Kävin eilen tyttökaverini kanssa Helsingin kissakahvilassa ja oli oikein mukava kahvihetki. Pari kissoista yritti tunkea itsensä mukaan kassiini, mutta onneksi huomasin ajoissa :)
Eilen oli pakko lähteä töistä muutenkin etuajassa, sillä ilmastointikanavien rassaus juuri työpisteeni vieressä/yläpuolella aiheutti ahdistuskohtauksen ja oli pakko ottaa avaavaakin. Ajattelin, että eihän ole mitään järkeä siinä, että istun siellä kärvistelemässä (jolloin asia ei näy kenellekään paitsi lähimmälle työkaverille), kun olo oli oikeasti huono.
Tänään onkin ollut jännittävää puhua ihmisten kanssa hallituksen eilen julkistamasta ilosanomasta. Seuraan jännityksellä tätä kehitystä, sillä tämä kolmikkohan rikkoo kaikkia mahdollisia sopimuksia. Aion liittyä uudestaan aiemmin SAK:laiseen liittooni, josta erosin parikymmentä vuotta sitten. En edelleenkään ole kaikista asioista samaa mieltä, mutta en oikein uskalla olla kuulumattakaan tässä tilanteessa.
Saa nähdä, mihin tämä maa menee. Minä menen nyt Sleepy hollow'hun.
Nimittäin iltavuorot alkoivat ja voi, miten on mukavaa päästä takaisin normaalirytmiin :D
Menin aamusella uimaan perinteisen kilometrini ja yllättäen sain sen vedettyä 32 minuutissa. Minusta aika erinomaisesti siihen nähden, että painan ihan liikaa kesän jäljiltä ja kunto on rapistunut (minun mielipiteeni). Ehkä minulla on kuitenkin suht hyvä peruskunto.. kävelenhän metrollekin puolitoista kilometriä 12 minuutissa ja iltaisin saman takaisin.
Kävin vanhassa työpaikassa siinä vieressä ja kuulin, että sinne on tulossa taas palvelualue-remontti. Näin arkkitehdin suunnitelmankin.. noh. Joopa. Että niin.
Töissä olikin aikamoisen kiirusta, joten aika kului kuin siiivillä ja oli tosi kivaakin. Eräs henkilö kehui minulle uutta (minulle tuntematonta) fantasiakirjailijaa ja tilasinkin sitten jo ensimmäisen osan. Neuleryhmän naiset kehuivat täät myös, kun kysyin mielipiteitä. Kuulemma pitää varautua juustovaraston suhteen, sillä kirjat herättävät juustonhimon :P
Illan ratoksi katselin pienimmän kanssa kuvia Pääsiäissaarten ukkeleista ja pienin keksi tulevan ammattinsa. Hän haluaa ruveta arkeologiksi! Ihan hieno ajatus. Kotimaassahan ei töitä juurikaan enää ole, mutta tuota kiinnostaakin dinosaurusten kaivelu ja trilobiitit, niitä ei taida täällä ollankaan. Ehdotin, että yrittäisi sitten päästä jonnekin kivaan paikkaan töihin, että voisimme miehen kanssa mennä lomalla moikkaamaan :D
Samaa rataa jatkaen utelin keskimmäisen toiveammattia ja paljastihan se sen vihdoin, eli lentäjäksi mielisi. Hyvä on sekin. Kunhan pääsisivät tekemään sitä, mikä itseä kiinnostaa. Silloin jaksaa parhaiten.
Sain tosiaan pipon valmiiksi. Sain myös kiitolliselta asiakkaalta rommisuklaakonvehteja kiitokseksi asiasta, jonka olin jo unohtanut edes tehneeni. Nyt menen aloittamaan pakolaissukkien neulomisen.
Malli SK 8/15 (Louise Harding Grace)
Todellinen yllätys
Loppuun Kongon veljekset. Aina joskus miettii, että mitä jos olisi läheisemmät välit sisarusten kanssa.. mutta toisaalta nyt olen voinut etsiä ihan omankaltaiseni sisarukset (joiden kanssa viihdyn oikein mainiosti).
