Pakkomielteeni kääpiöihin on tämän postin aiheena. Se, jota ei kiinnosta, voi samantien laittaa tämän blogin kiinni.
Mietin kyllä aika pitkään, ennen kuin painoin julkaise-nappulaa. Niin. Joo. Huhhuh.
tiistai 12. helmikuuta 2013
Nollavaimolta napattua
Aioin tehdä tämän jo eilen, mutta kooman syvyysaste oli paha enkä jaksanut tehdä oikein mitään. Niinpä vastailen näihin kysymyksiin nyt.
1. Miksi? Siks kun mä haluuuuun. Eli tylsyyttä paetessa.
2. Vasen- vai oikeakätinen? Oikea, pahasti. Ainakin jos pitää käsin kirjoittaa, niin vasemmalla ei vain pysty tekemään järjellistä viivaa.
3. Siviilisääty? Miksi? Aviossa, eihän siinä muuttunut mikään muu kuin nimi (omani, josta en tykännyt erityisemmin). Asuntolaina sitoo luultavasti paremmin yhteen kuin avioliitto.
4. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemiäsi valintoja muuttaisit? Kaikkia kokemuksiani olen tarvinnut tähän pisteeseen päästäkseni.
5. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi? Keski-Maassa.. aah siis tässä tosielämässä.. no vaikka Havaiji oli ihan kiva, vaikka vähän kallishan sekin oli.
6. Toiveammattisi? Olen siinä. Minulle on kerrottu, että olen ollut aiemmassa elämässäni kirjastonhoitajana Alexandrian kirjastossa sen kuuluisan tulipalon aikaan. Toivottavasti tikut eivät olleet minulla...
7. Paras kehu jonka olet saanut? Aiemmin mieheni teki pääsääntöisesti ruokaa meille, minä harvemmin ja kerran hän sanoi, että minun tekemäni makaronilaatikko oli parempaa kuin hänen. Silloin tunsin itseni varsin mestarikokiksi :)
8. Ensimmäinen suudelmasi? Päiväkodin pihalla Miskan kanssa. Kaikki tytöt tykkäsi Miskasta.
9. Hunaja vai etikka? Hunaja on syötäväksikelpaamatonta eli jäljelle jää etikka. Tosin etikkaakin käytän lähinnä pyykinhuuhteluaineen asemesta.
10. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan? Sitä, kun menin sairaalaan katsomaan isääni kolme viikkoa hänen sydänkohtauksensa jälkeen ja hänet oli peitetty lakanalla. Oli aivan ihana kirkas kevätpäivä, talitintit tipahtelivat puista.
11. Tämä on saamasi haaste bloginkirjoittajalta jota et oikeasti tunne. Miksi vastasit tähän? Miten niin en tunne? Lukemalla jonkun kirjoittamaa tekstiä oppii aika pian tuntemaan ihmisen ominaisluonteen tekstin takana. Vastasin, koska oli tylsää niin ja kääpiötkin nukkuvat. Hups.
Ja vielä päivän sana eli tomu. Jos ette ole lukeneet Universumien tomu-trilogiaa, niin suosittelen. Lämpimästi. Avoimesti kun siihen tarttuu, voi oppia jotain uutta. Vähän kaikesta, mutta enimmäkseen maailmasta.
Loppuun nyky-intiaanimusiikista eräs parhaita.

