Pakkailua

Huomenna lähdemme mökille, pojat ja minä sekä kissa. Miehellä alkoivat jo työt eikä hän muutenkaan kestä mökkielämää, joten näin on kaikkien kannalta helpointa.

Hiukan mietityttää, miten nämä pari viikkoa tulevat menemään. Tämä on ensimmäinen kerta poikien mökkeilyelämässä, kun mummi ei ole siellä eikä tule olemaankaan. No, onneksi toisaalta ystäviä on tulossa vierailuille.

Koska mökkimme sijaitsee kaikkien mahdollisten antennien katvealueella, en tule luultavasti pääsemään nettiin kovin usein ja yritän muutenkin pitää nettipaastoa nyt. Huomaan, etten enää oikein jaksa kaikkea sosiaalista mediaa ja alan kyllästyä. Lisäksi minulla on Viestinnän perusopintojen ensimmäisen kurssin tehtävien tekoa ja tenttikirjojen lukua, onneksi tosin tentti on vasta syyskuussa. Kotitehtävät pitää olla kuitenkin palautettuna ennen tenttiä, joten tiedän mitä kirjoitan iltaisin. Saatan toki kirjoittaa jotain muutakin :P

Keskiviikkona olimme Linnanmäellä ja olikin tosi kivaa. Alkuun oli myös kummipoika äitinsä kanssa, mutta pienen väsähdettyä jäimme keskenämme koko perhe. Pääsin miehen kanssa sekä Vuoristorataan että Linnunrataan, joka olikin aika metka juttu uusittuna. Suunnitelmista huolimatta pääsimme lähtemään kotiin vasta, kun puisto alkoi mennä kiinni. Kummallisesti siellä aina kuitenkin viihtyy.  

Nyt lähden tekemään viimesilausta ja sitten kierähdän sänkyyn, sillä viime yönä jännitin taas hammaslääkäriin ehtimistä niin, etten nukkunut kovin hyvin. Hammaslääkärissä meni viisi minuuttia ja pääsin vaihdolla takaisin kotiinkin :D

Murjottava mansikka

Kosmoskukkia Linnanmäellä

Erilaisia vatkuttimia

Kruunuja

Kävin eilen hammaslääkärissä saamassa taas uuden kruunun kalustoon. Keikka kesti pari tuntia kaikkinensa, uusi kruunu tulostettiin 3D-printterillä ja siinä kesti hiukan, mutta nyt on hampaat kunnossa. Käyn vielä perjantaina näyttämässä, kuinka kruunu on asettunut paikalleen.

Hammaslääkärin jälkeen kävin kampaajalla ja nyt on lyhyt kesätukka taas. Mä niin tykkään! Tämä kesä on muutenkin ollut sellainen paluu aikaan ennen murrosikää, ettei paremmasta väliä. Kun ei tarvitse huolehtia (ei enää muutamana vuoteen) vuodoista ja nyt vielä on uudet tissit, jotka eivät hiosta samalla tavalla kuin ennen, niin kesä on ihan parasta aikaa!

Tapasin eilen vielä hyvän ystävän kahvin merkeissä Café Aallossa Akateemisen yläkerrassa. Käymme siellä aina silloin tällöin, emme koskaan alakerran Starbucksissa. Pahoittelin ystävälle, ettei minulla ollut tuliaisiksi kuin yksi dekkari. Olin hiukan harkinnut kissa-aiheista värityskirjaa, mutta koska en itse niistä pidä, niin en ostanut ja ystävä sanoi, että hän ei voi ymmärtää aikuisten ihmisten tekevän jotain niin pöljää, kuin värittävän kuvia. Sanoin, että viimeistään nyt tiedän, miksi olemme ystäviä. Toki kaikki saavat värittää ihan niin paljon kuin haluavat, se vain ei  ole meidän juttumme.

