Tiistai iski jälleen. En ymmärrä, miten saatoinkin unohtaa. Varmaankin siksi, että olin kotona.
Lyhyestä virsi kaunis; Pienin tuli koulusta iloisena kuin pieni eläin, koska keskimmäisen kaveri tuli meille kylään ja hän luuli saavansa olla isompien kanssa. Väärä luulo. Tuloksena itkua ja hammastenkiristystä. Josta johtuen minulta irtosi hampaasta kruunu. Siitä takimmaisesta, yksi kaikkein kivuliammista ylipäänsä. Soitin hammaslääkäriin, sain peruutusajan vajaan tunnin päähän. Revin vaatteet niskaan ja lähdin, sanoin lapsille että jossain on ruokaa. Hammaslääkärissä tajusin jättäneeni sen kruunun kotiin... uusi aika huomisillalle. Ravatessani metrolta kotiin pohje kramppasi niin, että melkein itkin (ja itkinkin jossain vaiheessa linkatessani himaan).
Niin, että puhutaanko tiistaista? Ei. Ei puhuta. Se on syvältä ja poikittain.
Menen tästä tunkemaan tippoja silmiini. Ja sitten aion katsoa hetken Ichabod Cranea. Sentään jotain iloa tässäkin päivässä (aamulla katsoin neljä jaksoa Sleepy Hollow'ta).
Nimittäin sairaslomalainen. Ääni lähti lomalle ja sain vaihtokaupassa silmätulehduksen. Kävin sitten työpaikan naapurissa työterveydessä illistelemässä lääkärille. Sain silmätipat ja kolme päivää lepoa. Ihan hyvä, ehdin ehkä lukea kurssikirjoja ja saan tuon halvatun sukan väännettyä johonkin malliin.
Sukasta sen verran, että olen nyt purkanut tuon tekeleen vissiin kolme kertaa. Eilen sain ensimmäisen mallikerran valmiiksi vain huomatakseni, että olin puolivälissä unohtanut tehdä yhdet palmikonsiirrot. Pentele. Ja siis tuohon sukanvarteen tulee sama mallikerta kahdesti... Kohta osaan sen varmasti unissanikin.
Löysin FBstä hupaisan sivun, jossa voi seurata tk-421:n seikkailuja. Tämä ei luultavasti sano mitään sellaiselle, joka ei pahemmin seuraa Star Wars-fandomia :P Minulla on kunnia tuntea ja lukea työ-pikkuveljekseni henkilö, joka omistaa käsittääkseni nykyään Suomen suurimman SW-kokoelman, joten...
TK-421 LeijuKattien kyydissä (HoverCat)
Jalatkin on omituiset. Viikonloppuna vasen koipi, se iskiaskoipi, oli tosi pahana ja tänään sitten oikea pohje kramppaa niin, että ihme kun pääsin lekurista kotiin. Toki vaiva alkoi vasta kotimatkalla.
Ainoa Metallican piisi, jota jaksan kuunnella.
P.S. Ainiinjahei! Se proosa-analyysi lähti eilen iltapäivällä hyvissä ajoin opettajalle, sain jopa venytettyä sen 9 sivuun. JEE.
Eilisen migreenin jäljiltä olen unelias kuin liian aikaisin talviunilta herätetty karhu. Olen sentään saanut jotain kirjoitetuksi analyysiinkiin, vaikken niin paljoa kuin kuvittelin. Kirjoitan myös jatkuvasti väärin kaiken mahdollisen, todella rasittavaa.
Aamulla soitin äidilleni, hän oli koettanut illalla tavoittaa ja mulla oli luuri jäänyt äänettömälle luennon jälkeen. Eipä tuolla oikein mitään asiaa ollut, olisi vain halunnut informoida olevansa sairaalassa.. Sydämessä oli vähän flimmeriä ollut viikolla ja oli sitten muori käppäillyt terveyskeskukseen eilen, josta olivat lähettäneet sairaalaan lepäämään. Kaipa se sydän nyt sitä rauhoittuu, viikonlopun yli on tarkkailussa ja katsovat miten lääkkeet alkavat vaikuttaa. Toiovottavasti ei tarvitsisi käynnistää uudelleen, kun äiti on jo kuitenkin muutamaa kuukautta vaille 84.
