Long time no see. En ole jaksanut ja lisäksi olen uppoutunut Kuuden herttuakunnan tapahtumiin, mutta eilen sain sen trilogian loppuun ja ehkä jaksan pikaisesti jotain kirjoittaakin.
Torstaina kävin ystävän kanssa tsekkaamassa Ars Fennica-ehdokkaat AmosRex-museossa. Olipa kiva näyttely, tykkäsin erityisesti seinän mittaisesta metsä-maalauksesta ja nukeista.
Perjantaina satoi hiukan. Onneksi oli kumpparit, sadetakki ja sateenvarjo, niin en juuri kastunut. Töissä tuli vedet sisään neloskerroksessa ikkunanpuitteista (?), lattia kuulemma aivan lainehti.
Perjantai-iltana kävin leffassa katsomassa Tarantinon 'Once upon a time in Hollywood' ja tykkäsin kyllä tosi paljon. Joitain Tarantinon elokuvia en ole nähnyt, mutta esim Inglorious basterds oli todella hyvä ja mielestäni tämä ylitti sen. En ole Leon enkä Bradin fani, mutta täytyy sanoa että he tekivät todella hyvät roolityöt, varsinkin Leo. Ja Margot Robbie oli ihana Sharon Tate.
Lauantaina piti tehdä vaikka sun mitä, mutta iski aivan hillitön migreeni. Sellaista ei olekaan hetkeen ollut. En tiennyt, olisinko pyörtynyt vai oksentanut, joten aloinkin sitten vain itkemään. Otin maksimimäärän lääkettä ja se vähän helpotti, mutta pelkäsin, että olisin vielä sunnuntaina aivan rättipoikki. Onneksi en ollut vaan sain luettua kirjaa ja ommeltua keittiöön uudet verhot, tykkään niistä kovasti.
Eilen ja tänään olen polkenut töihin Viikin lehmihaan halki. Siellä ne olla möllöttivät, mutta tykkään nähdä ne reitin varrella. Muuten meni polkeminen oikein hyvin, mutta eilen melkein perillä tein yhtäkkiä vahingossa äkkijarrutuksen ja nyt on pohkeessa kaunis polkimen jälki. Sattui aika mahtavasti, mutta onneksi en mennyt ohjaustangon yli.
Ainiin.. rahanmenoa ei voi estää, joten keskimmäinen aloitti eilen autokoulun. Juuri onnittelin itseäni, kun sain kesälomarahoista vähän säästöön. No, eipä sillä.. käytettäväksihän ne oli tarkoitettu.
Nyt katson pätkän Versacen murhaajasta ja sitten kellistyn petiin. HY :)
tiistai 27. elokuuta 2019
keskiviikko 21. elokuuta 2019
Hiki päässä
Aamulla virtasi hiki ihan purosina päästessäni vihdoin kokoukseen. Olin nimittäin lähtenyt ajoissa ja kävellyt reippaasti ehtiäkseni hiukan huokaista ennen kokousta, mutta metroliikenne olikin aivan sekaisin jonkun jäätyä Rautiksella vaunun ja laiturin väliin (miten??). Onneksi metro sentään kulki harvennetusti, mutta olin Sörkassa siten, että taas piti pistää käpälää toisen eteen, jos aioin ehtiä ajoissa ja ehdinkin, mutta kuuma tuli, kun oli aika kostea aamu.
Nyt illalla kävimme seiskaluokan vanhempainillassa. Ennen auditoriotilaisuutta aulassa olikin varsin monta kerhoäitiä kotiäitivuosilta, mikä oli hauskaa. Myöhemmin pienimmän luokassa luokanvalvoja sanoi, että ainiin, te olette *keskimmäisen* vanhemmat. Nauroimme ja sanoimme, että senkin, mutta myös pienimmän :) Itse asiassa tämä pienimmäisen lv:n mies oli keskimmäisen luokanvalvoja, mutta toki opettajat muistavat sisaruksetkin.
Olen myös osallistunut Richard-fanien synttärihuutokauppaan eli joka vuosi näihin aikoihin eräs fandomin perustajajäsen organisoi huutokaupan erilaisista fanituotteista ja tuotto menee jollekin Richardin suosimalle hyväntekeväisyyssysteemille. Huusinpa sitten itselleni taas yhden rintamerkin parilla kympillä, kun ajattelin, että samallahan sitä voi jotain yrittää saada, jos kuitenkin olisin sen saman rahan laittanut Richardin synttärilahjaan eli siihen hyväntekeväisyyteen.
Nyt taidan mennä nukkumaan, aamulla on taas noustava kukonlaulun aikaan. En yhtään tykkää näistä pelkistä aamuvuoroviikoista, en ehdi olla kotona yksin enkä siis lataudu. Vähän auttaa se, että ehdin lukea kissa kainalossa parvekkeella.