Huomaan, että taas on mennyt muutama päivä viime kirjoituksesta. Oli hiukan kiirus viikko, joka ilta jotakin ja muistin päivittämisen siinä vaiheessa, kun katkaisin koneesta virran.
Torstai oli ja meni, kävin syksyn ensimmäisessä pilateksessa. Ohjaaja oli nuori, valmistunut tanssijaksi ja nyt opiskelee koreografiksi, ihan vaikutti hyvältä. Huomasin ennen tunnin alkua, että 'maailman paras' lankakauppa on aivan paikan lähietäisyydellä.. Voi olla, että käyn lankaostoksilla useammin kuin ennen :P
Kotona leivoin pienen omenapiirakan, koska pienimmällä oli koulussa perjantaina Sadonkorjuujuhlat ja sinne oli pyydetty jokaista tuomaan jotakin. Omenapiirakka oli onnistunut niin hyvin, ettei muruakaan jäänyt kotiintuotavaksi, mikä olikin ihan hyvä.
Lauantaina aamulla pienin oli vähän kärtty ja selvisi, että eräs luokkalainen kiusaa. Ikävintä on, että kiusaajalla on usein kaverina poika, jonka kanssa pienin on ollut ystävä ja käy myös tämän luona leikkimässä silloin tällöin. Sanoimme pienimmälle, että viettäisi välkät mahdollisimman kaukana tästä parivaljakosta, koska hänellä kuitenkin on kaveri, jonka kanssa tykkää olla ja joka ei kiusaa. Tämä kiusaajapari kun kuulemma esittää itse olevansa kiusattuja, jos pienin ystävänsä kera menee valittamaan välkkävalvojalle. Ikävä tilanne.
Viikonlopun kuluessa hermostuin sen verran erääseen punaniska-persuun, että blokkasin hänet fb:ssä kokonaan. Olen parhaani mukaan yrittänyt olla poissa netistä tai ainakin pakolaiskeskusteluista, mutta nyt riitti. Tästä pakolaisasiasta en jaksa enää keskustella sen enempää, tulee vain paha olo ja paha mieli.
Tänään vihdoin sain aikaiseksi korjata vanhan laukkuni olkahihnan, se piti kantata uudelleen ja siinä olikin aika homma. Loppuviimeksi onnistuin vielä ompelemaan hihnan ainakin neljästi väärin kiinni, joko se oli kierteellä tai nurinpäin tai jotain, mutta sitkeästi yrittämällä sain sen kasaan. Kyllä en tee uudelleen ihan heti.
Ajattelin mennä hetkeksi töllön ääreen päättelemään uuden piponi langanloppuja, samalla voin katsoa Sleepy hollow'ta ja nauttia mukillisen teetä. Loppuun tämä ihan siksi, että se on pöljä :D
Minä nimittäin. Kävin aamuvarhain seikkailuretkellä Espoossa ja jouduin lähtemään kotoa varttia yli kuusi. Töihinkin ehdin jo kymmenen pintaan, paluumatka sivistykseen kesti vain tunnin..
Alkuviikko on mennyt rivakasti ja loppuviikko mennee yhtä touhuisana. Huomenna menen ensimmäiseen pilatekseen sitten pariin vuoteen, ehkä en ihan kuole sinne. Vielä jos muistaisin ottaa kaikki kamat mukaan.
Koska olen salaa kukkahattutäti, valitin eräästä pelimainoksesta AntManin näytöstä edeltävien trailereiden joukossa. AntMan on siis K12, mutta pleimainos oli K16. Sain allaolevan vastauksen tänään s-postiini. Jostain syystä en koe vastausta kovinkaan vakuuttavana, minusta se ei vastannut palautteeseeni mitenkään (kyse ei ollut makuasioista). Mitäpä te lukijani olette mielipuolta?
Hei,
Kiitos palautteestanne.
