sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Söndagsöppet

En keksinyt muutakaan, niin olkoon tuo.

Tulin juuri saunasta ja alkoi nukuttaa aivan järkyttävästi. Onneksi kohta pääsee sänkyyn pyörimään nukkumaan, vaikka su-ma yö onkin aina huono.

Luin päivällä loppuun kirjan Illallinen, hollantilaisen Herman Koch'in kirjoittama tarina. En oikein tiedä, mitä mieltä olen. Ihan hyvä se oli, tykkäsin alusta enemmän kuin lopusta, koska se muistutti Thomas Bernhardtin Hakkuuta. Loppu.. no se nyt oli mitä oli. Tulipahan luettua.

Pitäisi keksiä metrokirja. Lainasin kyllä kirjastosta enkunkielisen Carrien, koska siitä on melkein 30 vuotta, kun luin sen viimeksi. Saattaa olla enemmänkin. Jostain syystä se ei silloin jättänyt juuri minkäänlaisia muistijälkiä. Nyt luin juuri Stephen Kingin Kirjoittamisesta-nimisen muistelman (tai jokin sinnepäin), niin ajattelin lukea tuonkin uudelleen.

Olemme taas leikkineet pyykkikoneen kanssa. Meni viitisen tuntia puolentoista tunnin ohjelmaan. Oikein rattoisaa.

Pari kukkakuvaa aamulta. Silloin, kun vielä paistoi aurinko.


Tää oli hupaisa video, osui sattumalta feediin juutuupissa :P


6 kommenttia:

  1. Onpas jännää musaa. Christine tappaja-auto on ehtaa Kingiä, bongasin hienon motorvoida-sanan sieltä. Tuli joskus ahmittua niitä, likeö vrsinaisesti paskaa kirjoittanutkaan, kerrassaan upeita kirjoja. Uinu uinu lemmikkini on edelleen ainoa kirja joka on oikeasti pelottanut, huuu:O
    Huovisen Kasinomies Tomia voi suositella, kevyt, ohut ja mukavan humoristinen pläjäys, sopii metroon. Minä-hlö on vähän kuin minä, siksi vatrmaan toimi astetta paremmin;)
    Muksaa viikkoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aikoinaan lukenut paljonkin Kingiä, mutta jossain vaiheessa tuntui, että hän alkoi toistaa itseään ja lopetin. UUL on kyllä erittäinkammottava kirja ja vielä kammottavampileffa.

      Huovinenkin on ihan kiva, mutta ehkä vähän aika ajanut ohi. Otin nyt luettavaksi Jan Saxellin "Unenpäästäjä Florian"in, vaikuttaa ihan hyvältä.

      Poista
  2. Mä tykkäsin noista aiemmistä Kocheistä mutta viimeisin jäi jo ihan alkumetreiltä kesken. Alkavat toistaa itseään tai jotain?

    Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne mukavaa viikkoa :)

      Mä olin hämmästynyt, miten rasistiseksi tai oikeistolaiseksi se kirja muuttui yhtäkkiä. Vähän outo.

      Poista
  3. Hyvä biisi ja videokin nauratti. Upean väriset hiukset tolla punapäällä.
    Kingin kirjat on mulle liian pelottavia. Kouluaikana yks kaveri kauhisteli, että miten uskallan lukea dekkareita ku ne on niin pelottavia, ja ite se luki Kingiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Video oli aika hupaisa juu. Ja tosiaan hiukset oli kauniit <3

      Heh. Ihmiset kyllä kommentoi välillä hupaisasti :P

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)