Totesin jälleen olevani puuma. Sikäli se ei minua haittaa, koska sehän vain pitää mehut liikkeessä, mutta ehkä vähän ihmettelen välillä kuinka voinkin ihastua aivan päättömästi ja nopeasti ties kehen.
Viimeisin ihastus on nyt eräs kääpiö. Siis elokuvakääpiö. *huokaus* Kuten olen joskus sanonut, voisin niin mielelläni muuttaa Keski-Maahan... Mutta palatakseni kääpiöihin, nämä veljekset ovat elokuvan parasta antia ja erityisesti tuo vaalea Fili. Hänellä on se tietty pilke silmissään ;)
Katsokaa vaikka, eikö vain olekin tässäkin? Onneksi en kuulu tuon alan ihmisiin eikä ole pelkoa, että koskaan häntä tapaisin. Se voisi olla noloa. Pyyhkisin kuolaa rinnuksiltani ennen kuin ehtisin sanoa mitään järjellistä.
*huokaus* Taidan mennä kylmään kylpyyn. Lähetin eilen Salarakas nro1:lle jouluntoivotukset. Tosin naamioin sen työasiaksi. Voi itkut.
Päässä ei kyllä liiku kuin silmät ja nekin tahmeasti.
Tänään oli pitkästä aikaa (eli eka kerran tässä talossa mun aikana) hieroja ja se vanutti mun hartiat niin, että nyt on kosketusarka. Muuten olo on rento kuin kulahtaneilla sukkiksilla pyykkinarulla.
Kävimme myös 4/5 perheestä matkalla Keski-Maassa eli katsomassa Hobitin elokuvissa. Se oli oikein hyvä elokuva, uudi 3D-tekniikka teki liikkeistä välillä melkein liian nopeita ja hetken harkitsin matkapahoivointikohtausta, mutta muuten ihania maisemia ja hyvä tarina. Lisäksi juuri kun aloin miettiä, että kauankohan tämä vielä kestää, niin se loppuikin. Täydellinen ajoitus.
Eilen en jaksanut enää illalla kirjoitella mitään, kun oli ihan yliaktiivinen päivä.
Lähdin töistä jo yhden aikoihin ehtiäkseni ex-pomon eläkekahveille ja sielläpä olikin niin mukavaa että. Juttelin ihmisten kanssa ja (tuore)kirsikkana kaiken päälle tapapsin miehen luokanvalvojan eli aiemman asiakkaani, joka on edelleen yli 7-kymppisenä niin energinen muori, että moni nuorempi kalpenee hänen rinnallaan. Viihdyin erinomaisesti, roikuin hetken Salarakas nro 2:n kanssa juoruilemassa ja ylipäänsä nautin. Jälkeenpäin huomasin, etten ehkä enää kaipaa sinne niin paljon kuin aiemmin. Kaipaan ihmisiä sieltä, mutta heitähän voin tavata edelleen. Firmaa en niinkään.. ehkä.
Kiiruhdin sitten päiväkodille, jossa oli joulutapahtuma eli erilaisia työpajoja. Oli mukavaa, paljon ihmisiä ja oikeasti aika hauskaakin. Meidän perheen päiväkotijoulujen viimeinen tapahtuma, aika ihanaa sekin. Ilmeisesti mulla on joku vika, kun ei yhtään haikeutta ole ilmassa. Kotimatkalla juttelimme sieluista ja toisista elämistä pienimmän kanssa.
Illalla vielä askartelin kortteihin poikien yhteiskuvan ja länttäsin postimerkit kuoriin jne. Kaikki kasassa, paitsi pari pakettia, jotka veimme tänään. Joulu on nyt melkolailla kasassa. Kuusi saapuu lauantaina vakitoimittajaltamme, joka varaa meille kuusimetrisen kuusen. Mahtuu sopivasti olkkariin.
Nyt vielä kun saan tuon yhden kirjan pois alta, niin alkaa helpottaa. On jo kovasti myöhässä, kun en ole saanut sitä varausten vuoksi uusittua. Tämä siis:
Menen huomenna entisen kakkospomoni läksiäiskähveille, hän siirtyy vapaaherratarten riveihin. Olin neulonut itselleni huivin, mutta koskapa minulla on niitä riittävästi tähän yhteen kaulaan, aion antaa tuon huivin hänelle. Huivi on tehty sari-kankaiden kudonnasta ylijääneistä silkkilangoista, se loistaa kauniisti monissa värisävyissä. Väkersin sen kylkiäisiksi pienen kortinkin ja sen sisälle kirjanmerkin.
Lisäksi korjasin sen eilen tekemäni kirjalaukun eli toisin sanoen purin puolet ja tein sen uusiksi. Tuli huomattavasti parempi.
Minäkö perfektionisti?
Iltalauluksi valitsin Simon & Garfunkelin 'Sound of Silence'n. Kaunista.
Olin luvannut pikkuserkulle, että teen hänen ystävälleen käsilaukun vanhasta kirjasta. Tein jo pikkuserkulle sellaisen ja olen tehnyt itsellenikin. Siinä hurahti mukavasti muutama tunti, nyt kirja on kuivumassa. Kuvan saa ehkä huomenna.
Sitten liimailin koristeita joulukortteihin, nekin ovat nyt valmiit. Sain hieman apua keskimmäiseltä, mutta eipä tuo kauan jaksanut äitiään viihdyttää. Alla kuva korteista.
Kirjeenvaihturimme Antofagastasta lopettaa raporttinsa tähän.
