torstai 7. huhtikuuta 2016

Kevättä näkyvillä

Nimittäin Helsingin keskusta kukki keltaisia kasseja eilen aamulla. Matkalla läpi City-korttelin kipittäessäni niitä jakavaan puljuun eräs Elisa-kaupan poika sanoi: 'Converset on kaivettu kaapista kevään kunniaksi' ja sai minut hyvälle tuulelle, vaikka yrittikin myydä liittymää. Sain hänet karistettua sanomalla, että olen jo firman asiakas (mikä onkin tosi).

Menin siis Hulluille päiville ennen iltavuoroon menoa, sillä pienin tarvitsi uuden välikausitakin. Sen lisäksi löysin hänelle juuri nyt sopivat Vansin lenkkarit, joista tuo oli kovin iloinen.

Kälvin työpäivän iltakuuteen ja lähdin ystäväni kanssa katsomaan vampyyreja. Olikin oikeasti aika hieno esitys, koska nykyään jopa Kaupunginteatterin näyttelijät osaavat laulaa. Poissa ovat ne ajat, kun kuunteli korvat myötähäpeästä punaisena äänten sortumista liian korkeissa ja vaativissa kohdissa.

Näytöksen jälkeen istuin ratikassa matkalla kohti lähintä metroasemaa, kun puhelin soi. Mies siellä melkein paniikissa kyseli, missä mä olen ollut. Olin ainakin kahdesti kertonut meneväni teatteriin illalla.. No eipä se mitään, kaikki on ihan hyvin :)

Tänään menin taas töihin, mutta vasen olkapää on aivan julman kipeä. Luulen, että olen a) nukkunut sen ruttuun tai b) se kaipaa hierontaa. Jälempi oli ainakin helppo toteuttaa, katson miten huomenaamuna on tunto.

Lounaalla juttelin parin työkaverin kanssa, joista toinen sanoi: 'Miten sä olet töissä?'. Nykyään on kai normi ottaa/pyytää sairaslomaa pari viikkoa tällaisessa tilanteessa, mutta minusta se olisi vähän turhaa. Istuisin vain kotona ihmettelemässä. Nyt voin ainakin esittää tekeväni ja ajattelevani jotain ihan muuta välillä.

Opetin tässä iltapuhteeksi pienimmälle hiukan hevimusiikin historiaa. Alla yksi ikisuosikeista :)

6 kommenttia:

  1. Aah...Still Loving You...se on niin ihana <3

    Paitsi ehkä.... Tähän on pakko kertoa tarina kun vanhukset lähti irrottelemaan kesäyöhön ja lähes ainutkertaiseen Scorppareitten konserttiin kotikylälle. Otettiin oikein kumijalka alle, että kumpikin voi ottaa muutaman oluen, ei tarvi AM:nkään olla kuskina, mustahan ei siihen ole muutenkaan. No, ei ole tuollaiset oluenjuontibileet ulkosalla enää tämän ikäisten hommaa, ei. Tai siis. Yks herra meinas saada näin kiltiltä ja rauhalliselta naisihmiseltä kuin minä, ihan rehellisesti turpaansa, kun tuli ihan iholle eikä vielä kolmannellakaan ystävällisellä pyynnöllä poistunut. Saati sitten ne muut. Me juotiin molemmat koko illan aikana kaksi olutta per nenä. Ei ole mikään niin kuin ennen. Huoks.
    Mutta illan pelasti ehdottomasti n. 20-vuotias tyttö joka hinkkasi itseään poikaystäväänsä niin, että poikaystävä helotti yhtä punaisena kuin laskeva aurinko.
    Klaus Meine laulaa ja bändi soittaa ensimmäisiä tahteja...
    Tyttö huokaa poikaystävälleen "Aah, tää on tää Still Loving You!" ja puristuu, jos mahdollista vielä tiukemmin poikaystäväänsä vasten.
    Ympärillä on hetken hiirenhiljaista. Poikaystävä korjaa kiusaantuneena: "Ei kun tää on se "The Wind of Change"....

    Still Loving You tuli vasta muutaman biisin päästä viimeisenä, herkistelybiisinä :)

    Sen jälkeen JOKA KERTA kun radiosta tulee The wind of change "ai niin, tää on se "still loving you" - ja hirvee repeeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tarina :D

      Itse muistan Klaus Meinesta uutisen, jonka mukaan hän ei tykännyt kovaäänisistä festareilla, mutta oli pakko taipua kun ääni ei riittänyt :P

      Poista
    2. En mäkään niistä tykännyt - oisin mieluummin mennyt lavan reunalle istumaan muutaman muun hyvin valitun festarivieraan kanssa kuuntelemaan niitä :) Meitä ois ehkä ollut neljä tai kuus...

      Muut ois voineet olla kilsan päässä juomassa sitä kaljaa ja arvuuttelemassa mikä biisi milloinkin soi ;)

      Poista
  2. "Lähdin ystävän kanssa katsomaan vampyyreja" - repesin ;-)
    On teillä huvit!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me erityisesti arvostimme Kreivin nahkahousuja ;)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)