keskiviikko 21. elokuuta 2019

Hiki päässä

Aamulla virtasi hiki ihan purosina päästessäni vihdoin kokoukseen. Olin nimittäin lähtenyt ajoissa ja kävellyt reippaasti ehtiäkseni hiukan huokaista ennen kokousta, mutta metroliikenne olikin aivan sekaisin jonkun jäätyä Rautiksella vaunun ja laiturin väliin (miten??). Onneksi metro sentään kulki harvennetusti, mutta olin Sörkassa siten, että taas piti pistää käpälää toisen eteen, jos aioin ehtiä ajoissa ja ehdinkin, mutta kuuma tuli, kun oli aika kostea aamu.

Nyt illalla kävimme seiskaluokan vanhempainillassa. Ennen auditoriotilaisuutta aulassa olikin varsin monta kerhoäitiä kotiäitivuosilta, mikä oli hauskaa. Myöhemmin pienimmän luokassa luokanvalvoja sanoi, että ainiin, te olette *keskimmäisen* vanhemmat. Nauroimme ja sanoimme, että senkin, mutta myös pienimmän :)  Itse asiassa tämä pienimmäisen lv:n mies oli keskimmäisen luokanvalvoja, mutta toki opettajat muistavat sisaruksetkin.

Olen myös osallistunut Richard-fanien synttärihuutokauppaan eli joka vuosi näihin aikoihin eräs fandomin perustajajäsen organisoi huutokaupan erilaisista fanituotteista ja tuotto menee jollekin Richardin suosimalle hyväntekeväisyyssysteemille. Huusinpa sitten itselleni taas yhden rintamerkin parilla kympillä, kun ajattelin, että samallahan sitä voi jotain yrittää saada, jos kuitenkin olisin sen saman rahan laittanut Richardin synttärilahjaan eli siihen hyväntekeväisyyteen.

Nyt taidan mennä nukkumaan, aamulla on taas noustava kukonlaulun aikaan. En yhtään tykkää näistä pelkistä aamuvuoroviikoista, en ehdi olla kotona yksin enkä siis lataudu. Vähän auttaa se, että ehdin lukea kissa kainalossa parvekkeella.

Eilen oli hankalla kirjoittaa mitään, kun eräs tuli nukkumaan näppiksen päälle.

4 kommenttia:

  1. Mä tarvin kans iltavuoroja edeltäviä rauhallisia aamuja, sitä omaa aikaa. Viime to kävin fyssarilla työterveydessä lähikaupungissa ja ensi torstaina pitää mennä taas. Huomenna olisi ollut työpsykologi siellä myös mutta siirsin sen. En vaan jaksa,

    Mäkin haluaisin lukea kissa kainalossa ♥

    VastaaPoista
  2. Luen koiria kainalossa :) Nyt eläkkeellä kun oon paljon yksin kotona, oon tullu riippuvaiseksi siitä ja ahdistun, jos en saa olla.

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)