Joulukortteja olen vääntänyt tänään, vain 58 kpl. Siis leikannut ensin A2:sta A5:ksi ja sitten taitellut ne vielä kirjoittanut kauniisti kaunokirjoituksella tervehdyksen sisäpuolelle. Pienimmän valjastin raksuttelemaan lumihiutaleita sellaisella lävistäjällä vanhoista kirjoista. Niitä en ole vielä liimaillut, lapsi saa auttaa siinäkin huomenna. Nyt pitäisi vielä vain kirjoittaa osoitteet tarralapuille, kun kätköstä ei löytynytkään enää niitä kuoria, joita varmasti oli jossain. Ilmeisesti olen postittanut ne jonnekin.
Eilen illalla aloin laittaa niitä pipareita vanhoihin leivoslaatikoihin, joita ihan tätä varten säästän vuodesta toiseen ja ihmettelin, kun yksi pieni laatikko oli huomattavan painava. Avasin sen ja sielläpä olikin viime talvisia pipareita täynnään sisus. Ei ne miksikään olleet menneet, ihan hyvältä maistuivat. Ehkä aavistuksen pölyisiltä, mutta kuitenkin.
Taidanpa mennä tästä katsomaan jotain töllöstä. See you later, alligator :)
Harvoin osuu tällaisia päiviä kohdalle, mutta tänään oli sen verran hommia, että hyvin olisivat riittäneet parillekin päivälle.
Aamusta imuroitsin talon, koska ystävä oli tulossa visiitille. Hän on sen verran alkeerinen kissoille, että alkaa muutaman tunnin päästä tulla hengitysvaikeuksia ja ajattelin, että liikojen karvastojen poisto talon sisäpuolelta auttaisi. No, juttelimme ystävän kanssa kolmisen tuntia ja hänen lähdettyään väänsin parit makaroonilaatikot.
Taloutemme nuoret miehet nauttivat toisen laatikon kokonaan (minä ja mies saimme pienet annokset) ja sitten aloitimme piparisavotan. Kolme tuntia siinä meni, mutta minä ja pienin urheina jatkoimme hamaan loppuun saakka. Isoveljet hyytyivät jo ennen puoltaväliä.
Vähän alkoi jo väsyttää saadessani keittön kasattua, mutta veljeni kilautti tonttujen logistiikkaongelman jatkuneen tänäkin vuonna ja ajelimme sitten hakemaan pienimmän joulupaketin, veljeni on hänen kummisetänsä. Veljeni nimittäin lähtee ensi viikolla vaimonsa kera Meksikoon, kuten jo kymmenisen vuoden ajan ovat joulua viettäneet. Me puolestamme toimitimme veljeni syyskuisen 50-vuotislahjan eli viskipullon hänelle.
Samalla tapasimme ihanan kisuvauvan. Hän oli vain viisi viikkoa vanha suloinen pieni abessinialaistyttö. Veljeni vaimolla on nuita ja myös singapura-kissoja. Niistä en niin välitä, mutta abessinialaiset ovat kauniita ja tämä olio oli vielä niin ihanan vauvanpullero. Kaksi nuorinta poikaa leikitti raukan ihan väsyksi, esikoinen ei jaksanut lähteä kisulia katsomaan. Kotimatkallamme esikoinen jo soitteli, että mihin jäimme. Onneksi olimme jo melkein kotona, oma katti kaipasi ruokaa ja olimme sitä poikenneet hakemaan.
Kotosalla joimme vielä iltakahvit, hyvin myöhäiset sillä kello oli jo yli kymmenen. Onneksi huomenna on lauantai. Nyt menen vielä pakkaamaan piparit talteen tai niistä ei ole mitään jäljellä huomisaamuna.
Hyvää Itsenäisyyspäivää niille, jotka tänne eksyvät. Olen itse viettänyt tätä päivää aivan eri tavalla kuin koskaan ennen. Kävin poikien, kahden nuoremman, kanssa elokuvissa katsomassa 'Hotel Transylvania'-nimisen höpsötyksen. Olihan se ihan hupaisa ja sain samalla lunastettua ensi viikon 'Hobitti'-liput.
Palatakseni päivän teemaan kunnioitan kovasti kaikkia niitä, jotka mahdollistivat meille tämän maan omana itsellisenä valtionaan. Isoäitini olivat erilaisista yhteiskuntaluokista ja kuulin äidiltäni vasta muutama vuosi sitten, että äitini sukulaisia oli ollut Saksassa jääkärikoulutuksessa. Joskus nuorempana kuulin jonkin lauseen, josta ymmärsin isänäitini sukulaisen kuolleen vankileirillä, hän oli siis ollut punaisten puolella. Kumpikaan isoäideistäni ei koskaan puhunut sanakkaan kansalaissodasta, enkä muista vanhempienikaan siitä keskustelleen ja nyt, kun jäljellä on enää äitini, pitäisi ehkä aloittaa kyseleminen niistä asioista.
Äitini oli pikkulotta ja äidinäitini puolestaan lotta, enimmäkseen kotirintamalla perheellisenä pysytellyt. Isänisäni oli kuulemma kerran ollut juuri lomalla rintamalta pommituksen tullessa ja pitänyt suojan ovea kiinni, kun se tuppasi paineaalloista aukeamaan. Se lienee ainut isäni minulle isästään kertoma muisto.
Muutama vuosi sitten äitini oli viikon jossain kylpylässä sotaveteraanien kuntoutusrahoilla ensin kovasti ihmeteltyään, miten hänet sinne kutsuttiin. Veteraaneja alkaa olla jo sen verran vähän, että rahat riittävät nykyään myös näihin lottiin ja pikkulottiin, mikä on minusta hyvä asia.
En tiedä olenko isänmaallinen, mutta toivoisin poikieni menevän aikanaan armeijaan. Paitsi jos liitymme Natoon.
Päivän laulu on täysin asiaan liittymätön, mutta minulle merkityksellinen. Voisin kohta mennä saunaan.
