Postia

Sain eilen itelloonin (=postiljooni) toimittamana käpälääni lappusen, jossa kerrottiin minulle saapuneen kirjatun kirjeen paikalliseen posti-kauppaamme.

Illalla sitten mies kävi sen hakemassa annettuani hänelle kaikenlaiset valtuudet kirjettä koskien. Sivumennen sanottuna olin täyttänyt lapun joka kohdan, josta johtuen mies ja postikauppahenkilö olivat joutuneet tekemään uuden lapun (en ymmärrä miksi).

Ihmeissäni vihdoin avasin kiinankielisiä lappusia täynnä olevan paketin ja ällistykseni oli melkoinen, kun pitelin vihdoin kädessäni karhunkieltä, siis sellaista pienehköä pesusientä. Hetken kesti miettiessäni, mistä syystä olin moisen saanut vastaanottaa.

Aiemmin syksyllä tilasin uudet kengät jostain huitsin nevadasta, jotka eivät kuitenkaan koskaan ilmiintynyt minulle kotiin. Tein niistä reklaamation Maksu Kaverin kautta ja sain rahat takaisin. Nyt päättelin, että kenkäkauppias oli halunnut hyvitellä minua ja siksi lähetti sen karhunkielen. Kyllä kuulkaa nauratti.

En tiedä, mitä teen sillä pesusienellä. Ehkä heitän vesilintua, jos se voisi käyttää sitä peseytymiseensä.

Loppuun päivän korvamato.

Kaksi asiakasta

Asikkaat ovat tosiaan työn suola ja joskus myös sokeri. Tai oikeastaan toisinpäin, nykyisessä työpaikassa ei tarvitse pahemmin pelätä, että piripäät heittää kirjoilla tms. Mutta on niitä ei-niin-kivoja asiakkaita silti, onhan meitä moneen junaan.

Toinen asiakas on yli 60-vuotias naishenkilö , josta näkyy jo päällepäin hankaluudet. Tänään hän kysyi videotykistä, että mikä se on. Vastasin nätisti (tulemme suht hyvin toimeen, kun heti alussa näytin mistä kana kusee). Hän kysyi, miksi punainen valo palaa jatkuvasti, selitin jotain stand-by-tilasta. 'Mutta jos se nauhoittaa minua ja te seuraatte minua siitä'.

No ei tod nauhoita. Vaikka jotenkin on todella liikuttavaa lapsenuskoa moinen. Kuinka moni ihminen omaa niin hyvän itsetunnon, että kuvittelee koko maailman seuraavan itseään? Tuskin edes moni maailmankuulu laulaja tms. (meinasin laittaa tähän ruman sana mutta olkoon.)

Sitten toinen ääripää, mieshenkilö yli 70v (oletan näin). Hyvin kohtelias ihminen, huumorintajuinen ja asuu osan vuodesta Meksikossa poikansa luona, nähnyt muutakin maailmaa kuin Hesarin Alepan.

Juttelimme kerran ja kysyin, miten hän tuli lähteneeksi Meksikoon ja hän kertoi vaimonsa olleen syövän terminaalivaiheessa. Siihen aikaan Meksiko oli yksi niitä harvoja maita, jossa avustettu itsemurha oli sallittu, joten koko perhe (hän, vaimo ja poika) muuttivat sinne. Tarvinneeko sanoa enempää?

Tämä mies kertoi pari viikkoa sitten lähtevänsä Indonesiaa kiertämään kolmeksi kuukaudeksi. 'Lähde mukaan, maksan kaikki kulut', hän sanoi. Valittaen jouduin kieltäytymään perhesyihin vedoten. Ehdotuksessa ei ollut mitään 'luonnossa maksamisen' sävyä, hän olisi vain halunnut matkakumppanin. Olisihan se ollut ihanaa, varsinkin kun Balilla oli kovin rentouttavaa. 

Päivän kysymys: kumpi asiakas on suosikkini?

Loppuun vielä erinomaisen huono luurilla kuvattu video Hawaijilta.

Piiiiitkä ilta

Ensimmäinen iltavuoro kellonsiirron jälkeen tuntuu aina pitemmältä kuin muut. Syksyisin siis. Ainakin tunnin pitemmältä, ellei jopa kaksi. Syynä ei mitenkään voi olla altaassa aamulla viettämäni tunti tai se, että nukuin tuskallisen huonosti pari viime yötä.

