sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Jouluhikeä pukkaa

Aamulla herätessä muistin yhtäkkiä, että joulukorttien pitäisi olla postissa tiistaina, jos haluaa alennetullla hinnalla lähettää. Pohdiskelin sitten huomisen ohjelmaa ja ajattelin, että kaipa ehdin saada ne tiistaiksi vaikka tiukille meneekin (=yöunet kräsivät). Sitten mies ilmoitti, että hän lähtee Itikseen teetättämään joulukorttikuvan ja samalla reissulla hän hankki sitten kaikki muutkin korttitarvikkeet eli varsinaiset korttipohjat ja illempana sain myös postimerkit, kun mies palasi esikoisenvientireissulta. Huh. Ulkomaiden kortit ehtii vielä myöhemmin, niillä ei ole niin kiire.

Pienimmän kanssa koristelimme piparitalot ja niistä tulikin taas ihan hupaisat. Meillä ei harrasteta mitään kilpailutöitä, vaan hauskuutta. Nyt on kaksi taloa ja Kuusisaari. Toinen talo on perinteinen isompi ja toine pieni, pienimmän oma tekele. Pienen talon pihalla ovat Sombreromies ja hänen veljensä Sombrerodinosaurus, jotka ihmettelevät mustekalaa. Mustekala purskauttaa juuri musteet talon päälle ja alienien tekemän kartion seikä halkopinon päälle.  Isomman talon katolla on palavasilmäinen lisko vaanimassa kulkijoita.




Kuusen koristepipareita yms.
Tähän voinkin lisätä vielä kuvan piparista, jonka sain töistä pikakirjoituksen opettajalta :)

Mies osti eilen joulukinkun ja laatikot, kohta on joulu hanskassa. Hankalinta on keksiä kummeille lahjaehdotuksia.

Loppuun taas yksi FallOutBoyn biisi. 



14 kommenttia:

  1. Meillä myös alkaa olla joulu hanskassa. Tänä vuonna siitä taitaa tulla vielä pelkistetympi kuin aiemmin. Ei ole esikoinen tekemässä taikinaa ja piparikötöstyksetkin taitaa jäädä.

    Mutta teidllä sitä vasta upeita juttuja onkin tehty, sama meininki oli meillä, ei taidetta vaan hauskuutta!

    Pikakirjoitus näyttää hitusen arabialta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sulle pieni paketti tulossa, mutta lähetän sen vasta keskiviikkona kun korttijonot on poistuneet Posteista.

      Pikakirjoitusta meinasin joskus teininä opiskella, mutta sitten se jäi. Jotain on jäänyt mieleen oppaista :)

      Poista
  2. Mitään en ole tehnyt kun sain joululahjat toimitettua, en edes siivonnut!! Noh, tällä viikolla siivoan, onhan tuo hyasintti tuossa=) Joulukortteja en kyllä erikseen lähettele, lähjojen mukana meni nekin. 22.päivä käyn kaupassa ja ostan yhden hengen joulun, alakeran naapuri on tehnyt jouluruokalautasen, kaipa se nytkin tulee, en nimittäin hirveästi välitä perinteisistä joulusafkoista, kinkku on jees, ja sellaisen pikkupalan sitä itsellenikin hankin, siinä kaikki. Voisin tänä vuonna repäistä ja ostaa yhden!! joulukuusen pallon, kimaltelevan, johonkin roikkumaan.....nääh, taitaa mennä överiksi;DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee joulu kuitenkin, vaikkei mitään tekisi :)

      Hajusinttejä ei meille voi tuoda, saadaan kaikki migreeni :(

      Poista
  3. Ai niin, unohdin hehkuttaa piparitaloja, olisi Hannu ja Kerttukin silmät pyöreinä!!! Nuo kun näyttäisi viiskytlukulaiselle tähän päivään siirretylle, saattais peljästyä! Kovin on futuristisia, hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hee :) Olin itseasiassa lisäämässä kuvatekstejä ilallla, kun meni sähköt poikki enkä sitten enää jaksanut ruveta.

      Poista
  4. Heh, kohta seitsemän on kryptinen :) Hauska pipari. Hauskat talot ja pienemmän tapahtumarikas asetelma.

    En tosiaan voi ymmärtää, että joulu on jo niin lähellä. Ei jaksais millään aatella mitään ruokia tai muutakaan...

    VastaaPoista
  5. Mukava pikakirjoituksen opettaja!
    Harvoin saa piparin jossa lukee "muista ottaa lanttulaatikot puoli neljä uunista ja katso ettet pudota sitä uunipeltiä takaasi kun nouset".
    Okei, mulla ei ole hajuakaan mitä lukee mutta vanhin systerini osaa pikakirjoituksen ja joskus harvoin kun pääsen näkemään, niin katselen kadehtien kun hän tekee esim. listaa muistettavista asioista. Olis ihan hyvä taito tuokin.

    Mulla oli kahden päivän paussi, osin jumalattomien päänsärkyjen takia mutta osin senkin tähden ettei yksinkertaisesti huvittanut mikään tai ei, olin jonkinlaisessa "nyt on hiton hyvä olla" - modessa ja se oli kyllä sitä. Tuntui kuin olisi ollut kääriytyneenä johonkin paksuun fleece-huopaan minkä läpi maailman äänet kuuluivat hyvin vaimeina eikä mihinkään ollut kiire.

    Enpä tiedä, kait mä olen lopullisesti sekoamassa mutta jos se taoahtuu näin, niin teretulemast kajahtaminen - met ootamma sua ilolla :D

    Koitahan jaksaa kattiseni ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen pipari olisi kyllä aika hyvä olemassa. Toki kirjoitus häviäisi syödessä :P

      Sehän oli sitten ihan paras mode, voisin sellaisen ottaa minäkin. Kajahtaminen on ihan mukavaa, olen välillä harjoitellut :P

      Poista
    2. Sä olet kyllä ihan ykkönen :D

      Poista
    3. Mä arvostan aitoja asioita :D

      Poista
  6. Mahtavat piparitaiteilut. Tuossa on sopivaa asennetta ja hauskanpitoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hauskaa oli kyllä näitä koota taas :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)