perjantai 19. tammikuuta 2018

Siellä se jyllää

Nimittäin uusi pyykkikone. Meni hermo totaalisesti tänään pyykinpesuun, kun vanha kone jäi jumiin aina uuteen kohtaan ohjelmaa. Lopulta, kun mies sai luukun auki koneen ollessa keskellä ohjelmaa, päätimme vaihtaa sen.

Mies ja esikoinen kävivät hakemassa uuden koneen ja mies asensi sen ja teimme ensipesun. Siinä selvisi, että kone itse päättelee ohjelman pituuden pyykin painon mukaan. Onneksi testipesu kesti vain puolitoista tuntia ja nyt tämä ensimmäine oikea pesu on kestänyt tunnin, joten kohta pääsen ripustamaan pyykit ja sitten nukkumaan.

Voi tätä ilon ja onnen päivää!

Lisäksi aamuinen kokous meni oikein mukavasti ja loppui sen verran ajoissa, että ehdin käydä Kuntatalolla syömässä maksapihvejä. Ne ovat nimittäin erinomaisia näissä työmaaruokaloissamme.

Kävin työpaikalla istumassa pari tuntia (melkein) kuolleessa kirjastossa ja ehdin aiempaan metroon kuin mies, joten pääsin odottelemaan häntä Mellarissa. Olimme kotona niin ajoissa, että vein Siriuksen ulos ihastelemaan lunta.

Vaikka sillä oli kylmä, ei se olisi millään malttanut lähteä takaisin sisälle. Ihan selvä lapsi vielä mieleltään :)




6 kommenttia:

  1. Voi Sirjusta! Näyttää niin pitkähäntäiseltä noissa kuvissa.
    Saispa maksapihvejä joskus... vuosia sitten sentään joskus ostin maksaa ja paistoin ihan omaksi ilokseni, kun muut meillä ei ees maskalaakottia syö.

    Onnea vaan uudesta pesukoneesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on yllättävän pitkä häntä mun mielestä, mutta toisaalta Sysillä olikin niin lyhyt häntä, että eläinlääkärikin sitä aina kommentoi :)

      Maksapihvit on kyllä hyviä, meillä onneksi kaikki syö ja tykkää :)

      Poista
  2. Tuo eika kuva Siriuksesta on ihana! Mitähän se kaivelee lumen alta?

    VastaaPoista
  3. Tehnyt mieli maksaa täälläkin, onkohan lievä a-vit puutos? olen nimittäin huomannut että jos jotain järkevää ruokaa tekee mieli mut harvoin, se on merkki siitä että kone haluaa jotain tiettyä tavaraa.
    Älykäs pesukone, pelottavaa... . Minusta on tullut ihme teknologiavastahanka tässä viime vuosina, kovasti ihmettelen.
    Sirius<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksa on hyvää, samoin veriletut :)

      Joo, vähän sellainen 'Skynet kaappaa vallan'-olo tulee joskus. Tämä on kai sitä Esineiden internettiä.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)