maanantai 7. maaliskuuta 2016

Vessapaperia otsassa

Niin, oma kylähullunne tässä taas terve. Kävin aamutuimaan uimassa ensi kertaa sitten leikkauksen ja koska pukemisen jälkeen on aina tuskallisen kuuma, pyyhin otsaani vessapaperilla. Huomasin yhden pienen riekaleen heti, mutta toinen (isompi) oli jäänyt vähän otsahiusten alle ja huomasin sen vasta töissä paahdettuani puolen Helsingin läpi.

Uima-allas oli yllättävän täynnä porukkaa ja kilsan uimiseen menikin peräti 36 minsaa, koska jouduin hidastamaan ja odottelemaan. Noustuani isosta altaasta kävin vielä avantoaltaassa, jossa olikin kunnon kylmä vesi. Olivat ilmeisesti huomanneet, että luonnonvedetkin on viilentyneet ja sen mukaan jäähdyttäneet sitten tuonkin. Oli varsin mukava.

Matkalla kaupunkiinpäin menevään metroon kävin Postissa (Marjaana voisi tarkkailla laatikkoaan), juttelin niitänäitä postineidin kanssa se vessapaperi otsassa ja keskustassa käväisin ostamassa muutaman t-paidan (lyhyt- ja pitkähihaisia) M&S-kaupasta edelleen se vessapaperi otsassa. Että joo.. No pääsin vihdoin töihinkin ja sain sen paperin pois otsastani.

Siinäpä ne päivän tärkeimmät oikeastaan. En nukkunut kovin hyvin viime yönä, kuten en yleensä su-ma välisenä yönä nuku ja ensi yönä stressaan varmasti esikoisen lähtöä niin, että nukun vielä huonommin. Jos siis vaikutan varsin hysteeriseltä loppuviikosta, niin tiedätte miksi.

Meillä on meneillään joukkomurha alakerrassa, muurahaiset ovat ilmeisesti löytäneet uuden reitin sisälle. Vaatteita vaihtaessani  ehdin jo tappaa ainakin kymmenen pöydältä.

Loppuun päivän korvamato, joka yllätti salakavalasti jostain.




4 kommenttia:

  1. Oiih, mä tarkkailen!

    Mä oon kulkenut kaupungilla ja Stockan läpi henkari sellaisessa reiällisessä kolmiomummohuivissa roikkuen...

    Muurahaisia odotellessa, meillä ne vielä horrostaa (tai mitä ikinä talvella harrastavatkaan). Lapsuudesta muistan, että ensi töiksemme levitimme sanomalehtia makkarista keittiöön ja talloimme sen muurahaisvaelluksen kuoliaaksi. Kauheaa oli, kun mulla oli sellainen kiemurapilli ja sen sisään oli limsantuoksun perässä änkeytynyt muurahaisia. Ja kuoleeet sinne. Eihän niitä saatu pois ja pilli piti hävittää ;-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *yyh* pillille :P

      Mä en vaan tajua, ettei edelleenkään ihmiset uskalla sanoa mitään. Toisaalta mä elän toivossa, ettei se paperinpala näkynyt ostatukan alta :D

      Poista
  2. Jos sä oot vaan uusi trendin edelläkävijä, ja kohta vessapaperi otsassa on kansainvälinen muotijuttu? Itse oon lähtenyt kotoa ja päässyt opiskeluaikaan oppilaitokselle asti kaupungin läpi ilman, että kukaan kertoi mulla olevan papiljotti otsatukassa. Ehkä sitäkin luultiin tyyliseikaksi? En tajua miten en edes tuntenut sen papiljotin olevan päässä, ilmeisesti taas kerran kiire aamu perinteiseen tyyliini vessa-hammaspesu-vaatteet päälle-ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se on vaan niin hassua, et ihmiset ei uskalla sanoa. Mulla oli kerran yhdessä vaatteessa niskassa ihan hirveän kokoinen pesulappu puoli päivää ulkopuolella, eikä kukaan sanonut siitä. Sen jälkeen olen alkanut ystävällisesti kysyä ihmisiltä, joilla huomaan pesulapun virnottavan kauluksesta, että 'hei, oletko huomannut ja haluatko, että laitan sen näkymättömiin?', ei maksa mitään ja ovat ihan kiitollisia avusta.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)