torstai 8. syyskuuta 2011

Väsyttää

Väsyttänyt koko viikon aivan julmetusti. Eilen sain jonkinlaisen aivonitkahduksen ja hetken harkitsin vakavissani aloittavani viestinnän opinnot Avoimessa, mutta sitten heräsin todellisuuteen. Ensimmäinen ns. normiviikko takana ja meikä oli jo eilen niin väsy, et meinas nukahtaa pystyyn. Että säästänpä aivovoimistelut johonkin toiseen vuoteen.

Sadeilma väsyttää myös. Voisin muuttaa pois tästä 'lottovoitto'-maasta, jos vain keksisin minne. En tiedä onko joku muu paikka tällä planeetalla sen parempi, muissa maissa on omat ongelmansa. Tosin aurinkoa olisi mukava nähdä hieman enemmän, varsinkin kun syksy alkoi heti elokuun alusta.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Muotitietoinen

Olen huomannut viime aikoina huolestuttavasti selailevani muotiblogeja aina silloin tällöin, enimmäkseen tylsistyneenä. Varsinkin jos ystävämme Johanna T. ei ole päivittänyt blogejaan löydän itseni ihailemasta/kummastelemasta nuoria naisia mitä erilaisimmissa asuissa.

Joka kerta totean, että en todellakaan ole muotitietoinen. Edelleen suosikkiasuni on farkut ja yläosan peitoksi tempaisen ensimmäisen puhtaan t-paidan kaapista (tai pesuhuoneen narulta). Suosikkivaatetta saatan hyvinkin käyttää kevyet 15 vuotta ja silloinkin sen on oltava jo aika kulahtanut tai täydellisen korjaamiskelvoton, että maltan heittää pois. 

Guessin laukut ovat minusta edelleen aivan järjettömän rumia, en huolisi edes maksusta.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Metroilua

Aamulla ruuhkametrossa isokokoinen mieshenkilö istahti viereeni. Eihän se muuten olisi haitannut, mutta kun kokoa oli melkein kolmen meikäläisen verran (olen suht keskiverto massaltani), niin ahdasta oli. Yritän aina litistäytyä ikkunanvieruskoloseen, mutta nyt ei auttanut sekään. Kaiken huipuksi miekkonen ilmeisesti tunsi olonsa tukalaksi ja saatuaan aamulehden luettua laittoi kätensä puuskaan, jolloin kyynärpää osui koko ajan minuun. En tykkää olla kosketuksissa muihin ihmisiin, kun en ole kunnolla herännyt.

Kohta pääsen survoutumaan taas ruuhkametroon, oi sitä riemua. Yksi suosikkipiiseistäni sen kunniaksi.


maanantai 5. syyskuuta 2011

Iltavuoro

Talven (tai syksyn) ensimmäinen iltavuoro-maanantai. Ensi maanantaina onkin aamu koskapa seiska-luokalla on vanhempainilta.

Pidän iltavuoroista ja yleensäkin vuorotyöstä tällaisena 2-vuoroisena. Lauantaityöt vielä menetteli, mutta sitten kun sunnuntaikin tuli 'pakolliseksi' niin äänestin jaloillani. On minullakin rajani. Ja perheellä.

Tämä kyllä eroaa aika paljon edellisestä työpaikasta, en oikein tiedä hyvään vaiko huonoon. Toisaalta aiemmassa työpaikassa oli niin kiire, ettei ehtinyt vessaan mutta täällä taas on välillä niin hiljaista, että kyllästyy surffailuun sen jälkeen kun on tehnyt oikeat hommat. Tasan ei käy, eihän?

Äsken kuuntelin tämän piisin kuoroversiona, pakko laittaa alkuperäinen.


sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Sunnuntai

Mitähän tästäkin päivästä sanoisi? Sunnuntait on hankalia. Tavallaan on harmi, kun viikonloppu on ohi mutta toisaalta on ihan kiva mennä töihinkin, eipä tarvitse kuunnella kinastelua. Piti tehdä taas sitä tätä ja tuota, mutten ehtinyt/jaksanut/viitsinyt. Ehkä ensi viikonloppuna... Hm.

Keräsin kuitenkin omenat pois maasta ja ravistin puusta lisää, yksi muumio yritti osua mutta ehdin juuri väistää.


lauantai 3. syyskuuta 2011

Kotitöitä

Tänään on ollut harvinaisen ikävä lauantai. Kotitöitä riittää taas ja sitten Keskimmäinen sai hepulit siitä, että hänen piti tehdä salaatti. No, sitten mies jätti ruoanlaiton kesken sanoen, ettei hänkään halua laittaa ruokaa. Minä tein salaatin ja menin pois keittiöstä, Keskimmäinen kävi pyytämässä isältään anteeksi ja tuli sitten pyytämään minulta. Sanoin, ettei minustakaan ole ihan hirveän hauskaa aina tehdä kaikkia kotitöitä ja etten tykännyt hänen käytöksestään yhtään. Kauhea DramaKing-kohtaus taas... Hohhoijaa.

Kahvia ja mutakakkua.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Maireaa

Kukas se siinä niin maireasti hymyileekään? Sehän on tietysti Jukka Relander, tuo Kirjastoihmisten oma jumala. No ei, kyllähän Jukkiksella ihan kivoja kirjoituksia on ollut. Jokin vain tuossa kuvassa tökkii. Ehkä se on se kateus, kun en itse päässyt Puerto Ricoon IFLA-konferenssiin. Tai se, että kuvasta näkee lämpimänkostean tropiikin yön hehkun samalla kun palelee alkusyksyn sateisessa kelissä kotoSuomessa. Oli siellä Haasiokin. Siis Puertossa. Voi minua!

Itsekin melkein äänestin Jukkaa eduskuntaan. Oli vain kaksi estettä; väärä puolue ja väärä kaupunki.

Parta

Parta on nykyajan miehen suosituimpia asusteita. Ainakin todella monia sellaisia näkee liikkuvan kaupunkikuvassa. Enkä puhu nyt siisteistä ja trimmatuista lyhyistä leukakarvoista vaan ns. jeesusparroista. Luomuparta voisi myös olla sopivahko nimitys sellaisille valtoimenaan rinnuksille saakka velloville parroille. Ehkä ne ovatkin kunnianosoitus kansalliskirjailija F. E. Sillanpäälle? Joka tapauksessa en tykkää. Tekisi mieli joskus kysyä moisen parran omistajalta onko löytynyt elämää. Parrasta.