tiistai 16. tammikuuta 2018

Lataus

Jumppakorttiin on ladattu seuraavat 10 kertaa, jotka pitää käyttää kahden vuoden kuluessa. Ehkä nyt saan sen käytettyä hiukan aikaisemmin kuin viimeisen 6kk aikana, jos kukaan ei kuole. Nimittäin silloin kaksi vuotta sitten, kun hankin tuon ekan 10n kerran kortin helmikuussa, äiti kuoli maaliskuussa. Ei paljon jumpauttanut ja sen kesänhän ajoin fillarilla ihan riittävästi.

Töissä jumituin lukemaan  Havaijille muuttaneen suomalaisnaisen blogia. He (koko perhe) muuttivat Big Islandille heinäkuussa. Tuli aivan kauhea hinku päästä taas sinne kauas, siellä sielu lepää ja lämpö hivelee jäseniä.

Nyt illalla luin fasesta, että eräs entinen luokkakaveri aikoo osallistua ensi syksynä Sveitsin Alpeilla johonkin 90km:n polkujuoksuun, naisten sarjassa oli neljä osallistujaa kun katsoin listaa. Siinä on oikeasti kova mimmi. Aloitti juoksuharrastuksen oikeasti pari vuotta sitten ja hurahti täysin maasto- ja polkujuoksuun ja on käynyt niissä kisoissa juoksemassa mm Ranskan alpeilla. Hän on myös aivan hurjan mukava ihminen, oli jo koulussa vaikkemme olleetkaan mitään sydänystäviä :)

Huomenna pitäisi selviytyä kahdesta kokouksesta. Ensin aamulla on meidän 'alajaoston' johtoryhmän kokous, sitten menen töihin ja iltapäivällä viideltä on JHLn yhdistyksen kokous. Kummastakaan kokouksesta en tunne kuin yhden ihmisen ja jännittää ihan sikana. No, ei kai ne purematta niele.


4 kommenttia:

  1. Puskissa se vaan kokoustaa nykyään, sano mun sanoneen että susta tulee kohta kunnallispoliitikko, sit eduskuntaan ja lopulta Kissa-asian ministeri!!

    VastaaPoista
  2. Mä väitän, että ne ei ees pure. Hyvin se menee
    nimim. Toinen jännittävä introvertti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pomon ratikassa ja menin sen kanssa, kaikki on ihan mukavia.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)