Naapurista kävi lähetystö meitä moikkaamassa. Ihan suunnitellusti vierailivat, halusivat nähdä miten meillä eletään täällä.
Joukkoon osui yksi vanha työkaveri ja muutama tuttu naama. Lisäksi se eilinen asiakaspalvelun kukkanenkin osui näiden kymmenen hengen joukkoon. Aika metkaa. Lisäksi samassa joukossa oli ainakin yksi julkaistu kirjailija.
Tärkeintä oli, että he pitivät näkemästään ja kaikilla oli ihan hauskaa. Vaikka inhoankin puhua yleisölle, ei se tässä tilanteessa haitannut kun työkaveri oli enempi äänessä plus tunsin tosiaan muutamat naamat. Olen ujo, kuten sanottu.
Asiakaspalvelua sivusimme sen verran, että kerroimme omista periaatteistamme.
Nyt en keksi tähän mitään huippupiisiä, joten kärsikää pienimmän parin vuoden takaisesta suosikista.
Kävin naapurissa hakemassa varattua aineistoa ja taas siellä oli se asiakaspalvelun kukkanen tiskissä. Hapan kuin kolme viikkoa vanha maito, hyvä ettei juoksettunutkin jo.
Onneksi olin itse hyväntuulinen, oikeasti alkoi suorastaan huvittaa se tilanne. En vain ymmärrä, kuinka joku jaksaa olla asiakaspalvelussa päivästä toiseen naama nurinpäin. Ehkä joku on kussut sen ihmisen muroihin joka aamu?
Eräs Avoimen professorikin sanoi ihmettelevänsä niitä ihmisiä, jotka hakeutuvat tälle alalle sillä perusteella, ettei tarvitse palvella asiakkaita. Missähän sellainen kirjasto olisi?
Meikäläinen sen sijaan on saanut jo lakujakin tässä tänäpäivänä asiakkaalta, vaikka melkein onnistuin tuhoamaan hänen kuvansa kun siirsimme niitä kamerasta tikulle. Huhhuh.
Päivän korvamato, mokoma rallatus elämöi päässä koko yönkin. Minä lähden nyt Tamp.. eikun siis itäänpäin.
Kylläännyin sitten vihdoin siihen ruskeaan maailmankarttaan ja päätin kokeilla taustakuvan vaihtoa tähän malliin. Onnistuihan sekin, kun hetken kikkailin kuvakoon kanssa. Saa nähdä kauanko jaksan tätä katsella, vaikka Golden Gate olikin hieno livenäkin.
Se oli siis ensimmäinen kohtaus eli kyllästyspiste.
Toinen kohtaus on kestänyt pitempään. Puhuin viime viikolla työtoverini kanssa hammasimplanteista ja kehuin oman hammaslääkärini tosi korkealle. Lupasin sitten meilata hänelle ja kysyä jonkinlaista tarjousta työkaverille implantista. Nyt kun ajattelee, että olen ihminen joka on pelännyt hammaslääkäriä sairaaloisesti noin 30 ensimmäistä elinvuottaan, niin oli aika kova paikka. Sitä ei yhtään helpottanut se, että kys. henkilö on Salarakas numero 1. (Pitäisi ehkä lopettaa jo.) Mutta siis tiedätte varmaankin kaikki sen tunteen, kun yhtäaikaa haluaa ja pelkää ottaa yhteyttä johonkuhun (..mitä jos se ei vastaa.. mitä jos se vastaakin.. entäs jos se vastaa heti.. entäs jos vastauksessa kestää useampi päivä..) Vatsahaava on taattu.
Miksihän mä avauduin tästäkin? Voi itkut.
Ainiin ja se kolmas. Alaston totuus olis sit tässä, kuva on otettu heinäkuussa Waikiki beachillä.
