torstai 14. maaliskuuta 2024

Kevät on jo alkanut

Maaliskuuhan on ensimmäinen kevätkuukausi ja siksikin on jo aika päivitellä blogia. En ole ehtinyt enkä oikein jaksanutkaan, eikä oikein ollut intoakaan päivitellä aiemmin. 

Siriuksen suosikkipaikka

Ensinnäkin olen käynyt elokuvissa jonkin verran. Helmikuussa piti mennä Ystävänpäivänä leffaan ystävän kanssa katsomaan Luottomies-elokuvaa, mutta se siirrettiin helmikuun lopulle metro-yms. lakon vuoksi. Kyseessä oli selllainen Finnkinon B2B-näytös, jossa aluksi saimme kuohuviiniä ja cocktail-paloja leffateatterin aulassa ja näytökseen popcornit juoman kera ja lisäksi penkillä odotti pienessä paperikassissa premium-leffalippuja ja suklaata. Elokuvakin oli ihan kiva. En ole koskaan katsonut yhtään jaksoa tv-sarjaa, joten en tiennyt yhtään mistä oli kyse. Alkupuolen pienen ääh-kohdan jälkeen leffa parani ja mielestäni Ilkka Villi vei kyllä ihan heittämällä koko homman kotiin, hänen henkilöhahmonsa oli kyllä paras. Voin toki olla puolueellinen, koska Ilkka Villi on niin iqh <3

Cocktailpalat olivat herkullisia

Viime viikolla kävin nuorimmaisen ja kahden ystäväni kanssa katsomassa Dyynin kakkososan ja se oli upea. Kuvaus on ranskalaistyyppinen, mistä pidän paljon, ja tarinahan on varsin kelpoinen myös. Pidin Zendayan Chanista ja hiekkamadot olivat ihan WAU-juttu (missähän pääsisi sellaisella ratsastamaan?). Itse tarina näyttää mielestäni hyvin, miten vaarallista on, kun joku pääsee valtaan esittämällä muuta kuin on. 

Leffakahvit Roundissa ennen leffaa

Helmikuun lopussa Karkauspäivänä meillä oli töissä tapahtuma, joka kesti ilta11een. Oli vähän väsyttävä viikko se. Tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa ja se meni yllättävän hyvin ja myös yleisö piti siitä. Talo oli täynnä eri-ikäistä porukkaa (aikuisia siis) ja kaikkiin pisteisiin riitti ihmisiä.

Tässä välissähän oli myös talviloma, joka meni lepäillessä. Emme tehneet mitään ja viikon lopulla kävin kampaajalla, osteopaatilla sekä kolmessa museossa ja neljällä kirpparilla saman päivän aikana. Oli oikein hyvä loma. Myös keskimmäinen ja tyttöystävä kävivät meillä seuraavalla viikolla, koska heillä oli talviloma silloin. 

Leivoin bostonia lomalla

Keskimmäinen kävi myös viime viikonloppuna kotona matkallaan Barcelonaan ja vastaavasti paluumatkalla oli su-ma-yön meillä. Oli kuulemma ollut kiva kaupunki, ystävien kanssa oli aika kulunut rattoisasti ja ehtivät katsoa nähtävyyksiäkin. 

Nuorimmaisen pitäisi kuunnella/suorittaa neljä teoriatuntia ennen kuin lähtevät ajeluille miehen kanssa. Mies asensi opettajan jarrupoljinta autoon koko viime lauantain ja kiroili, koska se on suomalainen viritys eli ruuveja puuttui jne. Mutta nyt se on paikallaan ja odottaa vain harjoittelua. Ostimme opetus/mökkiauton, jossa on manuaalivaihde ja nuorimmainen vaikuttaa tyytyväiseltä. Minä en ole vielä kokeillut coupeeta.

Volvonäyttely tällä hetkellä. Joskus siinä on myös keskimmäisen vouvou ja tietysti naapurilla on kaksi.

Siinäpä ne tärkeimmät kuulumiset täältä. Kevättä rinnassa ja tassuissa :)

ÄÄH! Meinasi kokonaan unohtua Euroviisu! Windows95Man. Suomi voittoon! :D



4 kommenttia:

  1. Aina sulla on noita ihania herkkukuvia, tulee vesi kielelle <3

    VastaaPoista
  2. Hemmetin Puskis!
    Oli sitten niinkus vähän parempi leffareissu ja piti laittaa kuvia pikku coctailpaloista 😊 eipä juur tullut nälkä!
    Dyynin kakkososa piti päästä katsomaan, oli jo leffaliputkin mutta en päässyt tämän hemmetin tilanteen vuoksi joka nyt tällä hetkellä on ohi mutta jos se vielä menee jahkas tästä ehdin, niin sitten käyn katsomassa sen isolta screeniltä tai jos ei, niin odotan kun se tulee suoratoistoihin - yleensä leffat tulee melkein heti kun teattereissa ei enää ole esityksiä.
    Sullahan oli rankka viikko, meinaan että kun päivät venyy puolille öin niin johan se tuntuu kenen tahansa nahoissa ja tässä näkee kuinka yleensä tietää jonkun toisen duunista - en edes tiennyt että moisia tapahtumia järjestetään.

    Kaikkea hyvää kattilan pesueelle - kesä on tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellouta sinnekin :) Pitäisikin taas päivitellä, mutta jotenkin jää mielestä, kun en kotikoneella enkä edes puhelimella pääse kommentoimaan muille, niin ei tule sellaista 'vetoa' blogistaniin.

      Toivottavasti jossain vaiheessa pääset näkemään Dyynin, se oli upea. Nyt tarvitsisi vain saada oma hiekkamato jostain <3

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)