Kolmas päivä

Nyt on jo kolmas päivä äidin kuolemasta tai siitä, kun kuulin uutisen. Usein sanotaan kai, että kolmas päivä on pahin esimerkiksi jonkun suuren onnettomuusuutisen jälkeen ja kai se on niin. Ainakin itse olen itkenyt tänään enemmän kuin aiempina päivinä.

Eilen menin töihin oikeastaan ihan siksi, että menin veljeni kanssa kahdeksi Hakaniemen Elannon hautaustoimistoon. Samalla saatoin töissä ajatella jotain muutakin ja esittää tekeväni töitä. Hautaustoimistossa  olimme noin tunnin ja sitten veljeni kuskasi meidät Porvooseen äidin asunnolle. Huoltomies päästi meidät sisälle, koska kummallakaan ei ollut äidin uusia avaimia ja olin sanonut poliisille, että meillä on avaimet (vanhat kuten tajusimme miehen kanssa maanantaina oven ulkopuolella), joten he olivat jättäneet ne asuntoon.

Oli todella kummallista olla äidin asunnossa tietäen, ettei hän enää koskaan sinne tule. Siivosimme jääkaapista pilaantuvat ja samoin tyhjensimme pakastinta. Näillä näkymin veljeni vaimoineen muuttaa sinne putkiremontin ajaksi eli toukokuusta eteenpäin.

Tänään olin kotona ja soittelin erilaisiin paikkoihin, mm. virkatodistuksia. Ihme kyllä niitä ei olekaan tulossa kovin monta, toisin kuin arvelin etukäteen. Jostain syystä syvimmälle osui tällä kertaa Porvoon kirjaston henkilö, joka sanoi 'poistavansa tiedot järjestelmästä'. Ajattelin, että sitä me ihmiset nykyään olemme, pieniä ykkös- ja nollarivistöjä tietokoneen muistissa, jotka voi yhdellä napinpainalluksella poistaa olemasta.  Enkä ole yhtään katkera henkilölle tai muutakaan, mutta jotenkin se vain meni ns. ihon alle.

Illempana aloin soitella äidin ystäville, en kyllä kovin monta jaksanut. Ajattelin ehkä koittaa huomenna, jos pystyn töistä hoitamaan osan. Ongelmana on vähän sekin, etten oikein tiedä äidin osoitehakemistosta, kuka on vielä hengissä. Lisäksi osa ihmisistä ei vastaa, kun ei tiedä numeroa.

Huomenna on työpäivä ja pitkä sellainen, joten ajattelin mennä sänkyyn. Jos jo ensi yönä nukuttaisi?

Täysorpo

Nyt se sitten tapahtui. Äidin lähtö. Äidillä oli jatkuva flimmeri sydämessä, mutta sydäntä ei voinut käynnistää ja tahdistaa uudelleen, koska sydänlihas oli jo niin huonossa kunnossa. Jokainen päivä saattoi olla viimeinen ja eilen illalla äiti oli sitten väsähtänyt olohuoneensa sohvalle, josta naapuri löysi nyt päivällä.

Aloin ihmetellä, kun äiti ei soittanut bussista, kuten teki aina tänne tullessaan. Odottelin kuitenkin, soitin eikä vastannut. Soitin ystävättärelle, joka ei tiennyt mutta neuvoi soittamaan alakerran naapurille, jolla oli avain. Naapurinrouva meni katsomaan ja soitin jonkin ajan päästä perään. Hän oli löytänyt äidin sohvalta, kaikki valot olivat vielä palaneet.

Äiti oli ollut illalla sekava, ystävätär kertoi mutta minä ja veljeni olimme sitä meiltä, että koska äiti itse kieltäytyi ambulanssista niin ei kai sitä sitten tarvittu. Parempi oli näin kuitenkin, kuin sairaalassa vieraiden ihmisten keskellä hälinässä.

Kiitos, äiti. Kaikesta.

Päästäistä!

Päästäinen onkin jo hyvässä vauhdissa. Olen nauttinut ihan vain kotoilusta, vai miksi sitä kutsutaan, kun nauttii kotonaolemisesta ja kotihommien tekemisestä. Tämä on se, mitä kaipaan nykyään ja miski haluaisin nelipäiväisen työviikkoni takaisin. Kaksipäiväinen viikonloppu on aivan liian lyhyt, en pääse irti työasioista samalla tavoin kuin pääsisin jo pelkästään yhdellä lisäpäivällä.

