maanantai 17. syyskuuta 2018

Niitä näitä

Kävimme eilen Ikeassa ostamassa yhden fleecehuovan mun ompeluhommia varten. Siinä hortoillessa toki mukaan tarttui myös joitain esikoisen toivomia tavaroitakin.

Kävelimme erään lapsiperheen ohitse. Äiti ja isä sekä kaksi poikaa, joista pienempi istui kärryissä ja hiukan itkeskeli. En voinut olla kuulematta, kuinka äiti sanoi ihmettelevällä äänellä: "Miksi sinä sen sinne laitoit?" ja tarkasteli lapsen sormia. Sanoin miehelle, että tuo mahtaa olla yksi kaikkien äitien klassikkolauseista ja meitä molempia hiukan huvitti.

Aamulla raahautuessani metrolta työpaikallepäin bongasin Jussi Lammen Piritorin nurkalla. Piti katsoa ihan muutamaankin kertaan, kun oli niin huonon näköinen hän. Pituudesta hänet tunnistin kyllä nytkin. En tiedä onko yksistään vanhuus vienyt ennen niin komean miehen.

Tein viikonloppuna keskeneräisiä ompeluhommia valmiiksi ja nyt on kaksi hihatonta toppia valmiina ja yksi ahdistava t-paidan kaulus fiksattu niin, että sitä voi pitää kuristumatta. Olen myös jatkanut kuusikulmioiden neulomista ja katsonut samalla Jessica Jonesia.



Kohta on taas jouluahjojen aika, Börjellä on hyvä idea :)



 

12 kommenttia:

  1. Voi Börjeä ;-) Mulla alkaa jo olla joululahjahommat kasassa, nyt vaan sitten on tilattava niitä kuukauden välein, niin ei kasaudu yhdelle kuulle maksut.

    Ja edelleen kadehdin sun onpelutaitoa, mulla menee ne kuristavat kiertoon heti.

    Koita selvitä tiistain kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiistai aloitti jo, metrot oli jumissa ja myöhästyin töistä. Ärsyti.

      Börje <3

      Poista
  2. En tiedä ompeletko siitä fleecestä jotain, mutta ite oon ostanu kyllä fleecen viltteinä; on hassua miten sitä kangasta saa halvemmalla valmiina vilttinä, kuin metritavarana kaupasta. Eii, kuulostan ihan joltain harrastelijalta, en mie yleensä ompele mutta koirille välillä koittanu jotain vaatetta tehdä. On kaavatkin, mutta niiden mukaan tulee liian lyhytselkäisiä vaatteita, enkä osaa korjata kaavan väärää mittasuhdetta...

    Eihän Jussi Lampi oo vielä kuuttakymmentäkään, se on jotenkin ennen aikojaan vanhentunut, harmaakin ollut jo pitkään. Viettäneekö rankkaa elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aion tehdä siitä fleecestä tilkkutäkin sisuksen, sopivan paksuista vanua ei löydy Helsingistä :P

      No ei ole, niin. Aika kuluneelta se näytti, melkein säälitti.

      Poista
  3. Serkkupoika on juhlinnu ja valvonnu liikaa, siks se on menny kurttuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mahdollista :) Onko hän oikeasti sulle sukua?

      Poista
    2. Toivottavasti en loukannut tällä bloggauksella, se ei ollut tarkoitus.

      Tosin näin hänet pari vuotta sitten viimeksi Hakaniemessä ja silloinkin kiinnitin huomiota siihen. miten kovin väsyneeltä hän vaikuttaa. Toivottavasti on kunnossa.

      Poista
    3. Et loukannut millään tavalla, oon Jussista aivan samaa mieltä, mutta eläkööt hän elämäänsä niin kuin haluaa, en puutu. :)

      Poista
    4. No hyvä. Sukulaisia ei voi valita ;)

      Poista
  4. Täälläkin ompelukone on asemissa. Viime viikonloppuna ompelin pari pöytäliinaa ja lopuista ajattelin tehdä laukkuja. Inhoan kaavojen piirtämistä ja siihen tuo ompeluprojektini on tyssännyt tälläkin kerralla. Vaihdoin sen neulepuikkoihin. Ei tartte kaavoja. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuppasi aiemmin jääd ompelut kesken siinä vaiheessa, kun sain kankaat leikattua. Nykyään osaan jo kuositella hiukan itsekin esmes kaula-aukkoja, niin on kiva saada työ nopeasti valmiiksikin :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)