Tänään en ole tehnyt juuri mitään, kävin pienimmän kanssa kissanruokaostoksilla pyörällä. Siinä kaikki. Niin ja katsoimme Tohtorin kuudennen kauden loppuun.

Huomenna menemme Lintsille koko päiväksi. Tapaamme kummipoikani äitinsä kanssa siellä klo 12 maissa ja viivymme niin kauan, että mieskin tulee töistä sinne. Varmaan menee suunnilleen sulkemisaikaan saakka :)

Henkinen kuvotus

Tiedättehän sen tunteen, kun toisten ihmisten kanssa ei vain tule juttuun millään ilveellä ja toisten kanssa taas ihan päinvastoin?

Tuohon ensinmainittuun ryhmään kuuluu eräs ihminen, joka oli vielä pari vuotta sitten samalla keskustelupalstalla kanssani. En koskaan oikein tullut juttuun hänen kanssaan ja tuntui, että kaikki kiinnostuksen kohteemme olivat aivan erilaiset. En silti olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että hän päätyy iltapäivälehtien ja oikeastaan kaikkien muidenkin uutisvälineiden lööppeihin. Hän on nimittäin se 'vantaalainen musiikinopettaja', jota syytetään lasten hyväksikäytöstä.

Kuvottaa henkisesti aivan kamalasti. Itse poikalasten äitinä en voi kuvitellakaan, mitä niiden lasten vanhemmat käyvät lävitse enkä myöskään voi kuvitellakaan, miten se ihminen itse äitinä on pystynyt siihen.

Tämä vuosi on ollut raskas ja tuntuu käyvän aina vain raskaammaksi.

Tunti sitten sain onneksi FBn kautta yhteyden saksalaiseen kirjekaveriini, joka asuu Münchenissä. Hän sentään on onneksi kotona ja turvassa, mutta kertoi vain työkavereidensa olleen juuri menossa Olympia-ostoskeskukseen. Toivon, että hekin ovat turvassa.

Jostain syystä Pokemon Go saa mielestäni painua sinne mistä tulikin. Evvk.

Hyvinvointivaltioista

Mietin pitkään, kirjoitanko tätä ollenkaan, mutta ehkä sittenkin kirjoitan. On vain vaikea saada nämä ajatukset oikein ulos.

Eräs ranta Oahulla on niin suosittu, että auto pitää yleensä jättää muutaman sadan metrin päässä olevan kasvitieteellisen puutarhan parkkipaikalle ja kävellä siitä sitten tavaroiden kanssa rannalle. Rannan oma parkkis on surkean pieni. Joka tapauksessa kävelymatkan varrella rannan parkkipaikan välittömässä läheisyydessä olevassa pusikossa elää muutamia kanoja ja kissoja sekä eräs vanhempi naishenkilö. Huomasin naisen vasta, kun olimme melkein kävelleet hänen ohitseen, sillä hän makasi lepäämässä makuupussissa pienessä leirissään. Selkeästi hän asui siinä kohtaa pusikkoa, sillä hänellä oli kaikki tarvittava (sadesuoja, kylmälaukku jne.) lähellään.

Jotenkin hämmentyneenä menimme kaikki hänen ohitseen ja paluumatkalla mies tarkasteli 'leiriä' hiukan tarkemmin minun selittäessäni pienimmälle amerikkalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan eroja ( minä lievästi liikuttuneena). Auton luona mies sanoi minulle, että nainen oli lukenut kirjaa kissa kainalossaan ja olimme yhtä mieltä siitä, että olisimme voineet antaa rahaa hänelle. Minulle tuli jonkinlainen myötähäpeän tunne siitä, että olen kotoisin pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta ja pystyn suht pienipalkkaisena kovasti säästämällä matkustamaan pitkin maita ja lisäksi siitä, että 'suuri ja mahtava amerikka' ei pidä omista asukkaistaan huolta.

