin astioita pois Kimmon ja Annen astioiden tieltä. He muuttavat äidin asuntoon siksi aikaa, kun heillä on putkiremontti, mikä on toisaalta hyvä ja toisaalta huono. Nimittäin he haluavat tuoda sinne omia huonekalujaan yms (tauluja, koriste-esineitä-jne).
Olin kotona puoli viiden maissa ja saimmekin melkein saman tien lähteä miehen ja pienimmän kanssa elokuviin. Varasin nimittäin liput uuteen Viidakkokirjaan ja se olikin hyvä. Hienosti animoitu ja tarina oli jotenkin kokonaisempi kuin piirrosversiossa.
Aamulla pelkäsin migreenin iskevän, oli sellainen outo olo päässä. Kahden tunnin kokous palelemassa neukkarissa ei myöskään ollut mukavaa vaikka kokous muuten oli ehkä ihan ookoo.
Onneksi työystävä tuli käymään, söimme yhdessä lounasta ja myöhemmin kävimme kahvilla. Hän oli kiinnostunut joistain äidin huonekaluista sekä yhdestä hurjan painavasta ryijystä, lupasin mittoja keskiviikon jälkeen. Hänen lähdettyään kävin naapurikirjastossa hoitamassa pari asiaa ja sitten vain tuhlasin aikaa puoli neljään, jotta saatoin lähteä.
Sysikki nauttimassa aurinkoisesta keväästä
Kotona sain ensin itkukohtauksen keittiön tilasta ja tiskikoneesta, jonka selvitimme pienimmän kanssa. Sitten tein ruoan eli lämmitin pakastimesta jotain pataa ja söimme. Pari banaania oli mustunut ja ne päätyivät suklaahippu-fudge-muffinsseihin.
Muffinsseja
Soitin äitini kummityttärelle, jätin hänen vastaajaansa numeroni (ruotsiksi) ja hetken päästä hän soitti takaisin. He ovat huvilallaan Sveitsissä. (Kummitätini mies oli aikoinaan Keihäsmatkojen lakimies, mutta ehti luikahtaa karkuun juuri ennen kuin Keihäsmatkat meni konkkaan.) Sovimme, että hankin hänen puolestaan kukkia äidin siunaustilaisuuteen, hän kun ei pääse tulemaan nyt tänne.
Opastin nuorimmaista 80-luvun hittien maailmaan. Tässä yksi.
Tänään olemme pienimmän kanssa kerranneet kymmentä käskyä. Pienimmän pitää osata ne huomenna numerojärjestyksessä. Sarjassa 'asiat, joita en ymmärrä'. Miksi ihmeessä ne pitää osata numerojärjestyksessä? Minusta riittää, että osaa ne jotenkin ja mielestäni niin oli rippikoulussakin, sekä omassa että isosena ollessa. No, kyllä tuo ne haldaa.
Olin lauantaina miehen kanssa äidin asunnolla tyhjentämässä vaatteita ja muuta. Saaliiksi kertyi 12 jätesäkillistä vanhoja vaatteita sekä ihan roskaa ja kahdeksan säkillistä vaatteita, kenkiä sekä muutamia käsilaukkuja Fidan laatikoihin. Lisäksi otin äidin vanhat villalangat sekä jotain muuta sälää itselleni. Oli aika raskas päivä, mutta tulipahan tehtyä.
Tämän päivän Hesarissa oli äidin kuolinilmoitus. Siihen sai myös pikkulotta-merkin, mikä oli mielestäni mukava asia. Joitain adresseja on myös tullut, veljeni lupasi lukea ne muistotilaisuudessa.
Huomenna menenkin aamuvuoroon töihin, meillä on uuden yksikön kokous klo 9. Tarkoittaa siis it-hemmoja ja meitä. Saa nähdä mitä tästä tulee.
Piti vielä kertoa keskiviikosta sen verran, että kun olimme teatterissa ja tarkistin n:nnen kerran, että luuri on äänettömänä, niin taas kerran esittelin luurin taustakuvan ystävälle. Ystävä huomautti jotain, mistä huomaa kuinka hyvin hän tietää minut ja fanityttöilyni.
