maanantai 16. huhtikuuta 2018

Ipanema

Huomasin, etten olekaan melkein viikkoon kirjoittanut tänne, vaikka kovasti piti.

Torstaina kävin Kampissa Terveysladossa kilpirauhaslääkärillä, joka oli tosi mukava ja asiallinen. Kerroin, että haluan sisäilma-altistuksen vuoksi tarkistuttaa, onko todellakin kilpirauhasen toiminta kunnossa, kuten työterveys on mieltä. Hän tutki tarkkaan ja otatti pari verikoetta, joista hän soittaa perjantaina. Alustavasti hän on sitä mieltä, että kaikki on kunnossa kilpirauhasessa. Tuntui tosi hyvältä saada toisenkin lääkärin mielipide ja vaikka se ei ehkä olekaan se, mitä odotin, olen silti tyytyväinen.

Lääkärikäynnin jälkeen kävin miehen kanssa lounastreffeillä Kampin Factoryssa ja sen jälkeen pyörin ratikkaan ja takaisin töihin. Huh. Onneksi oli muutama tunti ennen pilatesta, että vatsa ehti vähän laskea.

Lapsuuskodin nurkilla voi törmätä hirveen

Perjantaina aloitin aamun JHLn luottamusmiesten tapaamisella, jossa ensinnäkin varaamamme kokoushuone oli tuplabuukattu ja piti etsiä uusi paikka ja toiseksi olikin kerrankin ihan oikeita asioita, mm. tulospalkkiolisien henkilökohtaisuus. Eli esimiehet eivät todellakaan saa jakaa listaa kaikille s-postitse.

Kokouksen jälkeen jäin lounastamaan JHL-naisten kanssa. Olin ensin aikonut lähteä Kuntatalolle, mutta selvisi louaan olevan halvempi tuolla (ammattioppilaitos) ja lisäksi ajattelin vähän sosialisoitua näiden naisten kanssa, kun emme oikeastaan tapaa muuten kuin näissä kokouksissa.


Menin takaisin töihin puuhastelemaan jotain ja neljän maissa lähdin työ-ystäväni kanssa kaupunkiin ja syömään sekä leffaan. Matkan varrella kävimme myös kangaskaupassa.

"Three billboards outside Ebbing, Missouri" oli hyvä, näyttelijät ovat Oscarinsa ansainneet. Leffan varsinainen viesti oli myös hyvä eli kuinka päästää irti vihasta ja alkaa elää jälleen, kun on kokenut trauman tai on erilainen.

Lauantaina olin kaksi tuntia pihalla haravan varressa ja Sirius ulkoili itsekseen käyden aina välillä tarkastamassa omia nurkkia. Hyvin se selviytyi. Samoin eilen se oli ehkä kuusi tuntia itsekseen ulkona, piti käydä jo hakemassa takaisin kotiin (kuistilta asti) ja sitten tuli kauhea valitus, kun ei pääse ulos. Nukkui se kuitenkin koko illan ja yön ihan sikeästi.



Ihan hyvä on tuo puhelimen kamera

Sunnuntaina luin yhden törkeän pitkän Drarry-ficin enkä muuta tehnytkään :P

Ja tänään kävin uimassa ja sitten menin töihin. Kohta pääsen nukkumaan. Kaikki jäsenet särkee uinnin vuoksi, joten pitänee doupata kunnolla särkkäreillä, että saa nukuttua.

Aah joo. Otsikko tulee siitä, että työmatkan varrella on kapakka nimeltä Ipanema, mutta I-kirjain on joko sammunut tai ruuvattu pois. Samassa korttelissa sijaitseva Riviera saa ihmettelemään maailman pienentymistä. 


8 kommenttia:

  1. Sirius ulkoilee jo itsekseen, hienoa!!! Kummisusi on hyvin ylpeä=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja puolustaa myös reviiriään (eli meidän pihaa) erinomaisen hienosti <3

      Poista
  2. Just. Mahtaa rouvat ilahtua, kun mies menee panemaan :) vähemmän kaksimielinen mutta silti minusta hauska on paikallinen Hoplop, jossa pimeällä lukee vain plop.

    Voi Sirjus, se tahtois olla ulkokissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plop olisi parempi nimi koko ketjulle :D

      Niin se haluaisi :P

      Poista
  3. Voi teillä on jo krookuksia <3 - meillä on pihassa vielä lumipeite, mutta sulaa se onneks kohisten.

    Eiks ihan oikee Panemakin oo jo olemassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja Kevätkaihonkukka kukkii.

      No tiijätkö, mulle työkaveri sanoi et se onki Panema :O *järcs*

      Poista
    2. Sä oot pikemminkin sitä Ipanema -sukupolvea ;-)

      Poista
  4. Kyllä se ulkoilu tekee hyvää elukoille kuin myös ihmisille!!

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)