Ensinnäkin kiitokset Neolle ensimmäisestä tunnustuksesta, minkä olen koskaan saanut :P
Substanssille on moniakin selityksiä, itse ajattelin synonyymisanakirjan määritelmän 'pysyvä itsenäinen olio' sopivan minuun hyvin.
Ilmeisesti tätä pitäisi jakaa kahdeksaan blogiin, mikä on aika paljon. Siksi paljon, että moni mukava blogi on tämän jo saanut. Annan tämän kuitenkin ainakin seuraaville blogeille:
Ruusuun liittyen laitoimme tänään NewDawn-köynnösruusumme talviteloille. Kaikki meni hyvin, kunnes kiviä pakkaspeitteen painoksi kantaessani alkoi näkökenttä väreillä. Aurahan se eli migreeni. Loppupäivän olen istunut kuuntelemassa Rammsteinia mahdollisimman kovalla, se auttaa yllättävän hyvin. Nyt saunottuani alkaa tuntua, että pahin olisi ohi. Saa nähdä pääsenkö aamulla uimaan, kaipaisin jo allasta.
Loppuun hieman Rammsteinia. Pidän tämän Haikala-piisin lyriikoista.
Und der Haifisch der hat Tränen
Und die laufen vom Gesicht
Doch der Haifisch lebt im Wasser
so die Tränen sieht man nicht
And the shark, it has tears [2]
And they run down its face
But the shark lives in the water
so no one sees the tears
Nuppia alkoi kiristää pahemman kerran tänään. Kiristi jo eilen sen verran, että mies kysyi mikä on. Itse asiassa marraskuu saa aikaan kaikenlaista kiristystä, mutta tämän viikon kuluessa hampaatkin ovat taas soineet. Purulelu ei ole auttanut vaan olen herännyt saman jomotuksen kanssa, jonka kanssa illall menin nukkumaan.
Terapoin siis itseni. Leivoin suklaapikkuleipiä, joita viikko sitten Hesarissa kehuttiin. Kummasti pipon kiristys väheni taas ja tuntuu jopa melkein ihmiseltä.
Olen ollut kohta viisi viikkoa syömättä vehnäjauhoja, olen saanut saman verran painoa pois, mikä oli oikeastaan koko jutun ideakin. Toinen syy oli vehnäjauhoriippuvuuteni. En pysty syömään vain yhtä palaa kakkua tms. vaan helposti saatan vetää vaikka viisi palaa. Se ei oikein kannata eikä ole edes kovin järkevää. Onneksi keksit onnistuivat hyvin manteli- ja riisijauhoillakin. Niistä tuli ehkä aavistuksen kuivakkaita, mutta pidän juuri sellaisista kekseistä. Tai sanotaan niin, etten ole mikään suuri keksien ystävä, mutta toki syön niitä jos niitä tarjotaan. Kotona en syö kaupan keksejä, vaikka niitä olisi kaappi pullollaan.
Olen rajoitteinen. Piponlöysäysmusiikkina soikoon Devendra Banhart.
Tyhmä blogger ei suostu lisäämään tätä tuohon postin jatkeeksi, joten aloitetaan musiikilla sitten.
Meillä syödään jonkin verran kasviksia, luultavasti aika normaalisti
vaikka pyrimmekin niiden käyttöä lisäämään. Iduista en ole mitenkään
hurjan innostunut, mikä luultavimmin johtuu siitä kun nuorempana kuulin
niistä helposti saavan salmonellaa. Joistain siis, en muista enää mistä.
Kesällä olen kasvattanut tomaatteja ja muita yrttejä pihalla suht hyvällä menestyksellä.
Joka
tapauksessa tänä aamuna hämmästys oli melkoinen, kun esikoinen otti
kahvimukinsa pois tiskipöydän ylimenoaukon päältä. Sieltä kurkkasi
tällainen.
Koska
minulla oli hieman kiire töihin, otin rehusta kuvan ja lähetin sen
miehelle s-postitse päästyäni kustannuspaikalle. Ei saatu tuoreravintoa
siitä, mies kitki kasvimaan.
