torstai 7. syyskuuta 2017

Ystäviä ja muuta


Eilen onnistuin auttamaan erästä työ-ystävää. Olen ollut arka sanomaan hänelle epäilystäni siitä, että hänen pitkäaikainen raittiutensa on ehkä katkennut. Eräs toinen ystävä päivystää aa:n tukikahvilassa viikottain, joten pyysin häneltä kahvilan osoitteen ja toiminta-ajan ja annoin ne lapulla työ-ystävälle. Sanoin, että pelkään hänen suuttuvan kun puutun asioihinsa, mutta hän sanoi olevansa kiitollinen avustani (sai mokoma ruoja minut melkein itkemään). Toivon, että hän menee kahvilaan juttelemaan jos tuntee sitä tarvitsevansa.

Toinen työ-ystävä (matkakaveri) sai monivuotiset Käsityön taiteen perusopintonsa vihdoin valmiiksi ja menin eilen töiden jälkeen juhlistamaan asiaa lopputyönäyttelyyn Vuotaloon monen muun kanssa. Valmistuneiden työt olivat hienoja, mutta tietysti pidin ystävän työstä ehkä eniten. Ystävän nuorempi tytär esitti tilaisuudessa kaksi laulua, hänellä on hieno ääni ja muuntautumiskykyä.

Opin eilen myös uuden asian työpaikalla eli kuinka kopiokoneella saa skannattua asiakirjan ja lähetettyä sen suoraan sähköpostiin. Eikä siihenkään opetustuokioon tarvittu kuin kolme ihmistä :P

Tänään työpaikalla bongasin meidän tilaihmisen ja sanoin sitten uudesta sosiaalitilasta pari sanaa. Lähinnä sen ilmanlaadusta aamuisin, joudumme nimittäin ensitöiksemme avaamaan ikkunan aina aamulla, koska ilma on veitselläleikattavan paksua. Hän lupasi välittää viestini jonnekin, mistä tulee joku mittaaja.

Olin myös pari tuntia tilassa, jossa en viime talvena voinut olla kovinkaan pitkään ja oireet olivat taas samat (väsymys, äänenkäheys, kurkkukipu). On hieman noloa, kun ääni menee kesken puhelun eikä asiakas saa selvää mistä on kyse.

Pilates alkoi myös ja olikin tiukka 90-minuuttinen, mutta hauskaa oli myös :)

Loppuun piisi, jonka juuri löysin.

 

5 kommenttia:

  1. Sä olet rohkea kun "otat puheeksi" vaikeat asiat, kuten juomisen. Kynnys on kauhean korkea, tiedän.

    Ja voi pylly tuota altistusta :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiedä olenko rohkea, en vain halunnut hänen luisuvan takaisin siihen elämään. Mutta hänen kanssaan olen voinut aina puhua hankalistakin asioista.

      Poista
    2. Niinja viimekeväisen työpaikkalääkäärin mukaanhan mulal ei ole mitään, mutta voin käyttää astmalääkkeitä jos tuntuu siltä.

      Poista
  2. Mittä kiivaampi vastustus sen saletinpi palo eli siis alkkis kyllä osaa kieltää ongelmansa.
    Kopiokone jutskan mulle opetti kiltti kelan tyttö, on kyllä helppoa.
    Anna seuraavalle kissalle nimi-Pilates;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kyllä tiedän sitä koko lapsuus- ja nuoruusiän vierestä katsottuani.

      Ehkä kissasta tulee Koistinen, naapurin ehdotuksesta :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)