Että sellaista. Taidan kuukahtaa petiin kerrankin ensimmäisenä pienimmän jälkeen. Illan piisinä Anssi Tikanmäen iloinen Savolainen metsä. Tikanmäki oli Sleepy sleepersien jäsen (kitaristi?) ja on kyllä varsin hyvä säveltäjä, tykkään tästä koko levystä kovasti. Savolainen metsä jotenkin on vain se, mistä pidän kaikkein eniten, ehkä isäni sudeettisavolaisuuden vuoksi :P
Tänään iski. Nimittäin migreeni, jota odotin eilen tulevaksi. Luulin jo säästyväni siltä kokonaan, mutta tietysti se tuli tänään, kun en mitenkään voinut lähteä kotiin sitä potemaan. Nimittäin oli pakkorako mennä luennolle, koska ensi viikolla en voi mennä sinne erään muun syyn vuoksi.
Migreenin ensihönkäysten tuntuessa silmissäni (juu, ihmettelin hetken miksi en näe lukea tms) vedin pari tavallista särkylääkettä ja kipitin naapuri-Ärrälle hakemaan salmiakkia. Vetäisin pussillisen salmiakkiaakkosia ja johan helpotti, päästä ainakin. Kipu laantui sen verran, että tuntui enää kuin kelluisi jossain. Sekin on tunne, josta en helposti merisairastuvana pidä erityisemmin.
Selvisin luennosta, vaikka olikin tipalla etten nukahtanut sinne. Tulin kotiin ja annoin kävelymatkalla aivoille kunnolla happea. Nyt voisin kellistyä petiin, jotta jaksan huomenna aloittaa sen helkkarin proosa-analyysin vääntämisen. Saa tulla lunta ja ihan mitä vaan, minä pysyn koneen ääressä kirjoittamassa koko viikonlopun.
Laulu, joka allaolevassa videossa on, kuuluu niihin, joista pidän todella paljon. Itse asiassa koko levy on hieno kunnianosoitus nyt jo kadonneelle maailmalle, osittain myös kulttuurille. Mikä sääli.
Hyviä asioita on tapahtunut eilen ja tänään. Eilen oli ensinnäkin pitkästä aikaa tiistai, jolloin pääsin kotiin heti töiden jälkeen. Lisäksi keskimmäinen oli lähi-yläasteen tutustumispäivässä ja ilmeisesti oli ihan ookoo-tapahtuma. Illalla mies meni samaan paikkaan vahnempainiltaan ja tuli kotiin naama loistaen. Hän oli puhunut opon kanssa keskimmäisen hinkumisesta luma-luokalle esikoisen kouluun ja opo oli etsinyt kemianopettajan, joka aikoo ensi syksynä perustaa painotteisin luokan tähän kouluun. Keskimmäinen saattaa siis sittenkin päästä ns. painotteiseen opetukseen ja lähemmäs, kuin kuvittelimme. Poika on todella tyytyväinen ja me myös, tietysti.
Hyviä asioita tänään oli mm. se, että pienimmän opelta tuli viesti hyvästä käytöksestä. Voitte uskoa, että se lämmitti sydäntä. Viime syksyn jälkeen nimittäin pelkään edelleen avata vain pienintä koskevia wilmaviestejä, kun ne olivat aina niin negatiivisia. Nykyään odotan aina hetken, jos tulee pienintä koskeva wilmaviesti, haluan nähdä jos samaan aikaan kilahtaa keskimmäisen wilmasta viesti niin tiedän asian koskevan koko koulua.
Tänään myös nauroimme työkavereiden kanssa vedet silmissä akateemisille nimikkeille. Juu, meillä on halvat huvit :D Kyse oli erään farmakologian tohtorin lyhenteestä, eli Fat. Mietimme, kuinka olisi naurettavan kamalaa aina tulla kutsutuksi läskiksi, kunnes joku sanoi että ajatelkaapa sitä aikaa, kun hän oli vasta kandi ja lyhenne oli FaK. Niin.. me ajattelimme ja ulvoimme naurusta. Voi meitä.
