sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Lontoosta itään

Olemme jälleen kotona. Mies haki meidät kentältä perjantai-aamuna klo 1, vaikka menikin aamulla aikaisin töihin. On se :)

Reissussa meni hyvin, kävelimme pitkin ja poikin Lontoota ja ajelimme bussilla sekä metrolla, kävimme uusissa ja vanhoissa museoissa ja sen sellaista. Vihdoin pääsin käymään myös Postman's Parkissa, joka on ollut to-do-listalla vuosia. Tapasimme myös ystävän tytärtä, hän tuli pariin kertaan hotellillemme vaikka tietysti äitinsä oli joka päivä heilläkin.



Viikonlopun aikana olen vihdoin saanut pyykit pestyä, jopa osittain kuvattua ulkona kaikesta huolimatta. Luin myös melkein 10 vuotta lainassa olleen Margaret Atwoodin Rouva Oraakkelin ja olen jo täysin kyllästynyt surffailemaan netissä kaiket päivät.


National Gallery

Piccadilly ja Eros

Ötökkähotelli

Siinäpä se lukee
St. Paulin katedraalin ruusuaidasta

Sherlock-museo
Eilen leivoin miehen synttärien kunniaksi mansikkakakun, samalla se oli myös keskimmäisen synttärikakku. Keskimmäisen Havaijilla kuolleen puhelimen tilalle ostimme lapselle uuden järkyttävän kalliin OneNoten. Toivon mukaan se kestäisi ainakin neljä vuotta, kuten tuo aiempikin (joka oli Honor).

Keskimmäisen tyttöystäväkin käväisi äsken, hän lähtee huomenna interrailille ystävänsä kanssa. Ajattelin raivata ensi viikolla lipastonlaatikoita, niihin on kertynyt kaamea määrä kamaa.

 



4 kommenttia:

  1. Sirius ♥ - ensimmäistä kertaa näin hänen valkoiset vatsakarvansa!

    Kiva kun oot tullut takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on bikinit :D ja valkoiset kainalokarvat :D :D

      Kiva on ollakin takaisin :)

      Poista
  2. Ihana mies <3
    Ja kakku... mistähän keksis juhlan aihetta, että vois itsekin tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kiltti juu :)

      Aina löytyy aihe kakkukahveille ;)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)