Olemme
hyvinkin tarkkoja siitä, mitä mainoksia näytämme ennen kutakin
elokuvaa. Meillä on omat mainoslistamme ennen lapsille ja aikuisille,
jopa naisille ja miehille näytettävien
elokuvien osalta ja nämä kyllä katsotaan tarkkaan että
ikärajavaatimukset tai mainoksen yleisvaikutelma täyttävät kunkin
kategorian ja kohderyhmän vaatimukset. Näin ollen lapsille
soveltumattomia mainoksia tai trailereita ei tulisi missään nimessä
näkyä lapsille
tarkoitetun elokuvan edessä.
Play
Stationin Until Dawn mainosspotti on ollut Ant-man (K12) elokuvan
yhteydessä. Mainostettavan pelin ikäraja on K-16, mutta mainosspotin sen
sijaan ei ja kyseisen elokuvan
yleisössä on paljon peliohjelmien kohderyhmää. Valitettavasti
makuasioiden suhteen emme kuitenkaan pysty miellyttämään ihan jokaista
katsojaa.
Ystävällisin terveisin
Finnkino Media
Nyt kuitenkin kaadun petiin, sillä aivoissa ei liiku enää mikään.
Perjantain olin kotona, vaikka vatsa ei enää juuri vaivannut (paitsi heti syönnin jälkeen) niin päästä heitti vielä iloisesti. Vasta illalla alkoi tuntua paremmalta. Oikeastaan istuin aika monta tuntia sohvalla neulomassa uutta myssyäni ja katselemassa Poldarkia.
Lauantai menikin sitten valmistautuessa illan juhliin eli Elojuhliin, jotka järjestämme joka vuosi elokuun viimeisenä lauantaina ystävillemme. Oli oikein mukavaa taas, vaikka kaikki eivät pystyneetkään osallistumaan. Oli meitä silti suunnilleen parikymmentä ja nuorisoakin 4-vuotiaasta parikymppiseen yhtä sotapoikaa unohtamatta. Pitkästä aikaa myös toinen kummipoika käväisi meillä, hän on pienimmän ikäluokkaa ja niinpä nuo tulivat mainiosti toimeen.
Sitruunamarenkipiirakka
Pääsimme nukkumaan jo yhden maissa, keskimmäisen kummisetä on perinteisesti viimeinen lähtijä. Eipä se muuten juuri haittaa, mutta hänellä on paha tapa kallistaa pulloa hiukan liikaa vaikka kaikki yritämme häntä pitää silmällä. Se ei vain auta, jos herralla on omat eväät mukana.
Tänään olemmekin purkaneet juhlahommia, katokset ulkoa ja tiskejä sisällä. Ruokaakin jäi taas, mutta onneksi teinit syövät paljon. Minäkin saan eväät ainakin tälle viikolle luultavasti joka päivä mukaan.
Ystävän tuomat ruusut
Ehdin ommella torstaina alkavaan pilatekseen jumppamatolle kuljetuspussin tänään. Meni siinä pieni hetki parissa kohdassa pohtiessa, mutta tuli valmiiksi. Olen pessyt pari koneellista pyykkiä ja neulonut pipon jo puolivälin yli. Juuri äsken katsoin viimeisen osan Poldarkin ekasta kaudesta, se jäikin varsinaiseen cliffhangeriin. Aidan on tässä oikein hyvä, toisin kuin pelkäsin.
Pipo ja jumppamatto pussissaan
Nyt kellistyn petiin, jotta jaksan aamusta raahautua töihin. Reipasta alkuviikkoa ruudun sillekin puolelle!
Tiedättehän, kuinka joskus on mukava leikkiä sanoilla ja sanoa ne hiukan eri painotuksin? Tätä yritin tuossa otsikossa ilmentää..
Eilinen meni, kävin töissä normaalisti (vaikka oli vähän pöljä olo) ja kotonakin ehdin vielä touhuilla kaikenlaista, kuten silittää pyykkikasan viimeiset vaatteet pois. Olin aikeissa mennä tänään hiukan myöhemmin töihin, koska keskimmäisellä pojalla oli lääkäriaika klo 10.
