maanantai 29. toukokuuta 2017

Hiihaa

Viimeinenkin ikkuna on nyt pesty ja Helatorstaina kävimme tukkuilemassa, joten suurin osa juhlaostoksista on tehty. Olen leiponut kaksi hiekkakakkua ja kaksi tiikerikakkua sekä 70 herrasväen pikkuleipää.

Huomenna lainaan töistä Teeman voileipälautasia ja esikoinen tulee noutamaan meidät. Illalla menemme pienimmän luokan jokakeväiselle kesänaloitukseen eli grillaamaan Uutelaan. Laitoin juuri viikonloppuna rikkinäiset sukkikset roskikseen eli pitänee kaivaa pitkät kalsarit farkkujen alle.

Töissä olen vielä huomisen ja sitten alkaa siivousloma :P Eiköhän kaikki hoidu suht hyvin, vaikka jännittääkin lauantai kovasti. Uaah. Rentoutuakseni olen katsellut Supernatural-sarjaa ja päässyt jo neljännen kauden puoliväliin. Jep.

Posti tyri taas eli tiedättehän, kun okt-alueille tulee se, että kaikkien postilaatikoiden tulee olla yhdessä paikassa? No.. meidän tiellä on tänään laitettu kaksi merkkiä, joihin laatikot tulee siirtää. Ainut vain, että kohdat ovat juuri pahimmat lumien kasauspaikat ja lisäksi vanha naapurimme sanoi, että hän oli jo sopinut ettei tarvitse laatikkoa siirrellä. Toinen naapurimme sanoi, että "eiköhän unohdeta koko siirto" :D

Vielä toinenkin posti-juttu eli ainakin yksi Balilta lähettämämme kortti on tullut perille! Jee!



5 kommenttia:

  1. Mä sain ystävältä Kanarialta kortin joskus yli kuukauden päästä lähettämisestä. Manana!

    Mä valttasin eilen terassin ja tänään persaus huutaa hoosiannaa. Onneks tulee hieroja ;-)

    Huomenna tulee äiti siivousavuksi ja kakut tilasin valmiina joten mun stressi on hälvennyt. Suurimmaksi osaksi.

    Jaksamista sinne, me ollaan hyviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja mä aloin nyt stressaamaan sitä yliopistoon pääsyä, tulokset tulee kuun lopussa (?) eli ilmeisesti huomenna. KÄÄK.

      Poista
    2. Aapuuaaa!!!

      Meillä esikoinen just otti opintopaikan vastaan ja maksoi yliopiston lukukausimaksut. Nyt kun se on tehty, voi anoa lykkäystä sivariin.

      Mä jännitän sun kanssa, kerro sit miten kävi <3

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)