torstai 19. heinäkuuta 2018

Hellehommia

Päätimme jo ennen lomia, että tänä kesänä on pakko siivota vaatehuone. Sinne on kertynyt 23 vuoden aikana ihan järkyttävä määrä tavaraa, niin ettei sisälle oikein enää mahtunut. Lähinnä heitimme ovelta tavaraa kasoihin ja tietysti epäjärjestys sitten siirtyy muualle, kun tavarat eivät mahdu sinne, minne pitäisi.

Eilen sitten kannoimme kaiken olkkariin. Ihmettelimme, miten kaikki olikin mahtunut vaatehuoneeseen, mutta toisaalta olemme varmaan ns. Tetris-sukupolvea eli osaamme pakata tiivisti. Alla kuva olohuoneesta eilen illalla, kuvassa ei ihan näy kaikki poikien koulusta raahaamat kuvistyöt yms sälä. Lisäksi vilttikasat ja tyynyt ovat vielä vaatehuoneen viereisessä makkarissa sohvalla.

Kävimme tänään läpi kaikki puvut ja talvivaatteet, jotka roikkuivat henkareilla, sekä joulukoristeet yms. Jäljelle huomiseksi jäivät vain minun kangas- ja lankaosiot sekä poikien koulujutut. Parasta on, että vaatehuone on suurimmaksi osaksi tyhjä. Vaatteita lähtee kierrätykseen viisi säkillistä ja saman verran on nyt roskia, niitä varmaan tulee huomenna lisää.

Olkkari tänäiltana. 
Löysin myös esikoisen ensimmäiset kengät :)  Tässä kuva niistä ja nykyisistä.

On heti paljon parempi olo, kun on saanut urakan suurimmaksi osaksi valmiiksi.

Kuuntelen parhaillaan Spotifyn 80's Indie pop rock-listaa, aika hauska löytää vanhoja tuttuja biisejä :)






6 kommenttia:

  1. Voi ei, tuo kenkäkuva on niin liikkis - ja niin totta!

    Mun äiti toi mulle kerran Jere -sarjakuvan, jossa oli ekassa kuvassa just ensikengät (vanhoja muistoja) ja toisessa järkyttävän kokoinen lenkkari jota äiti työntää tieltä pois (uusia todellisuuksia). Se on niin totta!

    VastaaPoista
  2. Meillä ahkeroitiin viime viikolla kodinhoitohuonetta tyhjäksi ja taas meni kassi kaupalla kamaa SPR:n Konttikirppikselle. Välillä ahdistaa pahasti että pitää taistella tavaraa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kyllä tulee yllättävän paljon. Äidilläni ja appiukollani oli paha tapa tuoda meille kaikenlaista, 'mitä saattaisimme tarvita'. Nyt myös pojat alkavat olal siinä iässä, ettei enää tarvitse yrittää kohteliaasti kieltäytyä kierrätysvaatteista, vaikka ne ovat toki ihan kiva juttu, mutta oma vaivansa se on niissäkin.

      Mun haaveena on se, että joskus edes omat vaatteet mahtuisivat sellaiseen piianarkkuun, kuten entisaikoina. Tuskin onnistuu tässä elämässä.

      Poista
  3. Voi nuo kengät ♥
    Meilläkin just lähti roskiin iso säkillinen vaatetta. Saman verran kierrätykseen. Ja olkkarin ilmalämpöpumpun suodatinritilä oli järkyttävässä pölyssä sen jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin :)

      Huh.. mä sain eilen hengenahdistuskohtauksen vaatehuoneessa, kun pölyä oli niin paljon ilmassa. Onneksi mies imuroi siellä sitten.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)