Huonot asiat.. eilen ei tapahtunut kai mitään varsinaista ikävää, vaikka olikin tiistai. Sen sijaan tänään sitten esikoinen oli täyttänyt koulussa Yhteishaku-lomaketta netissä ja viimeisellä sivulla systeemi sanoi, ettei saanut yhteyttä serveriin. Lomake on täytettävä kerran eikä sitä pääse enää muokkamaan... Niinpä niin. Perjantaina on viimeinen hakupäivä, joten minä joutunen huomenna soittelemaan opetusvirastoon tai jonnekin ja selvittämään tätä asiaa. Perskutarallaa, sanon minä.
Loppuun video, joka taisi tappaa juutuupin tänään pariksi tunniksi. Benin hyvä ystävä oli pyytänyt tätä ottamaan 'selfien' U2:n kanssa, näin Ben hoiti asian mallikkaasti.
EDIT Esikoisen hakemus oli mennyt läpi, saimme varmistusviestin. Huh.
Tänään pääsin vihdoin uimisessani kilometrin matkan tasan puoleen tuntiin. Tähän olen tähdännyt edellisysksystä, tavallaan leikkimielellä mutta kuitenkin. Nyt voin jatkaa ajan kitistämistä edelleen. Tämä on ensimmäinen syy merkkipäivän viettoon.
Toinen on vähän karumpi. Muistin äsken (vasta), että tänään on isäni kuolemasta kulunut tasan 20 vuotta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun muistin sen vasta näin myöhäisessä vaiheessa. Yksi aikakausi on ehkä ohi? Minua ei edes sureta se sillä tavoin, kuin joskus aiemmin. Olen vihdoinkin päässyt siitä irti.
Olin aivan unohtaa. Tänään meillä kävi se työntekijä, jonka työn jatkajaksi minut palkattiin. Hupaisan sattumuksen vuoksi olimme kollegoja samassa pikkukirjastossa 90-luvun puolivälissä. Vaihdoimme kuulumisia ja juttelimme myös vanhoista työtovereista ja entisestä esimiehestämme/naisestamme. Kuvasin tätä ihmistä joskus sanalla 'mehiläiskuningatar'. Oli kurjaa olla niin huonon itsetunnon omaavan ihmisen alainen.
Kohta voisi kellahtaa ihanaan sänkyyn katsomaan unia. Viime yö meni jotenkin risaiseksi jalkojen krampatessa pahasti.
Ihan ensi alkuun sanon, että keikka oli hieno. Käynnistyi hitaasti, mutta eipä sitten meinannut sammua into millään :) Jared on varsinainen showmies eikä veli ole pekkaa pahempi. Alla pari kuvaa, jotka nappasin kännyllä.
Muuten olen lukenut kirjan, josta pitäisi vääntää analyysi ensi viikonloppuna, palautuspäivä on sunnuntaina. Onneksi kirja oli hauska, vaikka yksi ihminen sanoi sen olevan hieman tylsä. Itse nauroin jopa ääneen muutamassa kohdassa, sitä ei usein tapahdu kotimaisten kirjojen kanssa. Kirjassa oli sarkastista huumoria runsain mitoin ja henkilöt olivat varsin karikatyyrisiä. Ihan hupaisa nopea luettava, yllättävästi Finlandiavoittaja (en yleensä jaksa lukea Finladia-ehdokkaita ollenkaan.)
Sukantekele on edistynyt myös ihan hyvin, kun neljänne (vai viidennen) purkamisurakan jälkeen tajusin laskea mallipiirroksesta, missä ihan oikeasti olen menossa. Johan selkis.
Ja nyt menen katsomaan töllöä tai jotain. Nähdään taas!
PS Unohdin sen kuvan, jota yleisö pyysi jossain aiemmin. Sen näkee tässä alla.
