sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Elämää elämää on tämäkin

Tänään en ole päässyt karkuun ajatusta, että on kulunut 25 vuotta isäni kuolemasta. Jostain syystä sen muistan aina, nyt jo sentään vähän vähemmän suruisena ja enemmänkin haikeana. Nyt siitä on jo kulunut enemmän aikaa, kuin minkä ikäinen olin hänen kuollessaan. Silti ajattelen, että voi hurja kuinka vanha olen.

No siihen ajatukseen jatkoa tulee taas eli setäni, isän pikkuveli, on kuollut aiemmin tällä viikolla. Hänen leskensä soitti minulle tänään ja lupasin, että menemme hautajaisiin 30.3. Luultavasti vain mies ja minä siis. En näe mitään järkeä raahata poikia sinne myös, kun ovat noin kerran tavanneet kyseisen ihmisen. Sitä paisti viime vuosina ovat hekin saaneet hautajaisissa olla ihan riittävästi.

Mutta nyt on sitten mennyt koko isäni synnyinperhe, samoin äidin. Pitänee tehdä se keskinäinen testamentti miehen kanssa tässä jonain päivänä.

Menen tästä takaisin Salien pariin. Nähdään.



7 kommenttia:

  1. Kyllä se panee miettimään, että sitä on itse siinä jonossa aina lähempänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Varsinkin, kun omat vanhemmat oli ns. edellistä sukupolvea kun saivat mut niin vanhana. Puuttuu yksi puskuri välistä.

      Poista
    2. Kyllä mie oon jo alkanu bongaileen itteeni nuorempia kuolinilmoituksista...

      Poista
    3. No joo, onhan noita. Ja nythän on ollut näitä julkkiskuolemia läheltä omaa ikäluokkaa.

      Poista
  2. Nämä ovat niitä asioita, joissa tosiaan oma ikä käy yhä selvemmäksi. Ystäväpiirissä alkaa olla enemmän sairastumisia ja meitä vanhempi sukupolvi alkaa menemään pois yksi toisensa jälkeen.
    Eikä siitä kuitenkaan ole, mukamas, kun ihan pieni hetki, kun viikonloppuisin oli jatkuvasti häitä, jopa niin paljon vuotta kohden, että ne alkasivat vähän jo kyllästyttää. Nyt kun ajattelen, en edes muista, koska olisimme olleet viimeksi kaveripiirin häissä. Häissä kyllä, mutta ovat olleet taas sen nuoremman sukupolven häitä.

    Mekin herättiin vasta mun sairastumisen myötä tekemään testamentti. Suurin syy siihen oli se, että ainakin täkäläisen perintölain mukaan lapsettoman pariskunnan sisaruksilla on perintöoikeus. Miehellä on yksi veli, jolla olisi siis oikeus periä puolet, jos minä kuolen ennemmin. Omituinen pykälä, mutta onneksi sen voi ohittaa testamentin avulla. Itselläni on vain sisaruspuolia, enkä isäni kanssa ole ollut koskaan tekemisissä (yhden kerran olen hänet/heidät tavannut), joten se puoli on siinä mielessä selvä eikä vaikuta perintökuvioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä epäilen, että me päästään yhden kaverin häihin vielä parin vuoden sisään. Esikoisen kummivanhemmat siis erosivat pari vuotta sitten ja nyt alkuvuodesta tämä naispuolinen meni kihloihin miesystävänsä kanssa, ovat kyllä ihan hyvä pari että sikäli kiva juttu :)

      Täällähän periminen menisi niin, että kun on lapsia niin puolet omaisuudesta menee rintaperillisille ja puolet aviopuolisolle. Tuo keskinäinen testamentti selkiyttäisi asioita, vaikka onkin yhteiset lapset.

      Poista
  3. Mäkin vähän kattelin testamenttiasioita mutta sitten tajusin ettei mulla oo omaisuutta... Henkivakuutus on esikoisen "nimissä" ts se edunsaajana. Kuopuksella kun on isä joka sitten huolehtisi jos mulle kävis jotain.

    Kyllä sitä jotenkin näitä asioita joutuu miettimään kun on lapsia ja omat vanhemmat kuolee, vaikka mulla on vielä toki äiti elossa ja toivottavasti pitkän pitkän aikaa tästä eteenpäinkin!

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)