maanantai 11. helmikuuta 2013
Liikuttaa
Nykyään liikutun helposti, sekä ilosta että surusta, kaipauksesta ja onnesta.
Meni noin kaksikymmentä vuotta, että annoin itselleni luvan siihen. Tai oikeammin ei liikuttumiseen vaan ihan itkemiseen. En itkenyt koskaan kouluvuosina enkä ennen vanhimman pojan syntymää juuri milloinkaan, isäni ja isoäitieni kuolemaa lukuunottamatta. Syynä siihen oli se, että isosiskoni sanoi minulle ollessani ehkä 7-vuotias, etteivät isot tytöt itke. Olin sitten itkemättä. Voin sanoa, että aina se ei ollut helppoa. Joskus sattui pahasti, mutta purin hampaat yhteen ja olin kuivin silmin.
Muistan vieläkin, kun esikoista odottaessani menimme katsomaan 'Enkelten kaupunkia' ja silloin padot murtuivat. Se oli jotain outoa ja kamalaa, ennen kuin ehdin saada nenäliinan esiin olivat kyynelet jo ehtineet kauluksesta sisään.
Sen jälkeen onkin ollut helppoa vetistellä ties missä. Minua ei juurikaan hetkauta kanssaihmisten katseet, vaan annan vesien valua. Mitäpä minä heistä välittäisin, eikä tässä maassa kukaan tule kysymään 'mikä sulla on?'. Ei koskaan.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Vanhus
Äitini on vanhus. Hyväkuntoinen ja mieleltään virkeä vielä yli 80-vuotiaana. Itse hän väittää olevansa vaivainen, vaikka käy usein vesijuoksemassa ja kävelee päivittäin muutaman kilometrin sauvoineen tai ilman.
Myös appiukkoni on vanhus, alle kahdeksankymppinen kahdesti synnyinkodistaan lähteneenä ja sotalapsena eläneenä hänkin on kuitenkin suht hyväkuntoinen. Hieman muistivikaa ynnä muuta pientä alkaa kuitenkin olla ja vanhuus alkaa kääntyä rasittavuuden puolelle.
Aina joskus mietin, kauanko itse olen täällä ja kuinka hyväkuntoisena. Minusta on hassua kun puhutaan työurien pidentämisestä sillä verukkella, että ihmiset elävät pitempään, kun samaan aikaan työikäisistä käsittääkseni suurin osa on erilaisialla työperäisillä sairauslomilla. Vasen käsi ei todellakaan tiedä oikean käden touhuista minkäänlaista harmainta aivastusta.
Loppuun yksi miljoonasta suosikistani. Oi Morrissey :)

lauantai 9. helmikuuta 2013
Verraton
Pohtiessani tätä mieleeni putkahti 80-luku olkatoppauksineen ja permanentteineen, adidas-verkkareineen ja purkkareineen.
Todellakaan en löydä 80-luvun vertaista. Lopuksi vielä päivän piisi, tämä on soinut koko päivän pään sisällä.

perjantai 8. helmikuuta 2013
Parasta ennen
Joskus pohdin, onko huumorintajuni vajavainen.
Eräs veljeni ystävä meni naimisiin muutama vuosi sitten, toista kertaa kuten heidän kaveripiirissään on ollut trendinä. Vaimon numero 2 vihkisormuksessa lukee kuulemma Best before ja vihkipäivä.
Minun huumorini ei olisi riittänyt. Entä sinun?
Allaoleva soi huiluversiona häissämme, ensi elokuussa 17v sitten.

torstai 7. helmikuuta 2013
Pulina
Tietyssä väsymysasteessa alan pulista. Voin kertoa ihan mitä tahansa kenelle tahansa. En tarvitse siihen alkoholia, vain sopivan väsyneen flow-tilan. Kaikkein vaarallisinta on, jos ihminen vain kuuntelee vastaamatta mutta tarkkaavaisena. Pahinta on, etten useinkaan tiedä milloin lopettaa. Onneksi sitä ei tapahdu usein (vaikka olenkin nykyään usein todella väsynyt).
Se päivän aiheesta ja sitten Kikin viiden piisin haasteeseen, johon lupauduin osallistumaan. Kyseessä on siis julkisesti esitellä viisi suosikkipiisiä. Nämä minun ovat satunnaisessa järjestyksessä enkä takaa laatua mihinkään suuntaan.
Rammstein on Rammstein ja Till.. huh. (Ei mennä tähän, eihän?)
Pink Floyd: Comfortably numb. Yksi maailmankaikkeuden parhaita piisejä ikinä.
Yksi Princen parhaista. Teininä tapasin kuunnella Princeä perheen olohuoneessa, enkä oikein jaksanut aina käsittää miksi äitini huokaili lyriikoille. Ihan kaikkea en silloin vielä käsittänytkään :)
Progen kuningas. Yes ja Jon Anderson, aikoinaan yksi maailman korkeimpia tenoreita.
Queen ja David Bowie. Tarvinneeko sanoa enempää?
Ja bonusraitana kevätpiisi In Extremolta. Omnia sol temperat iskee vanhaan latinistiin ja roomalaishitorian rakastajaan :) Lisäksi säkkipillit. Oi.
Aika raskaita taitavat olla enkä saanut yhtään suomalaista mahdutettua mukaan.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Sivuääniä
Sivuääniä kuuluu milloin mistäkin. Tällä kertaa alkaa olla uunin vuoro. Johan se on kestänytkin pian 15 vuotta. Yhtä kauan kuin talo. Kestäisi nyt vielä hetken..
Muuta ei nyt kyllä irtoa. Katsoin eilen illalla Downton Abbeyn viimeisen jakson ja ihan suoraan voin sanoa, että tuollaisia kauden lopettajaisia EI SAA kirjoittaa!! Se oli ihan tyhmä enkä tykännyt yhtään :'(

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)