sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuodenvaihde

Kuuluu olevan jo lähellä paukkeesta päätellen. Pienin on onnesta soikea, ovat miehen kanssa pihalla puakuttelemassa. Minä ja kissa katselemme sisätiloista ja isoveljet lähtivät jo tahoilleen juhlistamaan vuoden vaihtumista.

Olen saanut luettua vielä yhden kirjan loppuun, koko listan voi katsoa täältä jos kiinnostaa. Jostain syystä minä ja GR olemme aika usein eri mieltä lukemieni kirjojen määrästä ja siksi pidän tupla-kirjanpitoa. Nyt oli ainakin yhdestä Arnaldurista jäänyt vuosi pois, sekin voi selittää.

Eilen kävi työ-ystävä Heidi kahvilla. Siinä sivussa korjasimme nahkatakkini revenneen taskun nahkaliimalla ja pelasimme kuutisen erää Exploding Kittensiä kolmestaan pienimmän kanssa, nyt se alkaa jo sujua ja onkin varsin hauska :)

Tänään olen lukenut ja käynyt pihalla kissan kanssa vartin verran. Oli mielenkiintoista, löysimme monta ihanaa ruohotupasta sekä metkoja haisuja :P

Nyt menen tästä kahvinkeittoon ja jumitun sohvalle neulomaan loppuillaksi. Nähdään ensi vuonna :)



Täytyy lisätä tällainen hupaisa pikkujuttu: entinen luokkakaveri ja edelleen hyvä ystävä oli päivittänyt fb:ssä kuvia heidän vuoden viimeiseltä patikkaretkeltä Sipoonkorvessa tänään. Kuvissa oli märkää metsää sekä puoli kiloa suppilovahveroita, jotka he nauttivat tänään hyvällä halulla :) Hiukan erilainen keli täällä kuin hiukan pohjoisempana, tosin tänään on ollut sentään kirkas päivä.

8 kommenttia:

  1. Mä niin nään sut nuuhkimassa ruohomättäitä ;-)

    Oiken hyvää tulevaa vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat varsin vihreitä vielä :P

      Sitä samaa <3

      Poista
  2. Hyvää Uutta Vuotta koko perheelle - Siriusta myöten :)
    On ollut hauska vaihtaa ajatuksia tässä vuoden varrella!

    VastaaPoista
  3. Nyyh nyyh...ei aukea ovat junteille :(
    Minen päässyt katsomaan noita sun kirjojas kun en kuulu Sokerivuoren jengiin enkä sen paremmin Amazonin leiriinkään mutta eipä ole ensimmäinen kerta kun mulle sanotaan että "Katsellaan sitten joku toinen kerta kun herra on paremassa kunnossa" :D

    Täällä on jytissyt kaukaisesti, en oikein tiedä näistä selkosista mutta tässä lähistöllä ei ainakaan ole yhtään mökkejä tai taloja, ellei sitten tiet kulje jotain toista kautta. Kumu on kuitenkin tosi vaimeaa tai voihan olla että on syttynyt joku kahakka ja minä urvelo luulen uutta vuotta vietettävän.

    Kauheasti enä jää kaipaamaan mennyttä vuotta, oikeastaan ainoa hyvä asia oli tupakan polton lopettaminen (uskallan sanoa näin koska 7 kk polttamatta eikä tee yhtään mieli ja koska en juo, niin ei sitäkään kautta tule repsahdusta) mutta ei oikeastaan muuta. Toki olen kiitollinen jokaisesta päivästä jonka saan elää kaikki raajat ja aistit tallella ja niin, että mulla on katto pään päällä, en minä sitä mutta omat saavutukset jäivät kovin laihoiksi ja elämä oli muutenkin sellaista sinnittelyä vaan josko sitten ensi vuonna. Eikös sitä niin sanota että seitsemän laihaa ja seitsemän lihavaa ja koska mulla ei ole kuin noita laihoja ja niitäkin 77 kappaletta, niin johan nyt on jos ei ala tuuri kääntymään (not) :D

    Kaikkea hyvää sulle rakas kattiseni, ja tietysti koko perheelle + elikoille (eikös teillä ollut se kilpparikin?) mutta eniten toivon sitä että päänsäryt jättävät sut kokonaan rauhaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsetkö tän linkin kautta? https://www.goodreads.com/review/list/5830297?shelf=2017

      Kilppari on mulla kaulassa :P Kissa ihmettelee raketteja ja katselee ulos, mikä on hyvä koska sitten se nukkuisi :P

      Hieno päätös edelleen tuo tupakoinnin lopettaminen <3

      Poista
    2. En, usko jo ettei mua päästetä mihinkään! :D
      Sain siis tällaisen ilmoituksen: "Sorry, that person's shelf is private".

      No, ehkäpä mä lähden katsomaan vanhoja tuttujani Ei Toivottujen Nuorten kerhotalolle ja koitan jos pääsisin sinne :P

      Oikein hyvää uutta vuotta kattiseni!

      Poista
  4. Juhuu, täällä oikean talven tuntua kun pakkasta, puut lumessa ja valkoista muutenkin, en vähään aikaan muista tällaista olleen, oikein nautittavaa. Mitsä Sirius, eikö pelkää pauketta? Hyvä jos ei ja kiva kun piha kiinnostaa. Talvisienestystä harrastettu muuallakin rannikon tuntumassa, ollut juttuja lehdissä, vähintäänkin mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirius lähinnä ihmettelee, mitä kummaa pauketta kuuluu. Ei se pahemmin välitä muuten, mutat ei ole nukkunut koko iltana.

      Mä tykkäisin kyllä mieluummin lumesta kuin jatkuvasta vesisateesta. Tämä on syvältä.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)