keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Kitutunti

on aluillaan ihan näillä näppäimillä.

Aloitin aamun aikaisin eli menin kokoukseen melkein Pasilaan asti klo 8.30 ja pääsin sieltä ulos parin tunnin kuluttua. Uuden organisaation myötä kuulumme kaupungin kouluvirastoon, mikä on itse asiassa ihan kivaa. Tulee paljon erilaista oppimisasiaa, mikä on mielenkiintoista.

Kokouksen jälkeen kävelin Kuntatalolle ja kävin lounaalla ja sitten menin ns. oikeisiin töihin. Kuntatalolla olikin paljon porukkaa, sillä siellä käydään ilmeisesti näinä päivinä kunta-alan työsopimusvääntöä.

Sports trackerin mukaan kävelin yhteensä 2,7km puolessa tunnissa. Ihan hyvä vauhti lumipyryyn nähden.

Tarkistin wikipediasta, että Queen esiintyi Kultsalla vuonna 1974, silloin olin 4-vuotias mutta en muista tuota lainkaan. Sen sijaan muistan, että BayCityRollers kävi Helsingissä, isommista sisaruksista kaksi oli katsomassa, jos oikein muistan, ja ruutuhuivia oli jollain.

Freddie Kultsan seinässä.

Jostain syystä päivä tuntuu ihan helvetin pitkältä, koska ensinnäkin olen ollut tässä yksin melkein koko vuoron ja on suht hiljaista ja kylmää. En ole myöskään päässyt varsinaisesti syömään juuri siksi, että olen yksin. Kahvin kävin keittämässä ja join sen tässä tiskin ääressä.

Ei se oikeastaan haittaa, saan tehtyä loputkin miinustunnit pois ja ehkä jopa vähän plussaa loppuviikosta, niin että voin jäädä rauhaisin mielin talvilomalle.

Pohdiskelen tässä lentolaukun ostamista. On nimittäin satavarmaa, että repun kiskominen talvitakin päälle on silkkaa tuskaa ja toisaalta laukku on kuitenkin ehkä kivempi lentokoneessa lyhyellä reissulla kuin reppu, jossa tavarat menevät aina vähän enemmän tai vähemmän ruttuun.

 Katselin eilen Stockan kantiskuvaston läpi ja siellä oli joitain lentolaukkuja. Nyt yritin etsiä niitä Stockan nettisivuilta, niin se on täysin mahdotonta. Ensinnäkään matkalaukkuja ei löydy hakemistosta, ei edes naisten asusteista (miksi ne sinne muuten kuuluvat edes?) ja kun laittaa hakupalkkiin hakusanan, niin tulee joku äärimmäisen sliipattu mainosartikkeli, josta ei löydy tämänhetkistä tilannetta lainkaan. Stockan nettisivut ovat oikeasti käyttökelvottomat,  ei siis ihme jos firma joutuu realisoimaan tavaratalokiinteistön, kun ovat konkurssin partaalla.

Laitan tänne kuvan Suen lapasista, jotka maanantaina lähetin ja tänään olivat perille saapuneet.

Suen lapaset

Ai niin. Koska tänään on kaikkien Rikujen nimipäivä, onnittelin erästä twitterissä. En kyllä odota minkäänlaista tunnustusta tästä :P

***

Kuvien takia pääsin päivittämään tämän vasta nyt kotona, kitutunti on jo aikaa sitten takana.


12 kommenttia:

  1. BayCityRollers = LahtiKaupunginRullaluistelijat :P

    Upeat lapaset oot tehnyt Suelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Kiitos. Laitoin kuvan nyt, kun ovat perillä :)

      Poista
  2. Oon käyny Kultsalla limudiskossa. Ainoa hittibiisi, joka siellä soitettiin, oli Steve Millerin Abracadabra. Kyllä Rovaniemellä oli sentään kunnon limudisko...

    Mielettömän hienot lapaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käytiin Byggalla (työväentalo) Hakiksessa :D

      Kiitos :)

      Poista
  3. Käyttökelvottomat hakutoiminnot saa mut nettisivuilla raivon valtaan. Onkohan se kovinkin yleistä vai vaan ammattitauti?

    Upeat lapaset olet kutonut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raivostuttavia ne on vissiiin vähän kaikkien mielestä, me ehkä vaan vaaditaan enemmän kuin muut :D

      Kiitos :)

      Poista
  4. Hienot tumput oot neulonnu sue'lle!!

    VastaaPoista
  5. Uiks, ihailin näitä lapasia ja uskaltauduin sanomaan sen tännekin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos :) Ja tervetuloa muutenkin lukemaan mun juttuja, jos kiinnostaa :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)