Ah niin.. minut löytää Pinterestistä jos haluaa. Nimeni siellä on Nokisuu.
Neon yllyttämänä päätin minäkin kirjoitella sen 16 asiaa itsestäni. Osa lienee jo tuttujakin, jos on yhtään seurannut näitä jorinoita.
1. Rakastan kirjoja ja luen jatkuvasti, kaikkea mahdollista.
2. Päätin kuusivuotiaana haluavani kirjastotädiksi, sillä kirjastossa saan työskennellä kaikkien ihanoiden tarinoiden vaikutuksenalaisena.
3. Uskon aiempiin elämiin, kuten myös joulupukkiin.
4. Saan etiäisiä ja näen enneunia.
5. Olen käynyt akupunktiossa, Shiatsuhoidossa ja Rosen-terapiassa iskiasvaivojeni vuoksi, johon lopulta kaikken parhaan avun sain syvärentoutuksesta hypnoosin avulla.
6. Ollessani kolmannen poikamme kanssa kotiäitinä opiskelin Avoimessa yliopistossa yleisen kirjallisuustieteen peruskurssin ja informaatiotieteen peruskurssin.
7. Käytän paljon sosiaalista mediaa.
8. Olen roikkunut noin 14 vuotta samalla keskustelupalstalla.
9. Rakastan kissoja ja lohikäärmeitä.
10. Katson mielelläni vanhoja Star Trek- ja Babylon 5-tv-sarjoja. Kaikki muukin scifi ja fantasia uppoaa hyvin.
11.Musiikkimakuni on erittäin laaja ja monikirjoinen.
12. Olen ujo, mutta työskentelen ihmisten parissa.
13. Olen hyvä leipuri.
14. Teen parempaa makaronilaatikkoa kuin mies.
15. Tykkään halkojen hakkuusta ja saunomisesta.
16. Harrastan korttiaskartelua ja swappaan art decoja.
Istun töissä ja koetan keksiä jotain kirjoitettavaa tähän. Tyhjä valkoinen ruutu on suunnilleen yhtä inspiroiva kuin vessapaperi ennen pyyhkimistä. Tai sen jälkeen.
Ilmastointi puhaltaa taas päin naamaa, silmät kuivuu ja kurkkuun sattuu, vaikka on kaulahuivikin ollut kaulassa jo kolme tuntia. Eli heti siitä, kun tähän läsähdin. Lisäksi Haisuli tuli istumaan iltaa, hänen vuokrakämpässään alkaa putkiremontti ja hän käy täällä täyttämässä kuponkeja uutta kämppää varten. Ei muuten haittaisi, mutta hänen suosikki-istumapaikkansa on juuri se kone, jonka takaa ilmastointi puhaltaa. Niin. Silmät valuvat vettä, vaikka onneksi Haisuli on tainnut käydä Arlassa viikonloppuna. Katku on ollut joskus pahempikin.
Olen Sanan kimpussa eli yritän väkertää aukioloaikalappuja onnettomalla tekstinkäsittelyohjelmalla, joka on markkinoiden parasta antia. Hahhaa. Kyllä on Gates nauranut partaansa monesti saatuaan koko pallon kusetettua. Vielä pahempi on excel, siihen en suostu koskemaan pitkällä tikullakaan. Eräs ystäväni väitti aivojensa päästäneen kliks-äänen sillä hetkellä, kun hän ymmärsi miten se paholaisen taulukko-ohjelma toimii. Jotenkin voin kuvitella.
Kunpa olisin kissa. Saisi maata lämpimässä, nukuskella, käydä katsomassa ruokakuppia ja kommentoida isäntäväelle. Vaan ei auta, kolmen vartin päästä kipitän metrolle ja metrolta kotiin. Onneksi huomenna voin jäädä vesirokkopotilasta päivystämään.
