torstai 28. joulukuuta 2017

Hiljaiseloa

En ole kovin paljon jaksanut olla koneella tässä joulunpyhinä, melkein vieroituin jo uutisistakin. Toki tabletilla on tullut surffattua jonkin verran.

Joulupäivänä luin FBstä, että vanhimman veljeni anoppi on heittänyt lusikan nurkkaan. Tapaninpäivänä nuorin veljeni Kimmo (hän jota useimmin näen) tuli käymään, ihmettelimme vain yhdessä ettei mitään ns. virallista ole kuulunut. Tosin vanhin veljemme on varsin hankala phuelinkumppani, hän pitää sellaisia pitkiä hiljaisuuksia joista ei tiedä pitääkö jatkaa vai ei.

Olen lähinnä istunut neulomassa sohvalla ja katsonut kaksi kautta Unfrogotten tv-sarjaa, aloittanut Crownin kakkoskauden ja äsken katsoin Legion-sarjan loppuun. Näiden myötävaikutuksella olen saanut neulottua yhden pipon ja siihen samanlaisen (yhden) lapasen, nyt meinasin mennä aloittamaan toisen lapasen. Aika nopsaan olen saanut ne tehtyä, pipossa meni pari päivää, lapasessa yksi. (Sudelle tiedoksi; näiden jälkeen aloitan ne sun.)

Katsoimme myös pienimmän kanssa uudestaan Yksin Marsissa-elokuvan, joka kestää yllättävän hyvin useammankin katselun.

Tänään kävimme pienimmän ja mun työ-ystävän kanssa elokuvissa katsomassa Jumanjin uuden version. Vanhaa en koskaan jaksanut katsoa kokonaan, en edes alusta tai lopusta vaan lähinnä keskeltä jotain. Tämä uusi versio oli hervottoman hauska, välillä nauroimme aivan vedet silmissä ja silti siinäkin oli ihan hyviä ajatuksia.

Ai niin, luinhan yhden kirjankin loppuun eli tällä hetkellä vuoden saldo on 72.


11 kommenttia:

  1. Minkä kirjan sä luit?

    Mun on ollut viime aikoina tosi vaikea löytää uutta lukemista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patrick Rothfussin 'The slow regard of silent things', liittyy Kuninkaansurmaaja-trilogiaan. Sit mulla on kesken Galbraithin kolmas osa :)

      Poista
    2. Se kolmonen oli niin pienellä präntillä kirjoitettu että olis jäänyt kesken jos en tykkäis henkilöhahmoista niin kovin!

      Poista
    3. Mulla on alkukielinen kovakantinen, jossa on aika iso teksti. Jumituin vaan nyt ficceihin :P

      Poista
  2. Jokos katsoit Bright -leffan? Mä tykkäsin, varsinkin kun haltijat oli pahiksia;D legion -sarjaa en oole katsonut mutta siitä leffasta tykkäsin, astetta aikaasaavampi keihäänkärki. Iiik! Lapsajonon kärkeen! Pelastakaa edes lapaset r.y. kiittää.
    En edes ala suosittelemaan lukemistoani, pelkkää sotaa ja jännäreitä mutta luin Riikka Pulkkisen - Raja joku aika sit, suosittelen, aion lukea lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole katsonut. Kiitos vinkistä, vaikka spoilerilla pilasitkin :D

      Pulkkista en jaksa lukea, yrittänyt olen.

      Poista
    2. Ei ole paha spoilaus, ihan alussa käy tämä selville. Pitkä leffa timintarymistelyksi muuten, rapiat kaks tuntia. Kiitos Miilukirja kuvasta, lisätty postaukseen.

      Poista
  3. Mun mies on kans semmonen verkkainen puhuja, että ihmiset alottaa uutta virkettä ku luulee sen jo lopettaneen. Ja mies jatkaa jääräpäisesti aiheesta, jos ei oo vielä sanonut kaikkea sanottavaansa, vaikka muut puhuis jo muusta. Se on kiusallista.

    VastaaPoista
  4. Uutta Vuotta rakas kattiseni!
    Pimento helpotti mutta toisaalta pimento jatkuu vielä pari päivää ja sittenhän on jo arki mikä kylläkin laskettakoon hyväksi asiaksi.
    Mahdollisimman hyvää ensi vuotta sulle ja tietysti koko pesueelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on hyvä olla nettilakossa :)

      Samaa sinne Paimentolaan <3

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)