Aamulla vatsa oli outo, mutta selvisin kuitenkin pojan kanssa lekurille. Polvessa on Osgaard-Schlager tjsp, kuten olin jo pojalle selvittänyt, mutta nyt saimme lääkärintodistuksen koululiikkaa varten eli juoksukielto seuraavat kolme kuukautta. Toivottavasti se nyt auttaa. Itse toivoin koko lääkärikäynnin ajan lähinnä olevani pyörtymättä kylmän hien virratessa pitkin otsaa. Loppuihan sekin viimein ja lähdin kotiin ja lapsi meni takaisin kouluun.
Koko päivän ollut halju olo hävisi joskus alkuillasta, kunnes söin. Nyt on päässä outo olo ja vatsassa myös. Taidan siis ola huomennakin kotona.
Katselin tänään aamuni ratoksi taas yhden jakson "Desperate romantics"-sarjaa eli prerafaeliitteja. Se on varsin hupaisa sarja (ja siinä on Aidan). Myöhemmin pienimmän tultua koulusta katselimme Nälkäpelin kakkosen ja kolmannen osan. Aloitin myös pipontekeleen, ymmärsin vihdoin mallineuleenkin joten ehkä saan sen jopa valmiiksi ennen pakkasia.
Nyt menen sänkyyn, jos se auttaisi jotenkin tähän oloon.
Enkä puhu nyt vanhasta joulukalenterista, vaan olin tänään Allergiasairaalassa histamiinialtistuksessa. Se olikin ihan metkaa, mutta en halua kokeilla (ainakaan ihan heti) uudestaan. Lopputulemana hoitaja arveli, että minulla ei ole taipumusta astmaan (minkä jo tiesinkin) ja lääkäri soittelee joskus ensi kuun puolivälin paikkeilla asioista. Verikokeista saattaa löytyä sitten jotakin jännittävää tai sitten ei.
Itse puhallusosiossa kaikki puhallukset menivät ihan hyvin, tosin olin tipalla alkaa yskimään neljän puhalluksen sarjassa mutta sain sen vältettyä. Ääni meni ja vieläkin on kurkku vähän outo, lisäksi tuli aivan hervoton päänsärky siitä puhkumisesta. Koskapa töissä oli hiljaista ja päänsärky vain yltyi ruudun tuijottamisesta, lähdin kotiin.
En ole koko iltana tehnyt oikeastaan mitään. Onneksi tein eilen illalla kolme isoa makaroonilaatikkoa, niin ei tarvinnut tehdä ruokaakaan. Illan ratoksi katselin pienimmän kanssa uuden version vanhasta Vaaleanpunainen pantteri-leffasta. Sekin oli ihan hauska :)
Pienin oli saanut ensimmäisen merkinnän Wilmaan tekemättömistä läksyistä. Merkitsijänä oli enkunope eli ekaluokan syksyn luokanvalvoja.. Hän ei ollut ilmeisesti vaivautunut katsomaan systeemistä, että pienin oli poissa koulusta viime torstaina ja perjantaina ja kirjat siis koulussa. Pitää nyt seurailla, jatkuuko taas sama Wilma-pommitus kuin ekaluokalla. Sitä ei nimittäin kestä pienin, en minä eikä mies.. huokaus. Vähän hirvittää jo etukäteen.
Vielä yksi asia: odottaessani ratikkaa Oopperalla sattui silmiini uuden fitness centerin mainos.. Sen, mikä rakennettiin vanhaan Bristolin leffateatteriin. Kyllä nyppi, melkein pisti itkemään. En edelleenkään ymmärrä Finnkinon silloista päätöstä ajaa Bristol alas, kun siitä olisi voitu tehdä vaikka mitä. Mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. (kuten minua nykyiset uutiset, olen ajatellut lopettaa koko uutisten luvun)
Joo, en usko tästä kirjoituksesta kovin lyhyttä tulevan. Tajusin nimittäin tänään päivällä, että tyypilliseen tapaani olen unohtanut päivitellä torstaina, perjantaina ja eilen.