Eilen oli hankalla kirjoittaa mitään, kun eräs tuli nukkumaan näppiksen päälle. |
lauantai 17. elokuuta 2019
Villiä menoa
Ensimmäinen työviikko on ohi. Olin jo tiistaina niin poikki, että koko illan makasin parvekkeen sohvalla kissa kainalossa lukemassa. Oikeasti oli kyllä ihan mukava viikko ja kaienlaista ehti tapahtua.
Keskiviikkona oli eka oikea kokous ja onnistuin kommentoimaan erääseen asiaan ihan fiksusti, asian esittelijä sanoi paneutuvansa esiinnostamaani syvemmin. Myöhemmin metrossa eräs nuori mies istui penkillä koivet oikosenaan. Sanoin hänelle, että " Nosta koipesi pois, että pääsee ihmiset istumaan." Totteli hyvin, vissiin tuli jotenkin äitipainotteisesti sanottua.
Torstaina kävin töiden jälkeen luovuttamassa verta, kutsu kilahti s-postiin ja löytyi sopiva aika. Osui kiva hoitajakin, jonka kanssa juttelimme kissoista ja harrastamisesta ja sen sellaisesta. Lopuksi join kahvit ja söin jäätelön, ja illalla luin taas parvekkeella kirjan kanssa.
Eilen perjantaina kävin ystävän kanssa katsomassa 'Suruton kaupunki'-näyttelyn ja se oli oikein hyvin tehty ja mielenkiintoinen. Jälkeenpäin kävimme pihapiirin kahvilassa kahvilla ja söin feta-pinaattipiirakkaa sivusalaatin kera. Siinä istuskellessamme vierestämme vilahti jokin pieni ja karvainen kukkapenkkiin. Naapuripöydän naiset kysyivät meiltä, ehdimmekö nähdä mikä se oli ja vastasimme yksissätuumin, että päätimme juuri sen olevan isohko metsähiiri.
Nyt olemme taas miehen kanssa kahden viettämässä lauantai-iltaa, nuoriso lähti omiin huvituksiinsa. Kävimme jo aikaisemmin tukussa ja ruokakaupassa miehen kera, joten siirryn kohta telkkarin ääreen katsomaan Downton Abbeyä Areenasta, en muista vitos- ja kutoskaudesta mitään ja elokuva tulee teattereihin syksyllä.
Siriuksen uusi leikkikaveri |

Linnunlaulun villat |
Eilen perjantaina kävin ystävän kanssa katsomassa 'Suruton kaupunki'-näyttelyn ja se oli oikein hyvin tehty ja mielenkiintoinen. Jälkeenpäin kävimme pihapiirin kahvilassa kahvilla ja söin feta-pinaattipiirakkaa sivusalaatin kera. Siinä istuskellessamme vierestämme vilahti jokin pieni ja karvainen kukkapenkkiin. Naapuripöydän naiset kysyivät meiltä, ehdimmekö nähdä mikä se oli ja vastasimme yksissätuumin, että päätimme juuri sen olevan isohko metsähiiri.
Pehtoorin talo |
Nam |
Nyt olemme taas miehen kanssa kahden viettämässä lauantai-iltaa, nuoriso lähti omiin huvituksiinsa. Kävimme jo aikaisemmin tukussa ja ruokakaupassa miehen kera, joten siirryn kohta telkkarin ääreen katsomaan Downton Abbeyä Areenasta, en muista vitos- ja kutoskaudesta mitään ja elokuva tulee teattereihin syksyllä.
Kohmeinen kimalainen |
sunnuntai 11. elokuuta 2019
Sinne meni
Nimittäin kesä ja loma. Huomenna aamusta raahaudun taas sorvin ääreen, samoin lukiolaisen syksy alkaa. Pitää muistaa pakata työkassi, työavaimet ja tehdä eväät. Ja aamulla ladata matkakortti. Huuh
Vietimme lauantaina miehen kanssa 23tta hääpäiväämme. Kävimme kahdestaan elokuvissa katsomassa 'Late night'-elokuvan ja se oli varsin hyvä.
Tänään kävimme ostamassa uusia verhoja keittöön ja olkkariin. Aika kalliiksi tuli, mutta kaipa nuo kestävät seuraavat 10 vuotta :P
En oikein tiedä, mitä muuta tähän runoilisin, joten menen jatkamaan Dark'in kakkoskautta. Aivan liian jännä sarja.

sunnuntai 4. elokuuta 2019
Terrrrve!
Kotiuduimme torstai-iltana mökiltä jälleen veljeni kyydillä, sillä menomatkalla oman perheen Volvo sai kohtauksen ja on edelleen pajalla. Kuulemma ilmastoinnin sulakkeen palaminen aiheutti koko hybridin sähköjärjestelmien oikarin ja jätti miehen Heinolassa tien päälle. Toivon mukaan saamme auton takaisin ensi viikon kuluessa, olisi aika kiva juttu.
Mökillä meillä kävi onneksi viihdytysjoukkoja eli Marjaana kuopuksineen <3, veljeni ja lisäksi eräs keskustelupalsta-ystävä. Ilmatkin suosivat suurimmaksi osaksi, vasta viimeisestä tiistaista alkoi kylmä kausi enkä mennyt silloin enää uimaan. Sain luettua joitain kirjojakin, tai kaksi kuunneltua ja puolitoista luettua. Ihan mukava mökkireissu.
Nyt alkaa pyykkikori olla tyhjä. Onneksi keskimmäinen tuli partioleiriltä pelastamaan tilannetta :P
Alkavalla viikolla pitäisi käydä ostamassa nuorimmaiselle uudet (ehjät) verkkarit ja muuta koulujuttua sekä minun pitäisi päästä kampaajalle hoitamaan pää töihinpaluukuosiin.
Siinäpä sitä. Loppuun vanha biisi, joka tuli vastaan kaverin seinällä fasessa. Ilmeisesti on taas kokenut uuden tulemisen tämäkin Stranger Things-sarjan myötä, mutta itse olin auttamattomasti pihkassa Limahliin silloin teininä.

Tunnisteet:
auto,
koti,
lukeminen,
mökki,
perhe,
sukulaiset,
video: Limahl,
ystävät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)