Jumpattu

Olen niitä ihmisiä, joiden liikkuminen on pakon sanelema juttu. Jos en liiku, saan takuuvarman iskiaksen vasempaan koipeen, aina ristiselästä isovarpaaseen saakka. Koska kärsin siitä aiemmin suht kroonisena melkein 10 vuotta, yritän liikkua aina silloin tällöin.

Talviaikaan liikunta on helpompaa siinä mielessä, että työpaikallani kokoontuu liikuntaryhmiä, joihin voin osallistua samoin kuin muutkin ihmiset. Leimaan vain itseni ulos harrastushetken ajaksi. Viime syksynä tein syrjähypyn syväveden jumppaan, mutta se ei ollut ollenkaan mun juttu, joten kevätpuoleksi palasin takaisin pilatoimaan. Siinä on vain se huono puoli, että ryhmä loppuu jo huhtikuun alkupuolella.

Tänä keväänä olin aikeissa hankkia itselleni jonkin pilates-dvd:n Amazon-virran kautta, mutta jostain syystä silmäni osuivatkin iltapäivälehdessä Gwynethin kunto-ohjaajan nimeen ja tutkailin hänen jumppaohjelmiaan hetken. Sitten tilasin kolmen dvd:n paketin, joista tosin olen vasta yhtä levyä höylännyt koneessa. Mutta on kyllä tehokasta.

Vielä vatsa- ja koipiliikkeitä julmempi on käsivarsijumppa. Nyt se alkaa jo sujua melkein ilman poltetta, mutta alku oli silkkaa tuskaa. Kokeilkaapa.

Nollavaimon kysymykset

Koin olevani kyllin villi ja vapaa vailla huolia ja velvollisuuksia vastatakseni näihin Nolliksen kysymyksiin, vaikken ihan kohderyhmään kuulunutkaan.  

Minkä yhden... ottaisit mukaasi autiolle saarelle ja miksi ?

1. ...äänilevyn? Tää on vaikea. Tiukka valinta Yes-kokoelman ja Prince-kokoelman välillä saattaisi ratketa Yesin voittoon.. tai Princen.. ääh. Ehkäpä sittenkin Abba.

2. ...kirjan? Tähän kannattaisi tietysti valita kirja, jota ei ole lukenut koskaan erinäisistä syistä johtuen. Itse kumminkin taitaisin valita Robin Hobbin 'Liveship traders'-trilogian. Taruakaan ei jaksa aina lukea.

3. ...elokuvan? Tääkin on tosi vaikea.. ehkä Almodovarin 'Kaikki äidistäni', vaikka se onkin niin järkyttävä.

4. ...julkisuuden henkilön (käyttötarkoitus vapaa)? eeeh.. taas vaikea valinta Jason Isaacsin tai Karl Urbanin välillä. Jostain syystä arvelen, että Jasonin kanssa saattaisin jutella enemmän, Karlin kanssa voisi kaikki aika kulua vaikkapa halon hakkuuseen. Tai muuhun ruumilliseen harrastukseen. hm.

5. ...syötävän herkun? Salmiakkia. Kiitos.

6. ...juotavan herkun (vettä on saarella)? Tropicana appelsiinimehua, sitä missä on niitä hituja mukana.

7. ...harraste-asian? Ensiksi ajattelin, että lammas olisi kiva. Siitä olisi seuraa ja siitä saisi villaa, jonka kanssa voisi sitten leikkiä. Mutten kestäisi sitä määkynää. Enkä papanoita joka paikassa. Taitaisinpa ottaa kameran!

8. ...telkkarisarjan? Tietysti CSI.

9. ...pelin? Korttipakka on pop.

10. ...urheiluvälineen? Uimapuku?

11. ...minkä vaan? Riippumaton. En ole koskaan oppinut käyttämään sellaista, joten saarella sitä voisi varmaankin harjoitella rauhassa (.. tai Karlin ja Jasonin kanssa). Köh.

Unetus

Väsyttää. On väsyttänyt oikeastaan koko viikon. Eilen olin siinä vaiheessa väsymystä, jossa kaikki asiat naurattaa. Tänään olen siinä vaiheessa, kun alan suunnitella asiakkaiden murhaamista paperiviilloin.

Pienimmällä on silmätulehdus. Tai oli, ilmeisesti se onkin koivulle alkeerinen. Viimeiset silmälääkkeet laitoin eilen illalla ja yöllä oli tullut nenästä verta. Onneksi nuo osaavat jo toimia itsekin, pienin oli tuponnut nokkansa ja jatkanut unia.

Kylähullu

Saan varmaan kohta leiman otsaani. Kylähullun leiman siis.

