tiistai 12. marraskuuta 2019

Sporttiviikko

Tästä näyttää tulevan urheilullinen viikko. Eilen kävin uimassa maanantai-aamun ratoksi, sain jopa ihan oman radan ja pääsin hyvään uintivauhtiin, aikaa kilsaan meni 33 minsaa. Lättärit ja lasit on aika hyvä juttu!

Tänään oli pilates ja sepä olikin aika rankka keikka, hikeä pukkasi ja vatsassa tuntuu, että jotain on tehty.

Huomenna on uintitekniikkaopastus töiden jälkeen, Kaupungin henkilöstöliikunnan järjestämänä Itiksessä. Kun vain muistaisin aamulla ottaa kaikki kamat mukaan.. Olen ilmoittautunut vain tähän kertaan, koska tämä on rintauintitekniikka. Muut kerrat olivat niitä muita juttuja, joita en ui. Joskus harvoin saatan uida selkää.

Muuten olen lähinnä katsellut tv-sarjoja. Sain vihdoin Black sails'in loppuun, oli vähän tuskaista. Varsinkin eka ja vika kausi olivat tylsähköt. Miehen kanssa katsoimme Good Omens'in dvd:ltä ja se oli todella hauska, montypythonmainen. Nyt katson toiseen kertaan Broadchurchin kakkoskautta.

Sunnuntaina luin lainaamani Satu Vasantolan kirjan "En palaa takaisin koskaan, luulen". Se oli suht hyvä, ehkä pari lankaa liikaa mutta ihan kelvollinen ensimmäinen teos. Nyt on työn alla äänikrjana Joy Ellisin dekkari "Stolen boys" (tietysti Richardin lukemana) ja metrokirjana Kelley Armstrongin "City of the lost souls" (Rockton-sarjan eka osa), vaikuttaa hyvältä. Tälle vuodelle aikomani 80 kirjaa alkaa olla loppusuoralla, nyt on 76 kirjaa jo plakkarissa ja vielä on joulunpuyhätkin edessä lukuaikaa :)

Ei tänne sen kummempia kuulu, lähinnä olen tutkaillut bujo-juttuja pinterestistä ja tumblrista. Houkuttaa kovasti ruveta taiteilemaan uutta bujoa taas.


4 kommenttia:

  1. Puuh, milloinkahan mä saisin itseni liikkeelle

    Hyvä sä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että nyt on aika kankea olo. Vähän pelkään huomista aamua :D

      Poista
  2. uintitekniikkaopetus kuulostaa mainiolta.
    Oliko siitä jotain iloa? (tai hyötyä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli oikein hyvä opetus, nyt tiedän mitä teen väärin :D Ei vaan ylitin itseni ja uskalsin laittaa kasvot veteen kunnolla, se oli itselleni ehkä tärkein asia.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)