Eilen leivoin elämäni ensimmäisen kattilaleivän ja se onnistui oikein hyvin. Taidan tehdä jatkossakin, vaikka keittiössä olikin melkoisesti jauhoja. Jotain siemeniä tai pähkinöitä aion lisätä ensi kerralla, suutuntuma voisi olla parempi.

Samalla tein myös elämäni ensimmäisen vadelma-semifreddon, mutta se tarjoillaan vasta huomenna, joten kuva on vasta myöhemmin täällä. Sen massa oli melkoisen hyvää, olisin voinut syödä ihan sellaisenaankin koko homman.

Tänään olin aikeissa tehdä joitain ompeluhommia, mutta uhka kahvin loppumisesta aiheutti kävelyreissun lähiAlepaan pienimmän tullessa seuraksi fillarilla. Olikin ihan kiva kävely, kassa oli tosi mukava uusi tyttö ja kaupan ulkopuolella vaihdoin muutaman sanan tuntemattoman äidin kanssa, joka aloitti keskustelun ihailemalla pienimmän uutta pyörää.

Tultuamme kotiin katsoin pienimmän kanssa Avengersin ja ruoan jälkeen menimme saunaan. Kunhan sana pienimmän sänkyyn aion jatkaa Poldark-sarjan uudelleenkatsomista. Työ-ystävä halusi sen lainaan, mutta en ollutkaan tallentanut sietä ensikatsomalla, joten hoidan sen samalla. Ei haittaa,jaksan kyllä katsoa Aidania uudemmankin kerran.

Huomenna äitini tulee meille syömään eli en varmaankaan ehdi tehdä suunnilleen mitään ennen sitä ja illalla olen varmaankin aika väsynyt. Onneksi on vielä maanantai vapaata. Niin saisi olla joka viikko :)

Atsii-atsii-aivastus

Jep, flunssaa pukkaa. Taas. Tiistaina lähdin yhden maissa kotiin, koska olo huononi ja illalla nousi lämpökin jo yli 37:n. Menin kuitenkin eilen töihin iltavuoroon ja kälvin töissä iltaseiskaan aivastellen railakkaasti suunnilleen vartin välein. Selvisin kuitenkin vihdoin kotiinkin ja tänään nautin vapaapäivästä.

Olen tänään imuroinut koko talon ja kissan sekä pessyt lattiat ja vessat. Kissa ihme kyllä nautti, kun imuroin sen villahousuja. Pesin yhden koneellisen pyykkiäkin ja käsitiskit, keskimmäisellä oli tiskikonevuoro. Iltapäivällä kävimme tukussa, Liiterissä ja Smarketissa, aikaa meni pari tuntia ja hermot kärysivät (erityisesti Lidlin kassajonossa). Miten voi ihmiset olla hitaita!!

Kotiin tultuamme laitoin ruoan uuniin. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä Olivian kanaa ja se onnistui ihan kivasti, en vain viitsinyt leivittää kananpaloja vaan laitoin ne sellaisinaan vuokaan ja smetanakermat päälle. Hyvää oli. 

Kuva löytyi FBstä

No.. oli mulla jotain ihan asiaakin oikeastaan. Tai oikeastaan haluan vain kirjoittaa sen ylös, koska vituttaa kuin pientä oravaa jonka käpy on jäässä.

Pari viikkoa sitten menin aamulla puoli yhdeksän maissa, kuten yleensä aamuvuoroaamuina, laittamaan itselleni mukin kahvia työpaikan keittiöön. Siellä oli kaksi ihmistä toimistosta ja huomasin, kun avasin oven, että he olivat varmaan juuri puhuneet minusta. Sellainen 'hupsista'-katse ja pieni naurahdus, tiedätte varmaan. En oikeastaan ajatellut siitä sen enempää, mutta olen pyrkinyt välttämään osumista keittiöön heidän ollessa siellä, koska tuli hiukan ikävä olo (plus että minua on kiusattu sekä koulussa että yhdessä aiemmassa työpaikassa). Jos paikalla on muita tai henkilö on yksin, asia on ihan eri.

