keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Pummi

Minä nimittäin. Pienimmän luokka + rinnakkaiset olivat Linnanmäellä ihan tilausajolla, joten kysyin luokanvalvojalta jos pääsen kyydissä kotiin ja se sopi. Ehdin käydä myös Vuoristoradassa, kesä alkoi <3

Bussin lähtö myöhästyi hieman, koska kuski oli vähän kypsä: muutama poika oli onnistunut tulomatkalla irrottamaan jonkin reunapalan sellaisesta pöydästä (neljänistuttava looshi, jonka keskellä pöytä) ja sitä selvitettiin, lisäksi osa lapsista oli heittänyt rannekkeiden tarrataustat lattialle. Ymmärrän, että se kiukutti kuskia nyppiä moisia lipareita lattialta. Enemmän kuitenkin säälitti yksi poika, joka itki aiheuttamaansa vahinkoa. Onneksi pienimmän luokanvalvoja on järkevä ihminen ja sanoi vain, että tottakai harmittaa, kun oli kiva päivä ja sitten sen lopuksi tulee tällaista. Olin pöyristynyt kuullessani, kuinka toinen rinnakkaisluokan ope sanoi luokkalaiselleen, että häntä harmittaa niin, että aikoo mennä kotiin sohvalle itkemään koko illaksi, koska lapset olivat sotkeneet ja rikkoneet paikkoja bussissa. (Arvaatte varmaan, kuka opettajista tämä oli..)

Olen pyöräillyt töihin maanantaina ja tiistaina ja eilen menikin ensimmäiset 100 km rikki. Olen aika tyytyväinen. Huomenna on viimeinen pilateskerta, sekin jää kesätauolle.

Nyt kellistyn petiin. Tässä teillekin kiva korvamato sitä ennen :P


5 kommenttia:

  1. Siis opettaja sanoi oppilaille että menee sohvalle....No jo on ihme lapasia opettajina!! Olen aina ollut sitä mieltä, siis ho yläasteelta lähtien, että se opettajankoulutus pitää ulottaa koskemaan yläasteen ja lukion opettajia.
    Meillä oli muutamia yläasteen opettajia joilla ei ollut minkäänlaista pedagokista silmää, yksi oli niin onneton lapanen ettei se saanut meihin mitään kuria eikä otetta. Kun vaihtui niin mun hissan numero nousi kutosesta ysiin yhdessä lukukaudessa!! Alalle hakeutuu ihan vääriä ihmisiä kun ei niitä seulota muutoin kuin tutkinnon kautta. Sama meno kuin ala-asteelle, jokin pakollinen opettajankoulutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyseessä on siis viidesluokkalaiset. Tämä kyseinen opettaja oli pienimmällä ekaluokan syksyn ja oikein hyvin onnistui tuhoamaan koulunaloitusinnostuksen.

      Yksi esimerkki vaikkapa se, kun osa pojista oli riehunut tunnilla (siis 6-7 vuotiaat ekaluokkalaiset) ehkä syyskuun alussa eli ihan koku-uran alussa, niin opettaja oli sanonut, että nyt ei sitten pidetänkään liikunnan kaksoistuntia vaan harjoitellaanmatikkaa ja äikkää. Eli ihan päinvastoin kuin esim minä vanhana partionjohtajana olisin tehnyt ja sai samalla maalattua äikän ja matikan negatiivisiksi. Hän on ollut yläasteella kieltenopena ennen tätä lv-uraansa alakoulussa, en usko että menestyi kovin hyvin.

      Poista
    2. Sori kirjoitusvirheet.. piti olla 'koulu-ura'.

      Poista
  2. Eiii, oon saanu tuota matoa pyöritellä korvassani niin monesti... tosin se on hyvä korvamato :) Aamulla herätessä olikin joku ihme ysäribiisi, tai on vieläkin.

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)