keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Jotain piti kirjoittaa

Mutta en enää muista mitä se oli.

Ajelin aamusella fillarilla töihin ja iltasella takaisin, oikein oli mukava ajelu ja tein jopa henkkohtaisen ennätyksen molempiin suuntiin. Keveästi kulki. Työpaikan pihalla oli lokinpoikasia tutustumassa suureen maailmaan.

Olen taas tänään ihmetelly sitä, miten paikkansapitävä on ensivaikutelma, jonka ihmisestä muodostaa. Tähän mennessä vain kerran olen erehtynyt ja silloinkin positiiviseen suuntaan.

Eilen kävin katsomassa Jurassic Park : Fallen kingdomin nuorimmaisen kanssa ja olikin oikein viihdyttävä pätkä. Jossain arvostelussa sanottiin, että Chris Pratt on kuin Indiana Jones ja olihan se hiukan joo, mutta eipä se haitannut. Sen sijaan tuntui, että naispääosa oli lähinnä silmien räpsyttelyä varten mukana. Loppuvitsi oli hupaisa :)


6 kommenttia:

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)