torstai 30. kesäkuuta 2016

Karjalanpiirakoita ja huonekaveri

Olemme nyt olleet vähän yli viikon täällä paratiisisaarella ja nauttineet lämmöstä ja lomatunnelmasta.

Viikonloppuna alakerran naapuri toi meille tekemiään karjalanpiirakoita. Hän on italialainen ja oli puheestamme tunnistanut meidät suomalaisiksi ja ilahduttaakseen meitä leipoi piirakoita netistä löytämillään ohjeilla. Mies opetti rypytyksen salat viedessään tarjoiluastian takaisin.




Lisäksi meitä on ilahduttanut pieni alivuokralaisemme päivägekko. Hän on kovin symppis pitäessään ötökät poissa huoneistosta ja olemme tarjonneet hänelle Cheerios-muroja palkinnoksi.



Alakerran toinen naapuri hoitaa naapuruston lapsia ja voin sanoa, etten kadehdi. Lapset tuodaan aamuvarhain eli viimeistään kahdeksaksi ja viimeiset haetaan iltakahdeksalta. Sääliksi käy lapsiraukkoja, mutta tähän se kai menee meilläkin kiky-sopimuksen myötä.

En usko päivitteleväni kovin usein, koska tabletilla kirjoittaminen syö naista. En myöskään tiedä saanko  kuvia liitettyä tänne.. Ehkä.


Sain kuvat, luurin kanssa aivan kamala temppuilu. Unohdin kertoa, että kävimme viime torstaina Waikikin rannalla ja sattumalta osuimme perinteisen hulatanssin esitykseen. Viimeksi nähdessämme sen siinä oli kaksi nuorta naista tanssimassa, mutta tällä kertaa toinen tyttö olikin vaihtunut mieheksi. Hyvin se hula sujui häneltäkin :)

Lisäksi unohdin sanoa, että ompelemani shortsit ovat kasvaneet täällä yllättäen sen verran, että tarvitsisin melkein vyön. Outoa.

2 kommenttia:

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)