Olen viihdyttänyt itseäni seikkailemalla erilaisissa blogeissa ja niiden lisäksi erääässä feissariryhmässä, joka seuraa tämän maan glamuurisinta pelleä naishenkilöä.

Onneksi on löytynyt paljon hauskoja asioita, joille nauraa. Joku asiakas saattoi tosin luulla, että itkin, kun vedet valuivat silmistä ja hytkyin. Loppujen lopuksi oli pakko mennä vessaan nauramaan. Huh.

Tässä yksi meidän perheen suosikkiartisteista.

Ihmetys

Jonkin blogin ja linkin kautta eksyin kuulemma Suomen suosituimpaan blogiin eli Mungolifeen.  Mitähän tähän sanoisi? Jotenkin menin ihan sanattomaksi, kuten usein käy kohdallani eksyessäni ns. muotiblogiin.

Hämmennyn aina siitä suuresta kuvamäärästä. Kuinka monta kuvaa voi laittaa samaan postaukseen samasta asusta? ja miksi? Eikö yksi tai kaksi  kuvaa kerro saman? Taidan olla jotenkin hidas, kun en tajua, mutta eihän se ole minun ongelmani :)

Tuossa nimenomaisessa blogissa minua häiritsee myös se suunnattoman isokokoinen banneri, joka täyttää puoli ruutua. Hitaammalla yhteydellä se olisi jopa mahdoton avattava.

On olemassa yksi muotiblogi, jota seuraan suht orjallisesti. Se on veljentyttäreni (18v) ja ihan kelvollinen. Hän tosin suunnittelee vaatealan opintoja käsittääkseni. Linkkiä en kehtaa laittaa tähän, ettei hän hämmenny suuresta kävijämäärästä :P

Loppuun suosikkini Kotiteollisuudelta. Kovin kaunis.

Ostoksilla

Kävin ostoksilla. Istuksin mukavasti tässä omassa tuolissani ja surffailin englantilaisen rättikaupan sivuilla vaikka miten kauan, kunnes löysin hurmaavan takin. En tietenkään varsinaisesti tarvitse uutta takkia, mutt kun nyt löytyi sopiva, niin pakkohan se oli ostaa :P

Ostinpa samantien yhdet uudet korviksetkin ja yhdet farkut, kun olin vauhdissa. Minä nimittäin inhoan shoppailua IRL, se on todella tylsää ja löydän helposti miljoona muuta hauskempaa hommaa hoidettavaksi.

Illan ratoksi hieman Julmahuvia.

Valoisaa

Aamulla ihmettelin, miksi oli niin oudon valoisaa. Asia selvisi verhoja raotettuani. Oli satanut LUNTA! Ihanaa ihanaa lunta! Jo nyt!

Viime syksy on vielä kovin hyvin muistissa. Se oli pitkän pitkä ja musta putki lokakuusta tammikuulle, jolloin vasta pysyvä lumi ilahdutti meitä täällä pääkaupunkiseudulla.

Pidän lumesta. Ainakin talviaikaan olen paljon mieluummin lumisateessa kuin vesisateessa. Sen verran lapsi kai olen edelleen.

Pahoin pidelty

Aamumetrossa istui nainen, jonka toisessa poskessa näkyi harmaa hailakka kaari. Hänet oli varmaan rakastettu hiljaiseksi.

Se nainen olin minä. Kaari poskeen syntyi pienimmän suukottaessa minua niiden maaliviiksiensa kanssa. Vasta töissä huomasin muiston, kokeilin omia rystysiä siihen ja ne sopivat muodon puolesta erinomaisesti jälkeen.

Kuinkahan moni arveli noin, kuten kirjoitin? Monenlaisia johtopäätöksiä saa tehtyä tuntemattomista ihmisistä helposti.

Musta aukko

Vaatehuoneeseen oli pesiytynyt epäjärjestys. Hetken jo epäilin, että kaiken kaman alla jossain oli musta aukko, joka toimi nurinpäin eli syötti kamaa lisää vaatehuoneeseen. Yritimme siis etsiä pienimmälle naamiaisasun viittaa, joka on viimeksi nähty puolisen vuotta sitten. Onneksi keskimmäinen muisti sen olinpaikan ja paikallistimme viitan.

Aamu alkaa siis viiksien maalaamisella (ei kissan-). Jei.

Lisäbonuksena yksi maailmanhistorian pahimmista korvamadoista, joka on sinnikkäästi koettanut pesiytyä minun korviini koko päivän.