Tiistaina menin taas aamulla keittiöön ja kuinka ollakaan he olivat siellä. Kaikki meni ihan hyvin siihen asti, kunnes olin lähdössä. Siinä laittaessani ovea perässäni kiinni, huomasin kuinka he taas katsoivat toisiinsa ja naurahtivat. EN tiedä mikä siinä on, että se satuttaa niin. Olen ajatellut, että jos vielä osun heidän kanssaan yhtäaikaa keittiöön, niin kysyn mikä minussa heitä niin huvittaa. Nyt tietysti kun luen tätä, tulee vainoharhainen olo, mutta kun se on vain se tunne mikä tulee.

No se siitä. Ajattelin ehkä yrittää olla enemmän pois koneelta tänä viikonloppuna. Nyt menen laittamaan vielä pataleivän taikinan porisemaan yöksi.

Nukkumatti

Nukkumatti käväisi taas hiekkasäkkeineen, mutta ajattelin silti päivitellä pikaisesti jotain.

Luin tämän artikkelin ja vaikka se on lyhyt, niin oli siinä jotain asiaakin. Juttelin toimiston työllistetyn kanssa, hän on kuusikymppinen nainen ja kärsinyt viimeiset parikymmentä vuotta astmasta sekä erilaisista homeoireista. Hän on sanonut, että on tuskallista olla meillä toimistossa töissä huonon sisäilman vuoksi. Viime viikolla hän sanoi minulle, että kannattaisi keskustella jonkinlaisesta kompensaatiosta nyt näiden oireitteni vuoksi, koska ne voivat vielä kehittyä astmaksi tai johonkin muuhun.

En oikein tiedä, millaista kompensaatiota pyrkisin saamaan. Ehkä lyhennettyä työaikaa, mutta kuka maksaa sen yhden työpäivän per viikko? Toki saisin nelipäiväisen työviikon, jos vain pyydän, mutta palkattomana. Ehkä mietin tätä joskus selkeämpänä hetkenä.

Nyt on menossa kahden kuukauden mittainen Budensonid-lääkkeen hengittely ja sitten sovimme lääkärin kanssa jatkosta, kun se on ohi.

Aamulla katselin elokuvan "Inside Llewyn Davies", ihan ookoo mutta en olisi ensimmäiseksi ajatellut sitä Coenin veljesten tekeleeksi. Oscar Isaac oli hyvä. 

 

Joka tapauksessa tämä työviikko on ihanan lyhyt, enää tiistai ja keskiviikko ja sitten on vapaata ensi tiistaihin.

Ding dong

Huomaan, että taas on vilahtanut muutama päivä. En ole oikein jaksanut olla päivittelemässä, kun muutenkin olin aika väsynyt viime viikon jäljiltä.

Torstaina töiden jälkeen kävin hakemassa kampaajaltani Petriltä uuden pään ja siinä kestikin pari tuntia. Lopputulos oli kuitenkin sen arvoinen. Tulin Vuosaaresta kotiin bussilla, metroasemalla bussia odotellessa eräs vanha musta mies kysyi minulta kauanko vielä menee ennenkuin bussi tulee ja sanoin kolme minuuttia ja näytin sormilla, vasta bussissa aloin pohtia ettei hän ehkä osannut lukea ja siksi kysyi. Mies tuli vastaan Kontulaan, koska kävin kaupassa enkä olisi jaksanut enää kävellä kotiin.

Perjantaina meillä oli töissä viimeinen asiakaspalvelusosaston kokous tällä kokoonpanolla. Siihen asti kokous sujui ihan hyvin, kunnes rouva pääjohtaja saapui paikalle ja yritti esittää, kuinka kaikki on niin mahtavaa ja hienoa ja kukkasia ja sydämiä vain. Voi Junalauta, mikä vitsi. Pakolla savustettiin meidän osastonjohtaja ulos, vaikka ensi vuoden heinäkuussa koko kaupungin organisaatio muuttuu ja kaikki mullistuu taas. Mitään yt-keskusteluja ei ollut käyty eikä henkilöstöä kuultu ennen perjantaita. Nytkin oli pikapikaa muutettu esityslistaan henkilöstön kuuleminen, koska siitä oli muristu riittävästi. Onko ihme, jos ei kiinnosta mennä töihin maanantaisin?

Perjantai-iltana olin taas nukahtaa sohvalle, koska olin niin poikki. En tiedä, johtuuko se henkisestä kuormituksesta vai sisäilmasta, mutta ärsyttävää se on silti.