Seuraavalla kerralla mennessämme samalle rannalle annoin naiselle kympin ja hän yllättyi todella paljon ja oli hyvin ihmeissään. Koska sekä edessä että takana oli ihmisiä tulossa en jäänyt siihen pitemmäksi aikaa. Lähtiessämme nainen oli rannalla pesuletkun luona huuhtomassa kylmälaukkua, ehkä hän oli saanut tarpeeksi rahaa kauppareissua varten. Katselin hänen leiripaikkaansa kävellessämme sen ohitse, enkä nähnyt viinapulloja mikä ei toki tarkoita, etteikö hän voisi olla päihderiippuvainen. Miehen kanssa pohdimme, että ns. Obama-caren myötä ymmärtääkseni työikäiset ihmiset ovat jonkinlaisen terveydenhuollon varassa nykyään, mutta juuri vanhemmat ihmiset eivät välttämättä.

Tätä olen pohtinut seuratessani keskustelua New Yorkissa asuvan suomalaisen toimittajan kirjasta, jonka aion lukea jossain vaiheessa. Mielestäni ainakin lehtiartikkeleiden ja Goodreads'in arvosteluiden mukaan se voisi olla tutustumisen arvoinen.

Vaikka nyt Suomessa valtiota kovin arvostellaan terveydenhuollon jne. alasajosta, niin kyllä meillä on vielä hyvin asiat. Ja nythän ulkomaiset opiskelijatkin ovat tajunneet hakea oleskelulupia, jotta saavat edelleen nauttia ilmaista yliopisto-opetusta.

Matkailu avartaa.

Kotiinpaluu

Vihdoin olemme takaisin kotona. Paluumatka tuntui pitemmältä kuin menomatka, vaikka yleensä ne ovat toisinpäin.

Eilen aamulla mies haki kissan kotiin ja minä tyhjensin matkalaukun, jossa on aina minun ja pienimmän tavarat sekä yhteiset. Mies oli tyhjentänyt omansa jo yöllä ja isommat tyhjensivät omansa päivällä, joten pääsin aloittamaan pyykinpesun. Sain kaikki pyykit hoidettua tänään, kun oli sen verran hyvä sää, että uskalsin laittaa ne ulos. Mies hoiti koko reissun ajan pyykinpesun, mikä oli tosi ihanaa (koska vihaan jenkkikoneita) :)

En tiedä, mikä kissalla oli sen tultua kotiin, mutta ensin se söi ja kävi laatikolla pissillä, meni sitten miehen työpöydän alle kakalle ja oksentamaan :D Mies oli juuri naapurissa, joten pääsin sitten siivoamaan kissan jäljet. Kai se oli vain järkyttynyt automatkasta, se on nukkunut koko tämän päivän. Vanha se on kyllä, nyt huomaan sen niin selvästi, kun vertaan Ginan kissoihin. 

Eilen illalla kävimme miehen kanssa kaupassa. Unohdin ehkä puolet kaikesta ostettavasta, koska aivot jumitti. Tälläkin hetkellä mietin, mitä piti kirjoittaa, koska unettaa niin etten tiedä viritänkö tulitikut silmäluomiin vai en.

Mainitsemani Gina oli siis se alakerran naapuri, joka teki meille karjalanpiirakoita. Hän oli syntyisin kyllä jostain Pohjois-Amerikan mantereelta (en muista nyt mistä), mutta kertoi olleensa lukioaikanaan jollain muutaman kuukauden vaihtokurssilla Jyväskylässä ja siellä opetelleensa mm. kankaankudontaa. meillä oli oikein rattoisa ilta, kun hän kutsui minut syömään viikko sitten. Mies ja pienin tulivat kahville myös, pienin leikki Ginan kissojen ja kilpikonnan kanssa.

Nyt aion yrittää kammeta pienintä sänkyyn, jos sitten pääsisin itsekin. Viime yö meni heräten kerran tunnissa, en ymmärrä. Miehellä alkoi jo työt tänään.

Ainiin, olen korvia myöten täynnä uutisia Pokemon-pelistä. EVVK.