Torstaissa ei ollut muuta kummallista tai muistettavaa kuin joukkoseulonta eli kaikkien naisten rakastama papakoe ja sisätutkimus. Sen voin sanoa, että tähän ikää jo muutaman sisätutkimuksen kokeneena IKINÄ ei ole se homma sattunut niin paljon kuin nyt. En tiedä, mikä oli, oliko vika hoitajassa vai minussa, mutta ihan todella se tuntui. Tuntui vielä lauantainakin. Käsittämätöntä. Kotimatkalla muistin lähimmän työkaverin sanat eläinlääkärin tuomiosta ("Ihan kamalaa!") ja tietysti aloin itkeä jo etukäteen kissan kuolemaa, ihme kyllä onneksi siihen aikaan illasta ei ollut yhtään vastaantulijaa ja sain valua rauhassa.
Perjantaina olin työkaverieni keralla Kulttuurikeskus Sofiassa. Aamupäivän kuuntelimme jokseenkin järkeviä konsultteja (vaikka aika samanlaisiahan kaikki ovat..) ja opimme (ikävä kyllä), että nyt vasta tänä syksynä aletaan selvittää johdon toimenkuvia ja tehtäviä. Aargh, minun ja ystävän mielestä ne olisi pitänyt selvittää jo organisaatiomuutoksen yhteydessä. Iltapäivällä osa meni melomaan (uaah) ja osa luontokävelylle, minä ja ystävä menimme tutustumaan keskuksen taidekokoelmiin ja kappeliin muutaman muun kanssa ja olikin oikein mukavaa. Lopulta pääsimme kahville ennen varsinaista aikaa ja siten siis myös viikonlopun viettoon jo hyvissä ajoin.
Kävelimme ystävän kanssa pois Kallahdenniemestä ja keräsimme samalla hiukan mustikoita, jotka tosin söimme samantien. Niitä oli paljon. Oikeasti paljon. Saavuttuamme sivistyksen pariin seikkailimme uudella hienolla bussilinja 560:llä Mellunmäkeen, josta kävelimme meille. Ystävä nimittäin sai kyydin kotiin appiukon kirjahyllyn kera, joka hänelle oli luvattu kesän alussa. Näin hän tapasi myös Sysin ja me miehen kanssa tapasimme heidän kissansa ja paluureissulla veimme kaksi isoa paperikassillista vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä Hesyyn ja kävimme kaupassa. Hyvin käytetty päivä siis :)
Lauantaina heräsin aivan järkyn päänsäryn kera. Siivosimme pihaa rikkaruohoista ja ruohosilpusta, sillä ensi viikonloppuna on taas Elojuhlat kavereille. Täytyy sanoa, että oli aika tuskaisaa se kukkapenkin lieväkin raivaus sen päänsäryn kanssa, hyvä etten oksentanut. Mies ja isommat pojat pystyttivät myös ruokailukatoksen, näytti olevan kunnossa. Keskimmäinen meni leffaan kaverinsa kanssa ja minä siivosin tein tilaa kirjahyllyyn uusille kirjoille valitsemalla joitain vietäväksi kirjastoon sekä kierrätyshyllyyn että ihan lainakappaleiksi. Sain myös langat vihdoin setvittyä ja nyt on kolme siistiä laatikollista vaatehuoneessa. Muistelin vuoden takaista Lontoon-reissua ja Richardin syntymäpäivääkin vietin toivottamalla hänelle rattoisaa päivää ja katselemalla muiden toivotuksia netistä.
Tänään olen pessyt pyykkiä, käynyt leffassa katsomassa AntMania pienimmän kanssa (se oli mahtava!) ja silittänyt aika kasan pyykkejä kuunnellen samalla Richardin lukemaa äänikirjaa. Nyt voisin mennä petiin, sillä huomenna on taas maanantai.. Pitää muistaa viedä työpaikkasuhteelle kassillinen poikien vaatetta, jota meillä ei enää tarvita.
Keskimmäinen on iskenyt silmänsä parisataa maksaviin kuulokkeisiin.. Lupasin joistain 'ylimääräisistä' kotihommista pienen maksun, jos sellainen tienaaminen kiinnostaa.