Lauantaina heitimme miehen kanssa esikoisen metrolle ja  jatkoimme Itiksen Prismaan viettämään laatuaikaa keskenämme miljoonan muun ihmisen kanssa. Olenko koskaan sanonut, että kertakaikkiaan me molemmat vihaamme lauantai-ostosteluja? No, onneksi pääsimme suht nopsasti uloskin kaupasta, mutta en kyllä tykkää yhtään. Tukkuostoksilla käynti on eri juttu, siellä on aina lauantaisin aika rauhallista ellei ole joulunalusaika, mutta joskus kyllästyy aina samaan valikoimaankin.

Alun perin valitsimme Prisman-retken siksi, että ajattelimme saavamme sieltä sopiva päkätin palan ensi viikonlopuksi, kun äitinikin tulee syömään, ja lisäksi noidille pääsiäismunia. Tullessamme kohti kotia, melkein perillä, muistin että ne noitakarkit olivat unohtuneet kokonaan. Teimme siis kurvin vielä lähiAlepaan.

Tultuamme kotiin imuroin koko talon, muistin jopa ne katonrajaan talven aikana ilmestyneet hämähäkinverkot. Sen jälkeen katselin yhden osan Lewisia ja sitten pienimmän kanssa Mission Impossiblen, joka oli juuri niin surkea kuin muistin. Jopa pienin huomasi epäloogisuudet tarinassa. Illalla, kun pienin meni nukkumaan, katsoin vielä ExMachinan puoliväliin. Aion kohta katsoa sen loppuun.

Tänään olen pessyt pari koneellista pyykkiä, leiponut Key lime-piirakan ja marenkeja, soodannut kahvinkeittimen ja silittänyt parin viime viikon puhtaat pyykit. Sitten olikin jo pakko pitää taukoa, kun jalkoja alkoi särkeä. Mies teki ruoan ja lämmitti saunan. Esikoinen kotiutui jo hyvissä ajoin puolenpäivän jälkeen. Noitia kävi peräti kolme kappaletta, kerralla. Suklaamunia jäi aika rutosti, yritämme saada ne säilymään ensi viikonloppuun.

Yksi syy jalkojen särkemisellekin löytyi muutama päivä sitten, kun seurasin yhtä linkkiä kasvuikäisten lasten jalkavaivoista ja löysin itseni lukemasta jäykän isovarpaan oireyhtymästä. Tämä vaiva on ollut muutaman vuoden, välillä parempi ja välillä huonompi. Nyt sillä on nimi ja pohdiskelen jatkotoimenpiteitä.

Nyt hetki neulomista ExMachinan kera. Kurkku on niin kipeä, että aamun uinti jää väliin. Toivottavasti pystyn raahautumaan työpaikalle.

Oscar Isaac tanssii ihanasti :)

Tipi-tii

Kevät on, vallaton.. joo ja mua ihan oikeasti pannuttaa aika lailla kaikki tällä hetkellä. Olen aika väsynyt ja haluaisin olla vain kotona. Onneksi päästäinen on ensi viikolla, otin torstain vapaaksi koska pienin on silloin jo pääsiäislomalla. Pitäisi siivota ja kaikenlaista muuta.. en jaksa.

Uudessa organisaatiossa meidät liitetään hallintoon eli toisinsanoen tieto- ja viestintäyksikköön. Olen ajatellut kysyä uudelta esimieheltä, että jos voisin aloittaa viestinnän perusopinnot Avoimessa syksyllä ja saisin tehdä puolet kursseista työajalla. Ehkä siitä tulisi vähän valoa tunnelin päähän?

Esikoinen on yllättäen siirtymässä perheen ydinpiiristä ulospäin ja menee kuulemma la-su-yöksi yökylään jonkun kaverin luo. Sinne tulee muitakin, mutta epäilen silti kutsujan olevan tyttö. Esikoinen nimittäin empi hiukan, kun kysyin onko kyseessä Karri ja sanoi sitten että kaveri, joka oli Cernin reissulla. Voin tietysti olla väärässäkin, enkä nyt todellakaan ole tunkemassa esikoista mihinkään seurustelusuhteeseen vielä. Kyllä se ehtii. Olisi vain kiva, jos se alkaisi enemmänkin viihtyä kavereiden seurassa myös koulun ulkopuolella, kun se on aina ollut aika yksinäinen susi.