Ystäväni sanoi: "Olet näköjään asettanut kuvakkeet siten, että Thorinin kasvot jäävät esille." Repesin. Voitte ehkä kuvitella allaolevasta kuvasta, miten olen kuvakkeet asetellut :D
Tämä on taustakuvana kaikissa laitteissani
Niin. Taustakuvasta myös tunnistaa, kenen tabletti tai muu vekotin on kulloinkin käytössä. *krhm*
ETA
Marjaanan kommentista johtuen lisään alle kuvan :)
Nimittäin Helsingin keskusta kukki keltaisia kasseja eilen aamulla. Matkalla läpi City-korttelin kipittäessäni niitä jakavaan puljuun eräs Elisa-kaupan poika sanoi: 'Converset on kaivettu kaapista kevään kunniaksi' ja sai minut hyvälle tuulelle, vaikka yrittikin myydä liittymää. Sain hänet karistettua sanomalla, että olen jo firman asiakas (mikä onkin tosi).
Menin siis Hulluille päiville ennen iltavuoroon menoa, sillä pienin tarvitsi uuden välikausitakin. Sen lisäksi löysin hänelle juuri nyt sopivat Vansin lenkkarit, joista tuo oli kovin iloinen.
Kälvin työpäivän iltakuuteen ja lähdin ystäväni kanssa katsomaan vampyyreja. Olikin oikeasti aika hieno esitys, koska nykyään jopa Kaupunginteatterin näyttelijät osaavat laulaa. Poissa ovat ne ajat, kun kuunteli korvat myötähäpeästä punaisena äänten sortumista liian korkeissa ja vaativissa kohdissa.
Näytöksen jälkeen istuin ratikassa matkalla kohti lähintä metroasemaa, kun puhelin soi. Mies siellä melkein paniikissa kyseli, missä mä olen ollut. Olin ainakin kahdesti kertonut meneväni teatteriin illalla.. No eipä se mitään, kaikki on ihan hyvin :)
Tänään menin taas töihin, mutta vasen olkapää on aivan julman kipeä. Luulen, että olen a) nukkunut sen ruttuun tai b) se kaipaa hierontaa. Jälempi oli ainakin helppo toteuttaa, katson miten huomenaamuna on tunto.
Lounaalla juttelin parin työkaverin kanssa, joista toinen sanoi: 'Miten sä olet töissä?'. Nykyään on kai normi ottaa/pyytää sairaslomaa pari viikkoa tällaisessa tilanteessa, mutta minusta se olisi vähän turhaa. Istuisin vain kotona ihmettelemässä. Nyt voin ainakin esittää tekeväni ja ajattelevani jotain ihan muuta välillä.
Opetin tässä iltapuhteeksi pienimmälle hiukan hevimusiikin historiaa. Alla yksi ikisuosikeista :)
Jostain syystä tuntuu, kuin olisin ollut vampyyrin imettävänä kuiviin. Luultavasti se kuitenkin johtuu vain tästä stressistä, jota käyn läpi. Tosin aamupäivällä pidin pienen neuvotteluhetken veljeni kanssa äidin asioista ja mm. kuolinilmoituksesta, jonka vein lounastunnilla hautaustoimistoon.
Paluumatkalla kävin syömässä Pelastuslaitoksella ja sattumalta näin erään Kaupunginkirjaston aikaisista kolleegoista istumassa samassa pöydässä meikäläisten kanssa, joten istahdin sitten heidän väliinsä ja sanoin edistäväni virastojen välistä yhteistyötä. Olikin hauska jutella tämän Marjaanankin tutun kanssa ja pohdiskelimme ensi vuonna koittavaa kaupungin virastojen mylläystä. Saa nähdä mitä siitäkin seuraa.
Lähdin töistä aikaisemmin kotiin, koska en vain yksinkertaisesti jaksanut enää istua siellä ja kävin sitten matkan varrella tilaamassa äidin hautajaiskukat. Olipa hankala homma, tosin lähinnä nauhan tekstin kanssa. Olen tiennyt jo viikon verran haluavani vaaleanpunaisia ruusuja, joten niitä on tulossa ja niiden lisäksi tulee muutama valkoinen neilikka ja vähän sinistä mausteeksi. Kukkakaupan rouva oli niin hienotunteinen, että sekin alkoi itkettää ja kerroin, että viime keväänä oli miehen isän hautajaiset, joihin ostimme kukat heiltä (kuten kaikkiin meidän perheen tilaisuuksiin on ostettu).
