maanantai 23. syyskuuta 2019

Terve vain

Vihdoin ehdin tännekin jotain kirjailemaan. Ollut jotenkin kiire tai jotain, iltaisin ei oikein jaksa kirjoitella vaan istuu mieluummin sohvalle töllön ääreen ennen kuin kellahtaa petiin.

Omia makeita tomaatteja
Viime perjantaina keskimmäisellä oli siis enkun kirjoitukset, jotka ehkä menivät suht hyvin. Kuulemma koe oli aika hiivatin vaikea jopa opettajan mielestä ja se tarkoittaa taas arvosteluasteikon muokkausta. Tämän syksyn koetta pääsee tutkailemaan täältä, jos kiinnostaa.

Itse hurvittelin perjantaina töiden jälkeen käymällä hierojalla ja sen jälkeen elokuvissa ystävän kanssa. Hierontapaikka on muutaman näkövammaisen pitämä paikka Kallion kirjaston vieressä ja oikein mukavia ovat siellä, hyvin lähti jumi vasemmasta lavasta ja niskasta. Saatan ehkä mennä uudestaankin vielä, että saan tuon kokonaan auki.
 
Kakkugallerian kakkubuffetin ensimmäiset kolme palaa: lime-lemon, sitruuna-laku ja vadelma-herukka(?)

Hierojan jälkeen kipaisin metroon ja Itiksessä ystävä jo odotteli Kakkugalleriassa leffalippujen kanssa. Ehdimme nauttia kakkubuffetistakin mukavasti ennen Downton Abbeytä, joka oli aika mukavan kevyt ja iloinen pätkä. On aina ilo katsoa huolellisesti tehtyä historiallista elokuvaa ja hyviä näyttelijöitä eikä DA pettänyt nytkään. Maggie Smith oli hurmaava Lady Violetina ja Penelope Wiltonin Isobel Merton oli ihana vastine osaten piikitellä juuri sopivasti takaisin:



  • Violet Crawley : Machiavelli is frequently underrated. He had many qualities.
    Isobel Merton : So did Caligula - not all of them charming.

Lauantai meni neuloen ja tuijotellen töllöä. Sain vihdoinkin loppuun Sleepy Hollow'n neloskauden eikä se ehkä ollut aivan niin huono loppujen lopuksi kuin olin pelännyt, vaikka kaipasinkin Abbie Millsiä Ichabodin pariksi.

Omenapuu vuoristoradan keskellä

Eilen sunnuntaina kävimme mies, minä ja nuorimmainen Linnanmäellä käyttämässä keskimmäisen synttärilahjarannekkeen. Mies ja minä siis ostimme omat sieltä ja heti ensi töiksemme riensimme Taigaan, se kun oli lippukojua vastapäätä. Oi, se oli hieno! Mahtava vauhti ja mukavan pitkä rata. Tosin ääni vähän kärsi kiljumisesta, oli vaan pakko :D 

Taiga


Kävin vastapainoksi sitten kolme kertaa Vuoristoradassa ja kertaalleen menimme CityExpressiin. Siinä portilla mies kysyi, josko juna menisi kolme kertaa, kun on niin hiljaista ja laitteenkäyttäjätyttö nyökkäsi ja lopulta ajatti neljä kierrosta! Ihan mahtavaa!!

Hyrrä tms johon mies ja nuorimmainen menivät minun ottaessani aurinkoa

Melkein tuli vilu, tuuli ja oli sellainen raikas syyssää, mutta olin varautunut pukemalla jopa sukkahousut farkkujen alle. Kotiuduimme viiden jälkeen ja jossain vaiheessa minua alkoi pyörryttää pahasti, menin sitten sohvalle makoilemaan ja katselin Areenasta tositapahtumiin perustuvan englantilaisen dekkarisarjan Bussipysäkkimurhaaja, joka oli varsin hyvä. Huimaus jatkui, mutta nukkumaanmennessä otin särkylääkkeen ja aamulla vielä pari ja ainakin päivä suijui kohtuullisesti. Epäilen, että huimaus johtui sekä hieronnasta että laitteista plus tuulesta. Olen huomannut, että usein saan hupilaitteista jonkinlaisen nitkahduksen joko niskaan tai selkään tai molempiin, ei tule vanhuus yksin.

Nyt menen tekemään huomiset eväät ja sitten petiin. Tässä syyslomaa kaivatessa aloin muistella kesäloman alkua ja Lennyä, tämä kappale varsinkin pistää edelleen tanssimaan:




8 kommenttia:

  1. Ihanan iloinen biisi, kiitos :) Se Kakkugalleria mun kyllä pitäs käydä testaamassa joskus...

    VastaaPoista
  2. Mullä nitkahtaa pää ja hermot kun aamulla on jo pakkasta useampi aste ja auto pitää joko lämmittää tai raapata, aaaargh!

    Mutta biisi on iloinen, se piristää, kiitos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä alkaa nitkahtaa, kun nyt on jo täälläkin ollut pakkasen puoella aamulla lämpötila. En tykkää yhtään.

      Onneksi on Lenny <3

      Poista
  3. En varmaan ikinä uskalla Taigaan. Toki Lintsillä oli jo ennen Taigaa aika monta laitetta, johon en vaan kykene :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään siellä muissa käy, kuin vuoristoradoissa, mutta niistäkään en esim. Ukossa tai Kehrässä ole käynyt. Onneksi Taiga on ihan suoraviivainen juna, joka ei tee turhia vatkauksia :D

      Poista
    2. Kävin just tekemässä Ylen sivuilla sen pienen testin enkun yo kokeessa. En ole mitenkään hyvä kieliopissa ja prepositiot ovat ikuinen kompastuskiveni. Työnantajani virallinen kieli on englanti eli luen ja kirjoitan paljon englanniksi ja olen tehnyt niin 20 vuotta. Sain 8/9 testistä ja muutamaa kohtaa piti oikein miettiä. Sanoisin, että lukiolaiselle tosi hankala rasti.

      Poista
    3. Se pitkän enkun ehkä 7-tehtävä, jossa piti tunnistaa väärät tekstin seasta, oli ilmeisesti se vaikein ja ensi kertaa kokeilussa moinen tehtävä.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)