Koulusta tuli jokin kysely pienimmälle, se piti täyttää yhdessä vanhempien kanssa. Eilen illalla täytimme kaavakkeen hyvässä hengessä, naurellen eri vaihtoehdoille.

Kävin eilen katsomassa 'The revenant'-leffan, josta Leo sai Oscarin. Joo. Komeat maisemat, paljon veden kuvausta, ihan liikaa veristä Leoa lähikuvissa ja liian vähän Domhnall Gleesonia. Kaiken kaikkiaan tarina ihan ookoo, pituudesta olisin karsinut.

Ihan kohta pääsen kotiin, joten nyt laitan pisteen tähän. Nähdään taas.

 

Blaah

Eilen kävimme elokuvissa miehen ja pienimmän kera katsomassa Zootopian (tai Zootropoliksen), se oli oikein hauska. Erityisesti laiskiaiset olivat hupaisia :)

Tultuamme kotiin sain oikein perinteisen sunnuntai-angstikohtauksen. Voin sanoa, että melkein itkin ajatuksesta, että taas on pian maanantai ja pitää mennä takaisin tuohon puljuun. En tiedä, miten voikin olla näin tylsää taas. Tai tiedän... Ensi kuun alusta kirjasto siirtyy viestintä- ja tietoyksikköön ja siitä vihjaillaan kaikenlaista ja moni on kysynyt, mitä mieltä olen asiasta ja tiedänkö suunnitelmista. Miten voisin tietää, kun henkilökuntaa ei ole juuri muuten infottu, kuin sanomalla että nyt tulee uusi osasto. Melkein tekisi mieleni mennä valittamaan työuupumusta naapuritaloon.

No, se näkee ken elää. Ei kai tässä sen kummempaa.

Ja maanantaiksi tämä oli melkein siedettävä päivä. Pienin oli kotona flunssan kourissa ja huomenna olisi vihdoin se oikaisu-hammaslääkärikeikka. Saa nähdä meneekö tuo kouluun sen jälkeen.

Alla olevassa videossa on ihanat tiikeritanssijat <3

Se on iltoja pidellyt

Onpa taas viikko vierähtänyt loppupuolelleen.

Tiistaina olin aivan töttöröö, koska esikoinen lähti CERN-reissulleen jo puoli kuusi eli mies vei hänet kentälle. Enhän mä sitten enää nukkunut vaikka petiin meninkin. Otin illalla puolentoista tunnin tirsat ja menin yhdentoista maissa nukkumaan. Hyvin nukutti.

Keskiviikkona pistin pienimmän kouluun suksien kera ja tein aamujumpan Tracyn kanssa. Olen joskus ennenkin maininnut Tracyn käsivarsi- ja hartiajumpan täällä, se on aika tehokas. Sitten menin iltavuoroon ja siinäpä sekin päivä vilahti.

Torstaina.. kävin elokuvissa ystävän kanssa. Japanilainen leffa nimeltä 'Siskokset' oli aika hauska, vaikka ihan tärkeää asiaa ja junpe, että ne naiset söi KOKO ajan.  Oikeesti. Jotain kaurismäkeläistä oli myös kommunikoinnissa pelin äännähdyksin tai katsein, tykkäsin :)

Tänään olin ajatellut mennä jumppaan töiden jälkeen, mutta pienin oli aamulla kovin flunssainen ja jäi kotiin, joten minäkin tulin kotiin jo neljän maissa. Loppujen lopuksi en olisi ehkä jaksanutkaan mennä sinne jumppaan, aika väsy olo itselläkin. Katselin pienimmän kanssa elokuvan 'Rautanaamio', voi muskettisoturit että tykkään leffasta edelleen :)

Työpaikalla on taas jos jonkinlaista kuohuntaa, tällä kertaa uuden organisaatiomuutoksen tiimoilta. Ensi kuun alusta hallinto ja asiakaspalvelu yhdistyvät ns. opetuksen tukipalveluiksi, joten olemme takaisin siinä pisteessä, mistä kolmisen vuotta sitten lähdettiin vanhaa organisaatiota muuttamaan. Matkan varrella taas pomot lisääntyivät ja me eli kirjasto on nyt sitten osa viestintä- ja tietoyksikköä. Saa nähdä mität ästä vielä seuraakaan.

Illan ratoksi mukava kisuvideo.