Eilen hiihtäessäni työpaikkaa kohti edelläni käveli rouva yllään kaunis takki. Takki oli musta (yllättäen), mutta siinä oli iloisena piristyksenä erivärisiä palluroita helmassa siksak-kuviona ja hupun kärjessä oli myös pallura. Kommentoin rouvalle, että hänen takkinsa on todella kaunis ja hän mainitsi sen olevan myös erittäin mukavaa kangasta. Yleensä tuntemattomille kommentoiminen on riskipeliä: toinen saattaa hämmentyä pahastikin. Tämä rouva oli varmaan saanut takistaan kehuja ennenkin, hän oli jo konkari kommentoimaan takaisinkin :)

Tänään mainitsin työkaverille, että hänen jakkunsa on kaunis. Työkaveri onneksi oli samaa mieltä.

Isommat poikani halusivat eilen esitellä minulle erään musiikkivideon. Sanoin, että olipa kuin aikakoneeseen olisi astunut, muoti oli suoraan kahdeksankymmentäluvulta. Järcs.

Yhtä juhlaa

Lauantain vietin vanhan kouluni (lukion ja yläasteen) 50-vuotisjuhliessa.

Aamupäivällä oli kahvitilaisuus koululla ja oli ihan mielenkiintoista nähdä aika monta tuttua ihmistä siellä niiden muutaman luokkakaverin lisäksi, joihin pitää yhteyttä muutenkin. Kouluakin oli remontoitu ja piti sitten tehdä nostalgiakävely ja muistella vanhoja luokkia ja opettajia.

Illempana olin sitten päivällistilaisuudessa Hotelli Vantaan Tulisuudelma-ravintolassa. Sielläkin oli ihan mukavaa. Sinne tuli muutama ihminen, jotka eivät olleet päässeet aamupäivän tilaisuuteen. Vaihdoimme kuulumisia, sekä omia että toisten, jos vain tiesimme jotakin kuuluvaksi.

Eniten meitä taisi kuitenkin ihmetyttää opettajien ikääntymättömyys. He näyttivät edelleen samalta kuin silloin parikymmentä vuotta sitten, kun me kulutimme opinahjomme käytäviä. Mykistävää.

Hyvä päätös

Yksi parhaita ideoitani ikinä oli aloittaa nelipäiväisen työviikon tekeminen vuoden alusta. Onneksi pienin on vielä pari vuotta pieni ja voin löysäillä töissä :P

En ole vielä varma siitä, mitä teemme huomenna. Luultavasti menemme uimaan, sillä kaikki tällä haavaa katsottavat elokuvat olemme nähneet jo. Ihana perjantai :)

Huono ihminen

Olen huono ihminen. Tai oikeammin huono vanhempi. Samoin mies.

Olemme katsoneet poikien kanssa paljon elokuvia noudattamatta ikärajoja. Katsomme elokuvat aina yhdessä, jotta voimme keskustella niistä lastemme kanssa. On katsottu StarWarsit, Terminaattorit ja Indiana Jonesit. Tänään katsoimme elokuvan 'Mars hyökkää', 6-vee piti siitä erityisesti.

Keskimmäinen saa viedä maanantaina jonkin elokuvan kouluun. Luokan oppilaiden tuomista elokuvista valitaan yksi yhdessä katsottavaksi. Yritimme etsiä elokuvaa, joka olisi kelvannut. Useimmista keskimmäinen sanoi, ettei voi viedä koska kaverit eivät ymmärrä niitä. Toisaalta keksimmäinen ei ymmärtänyt 'Napariirin sankareiden' lumoa katsoessaan sen trailerin.

Voi meitä, miten olemmekaan pilanneet lapsemme.

Luomisen tuskaa

En puhu nyt bloggaamisesta mitään, vaikka tuskaahan se tämäkin on. Puhun fanifiktioista. Jossain aiemmin mainitsin lukevani moista soopaa.. eh. No joo, mutta kirjoitan sitä myös itse. *suojautuu sateenvarjon alle*

Tuska on nyt sellainen, että sain vihdoin puserrettuani yhden tuotoksen julki nettiin. Nyt alkaakin sitten se pahin osuus eli kommenttien odottaminen. Tekisi mieli purra kynsiä, mutta en viitsi kun jo yli 20 vuotta sitten pääsin siitä pahasta tavasta eroon.

Ensimmäisen ficin julkaisu oli jotain hirveää. Siksi mietinkin, millaista olisi julkaista jotain lukukelpoisempaa ihan perinteisessä kirja-muodossa. En varmaankaan nukkuisi muutamaan kuukauteen.

Vielä kun lisään, että en ollut mikään haka ainekirjoituksessa..