No, vihdoin pääsin kotiin ja söin ja sen jälkeen olenkin koomannut koneen ääressä lukemassa ficcejä. Katsoin yhden elokuvankin, mutta se ei ollut kovin erikoinen vaikka siinä oli sekä Viggo että Oscar. Voi minua.
Huomenna menen katsomaan ystäväni kanssa Vampyyrien tanssia Peacock-teatteriin, koska Kaupungintatteri on remontissa. Toivottavasti ei tule vilu :P
Nykyään olen aika hyvä ystävä erään työpaikan yleismiehen kanssa ja juttelimme tänään vanhemmistamme ja sen sellaisesta. Hänenkin äitinsä kuoli äskettäin, mutta hänen ja adoptioäidin (siis vainajan) välit eivät olleet ihan parhaat, niin juttelimme sitten siitä.
Kerroin hänelle, kuinka yhä edelleen halveksin erästä äitini ystävää, joka melkein 30 vuotta sitten omalla toiminnallaan tuhosi isäni mahdollisuuden laitaa ns. 'korkin kiinni'. Kerroin, etten tiedä, miten voin katsoa tätä ihmistä äidin hautajaisissa tai puhua hänelle.
Olen sanonut joskus aiemminkin, etten helposti vihastu toiselle ihmiselle niin pahasti, että tekisi mieli kiduttaa hänet hengiltä virkkuukoukulla tai paperiviilloin, mutta jos joutuu minun 'mustalle listalleni' niin silloin sillä pysyy. Tähän mennessä listalle on päässy oikeastaan vain muutama henkilö, joista yksi on siis tämä äitini ystävä.
Oikeastaan en tiedä edes, miksi tämänkin kirjoitin. Ehkä halusin vain kertoa, että minullakin on rajani ja olen inhimillinen, mutta oikeastaan pelkään hiukan sitä tilannetta, kun tapaan tämän ihmisen. Edellisestä tapaamisesta on ainakin kymmenen vuotta, en ole varma.
Toiseen asiaan vielä; selasin tämän päivän Hesaria töissä ottaakseni mallia kuolinilmoituksista. Näin kouluajoilta tutun nimen ja katselin ilmoitusta hiukan tarkemmin. Esikoisen toisen kummitädin eno on kuollut. Viikatemiehellä pitää kiirettä.
Eilen eräs asiakas jätti poikansa meille taas hoitoon siksi aikaa, kun oli tunnilla. Ei siinä muuten mitään, mutta poika on aika vilkas 8-vuotias ja haluaa yleisön esiintymiselleen. Tässä mielentilassa en oikein jaksanut ja lopputuloksena hänen aloitettuaan pelleilyn taskusta löytämänsä ilmapallon kanssa pistin hänet käytävään kirjaston ulkopuolelle ja ignorasin täysin. Hyvin onnistui. Isä löysi lapsen siitä tullessaan tunniltaan, mutta eipä kehdannut tulla sisälle kirjastoon vaikka olisin voinut pari sanaa vaihtaakin hänen kanssaan.
Ei se mitään, ehkä ensi viikolla isä ei jätä poikaa meidän huoleksemme. Itse en edes uskaltaisi jättää alle kymmenvuotiasta mihinkään oman katseeni ulottumattomiin, mutta olenkin ehkä vainoharhainen (matkustelun syytä varmasti).
Tänään olen jatkanut äidin muistikirjan läpisoittelemista. Itse asiassa soitin tänään vain kaksi puhelua eli ensimmäisen isän pikkuveljelle, josta luulin veljieni jo hoitaneen hänet. No, hän oli kovasti pahoillaan, heille osui häät juuri samaan päivään. Toivotin hauskempia juhlia heille. Toinen puhelu menikin äidin lapsuudenystävälle, heidän vanhempansa olivat ns. ristiin kummeja. Siihen asti meni hyvin, kunnes hän puhelun lopussa toivotti minulle jaksamista. Silloin hajosin. Toisten myötätunto on kaikkein vaikeinta ottaa vastaan, helpompaa on lohduttaa muita.
Töiden jälkeen kävin kahvilla ystäväni kanssa ja meillä oli oikein kivaa. Samalla reissulla juttelin hetken entisen työ-veljeni kanssa Kympissä, hänkin oli kovin kiltti.