Vessapaperia otsassa

Niin, oma kylähullunne tässä taas terve. Kävin aamutuimaan uimassa ensi kertaa sitten leikkauksen ja koska pukemisen jälkeen on aina tuskallisen kuuma, pyyhin otsaani vessapaperilla. Huomasin yhden pienen riekaleen heti, mutta toinen (isompi) oli jäänyt vähän otsahiusten alle ja huomasin sen vasta töissä paahdettuani puolen Helsingin läpi.

Uima-allas oli yllättävän täynnä porukkaa ja kilsan uimiseen menikin peräti 36 minsaa, koska jouduin hidastamaan ja odottelemaan. Noustuani isosta altaasta kävin vielä avantoaltaassa, jossa olikin kunnon kylmä vesi. Olivat ilmeisesti huomanneet, että luonnonvedetkin on viilentyneet ja sen mukaan jäähdyttäneet sitten tuonkin. Oli varsin mukava.

Matkalla kaupunkiinpäin menevään metroon kävin Postissa (Marjaana voisi tarkkailla laatikkoaan), juttelin niitänäitä postineidin kanssa se vessapaperi otsassa ja keskustassa käväisin ostamassa muutaman t-paidan (lyhyt- ja pitkähihaisia) M&S-kaupasta edelleen se vessapaperi otsassa. Että joo.. No pääsin vihdoin töihinkin ja sain sen paperin pois otsastani.

Siinäpä ne päivän tärkeimmät oikeastaan. En nukkunut kovin hyvin viime yönä, kuten en yleensä su-ma välisenä yönä nuku ja ensi yönä stressaan varmasti esikoisen lähtöä niin, että nukun vielä huonommin. Jos siis vaikutan varsin hysteeriseltä loppuviikosta, niin tiedätte miksi.

Meillä on meneillään joukkomurha alakerrassa, muurahaiset ovat ilmeisesti löytäneet uuden reitin sisälle. Vaatteita vaihtaessani  ehdin jo tappaa ainakin kymmenen pöydältä.

Loppuun päivän korvamato, joka yllätti salakavalasti jostain.

Sunnuntai-iltaa

Halusin vain esitellä teillekin tällaisen musiikkikoneen, minusta se oli aika hauska :)

Aika

Mihin se meni? Tällainen posti saapui tänään esikoiselle. Alan tuntea itseni vanhaksi. 

Olin töissä ihan loppuun asti, nyt on kaikki plussavapaat tehty sisään.

Keuhkolääkäri ei soittanut. Jos arvaan oikein, puhelu ei taaskaan yhdistynyt. Asia, jota en ymmärrä. Mies väittää, että mun luuri on useimmiten syöty kun siihen yrittää soittaa, mutta tosiasia on se, että meillä on töissä ihan helkkarin huono kenttä. Pitää katsoa Kannasta, onko siellä joku viesti asiasta.

Mutta nyt ajattelin kyllä mennä petiin. Huomenna on uusi päivä.

Jännittäviä aikoja

Elämme jännittäviä aikoja. Ihan yleisellä tasolla eli työmaailmaan liittyen yhteiskuntasopimus aiheuttaa jonkin verran keskustelua. Kävin eilen vanhassa työpaikassa ja tietysti juutuin juttelemaan sinne juurikin tästä asiasta. Hiukan meitä ihmetytti, että JHL on hyväksymässä tämän ehdotelman, jossa nimenomaan matalapalkka-alojen työntekijät joutuvat kärsimään eniten. Hiukan on petetty olo ja muistin, miksi erosin JHLlästä aikoinaan.. Tietysti ymmärrän sen, että he haluavat näyttää olevansa muuntautumiskykyisiä ja nykyaikaisia, mutta jotenkin aina ne pienipalkkaisimmat ja naisvaltaisimmat alat ovat kovimmilla. Saapa nähdä, mitä muut SAKn liitot sanovat. Voisin lyödä vetoa, että AKT ei ainakaan hyväksy eikä ehkä PAMkaan.

Lisää jännittäviä aikoja: Esikoisen CERNin matka lähestyy eli lähtö on ensi tiistaina. Nyt poika on kuumeessa kotona. Toivon, että se ei ole influenssaa ja menisi ohi viikonlopun aikana. Muuten on pakko lähettää lapsi sairaana reissuun, on niin odottanut tuota. (Enkä tietenkään influenssapotilasta lähetä minnekään, mutta jos se on ihan tavan kuume.)

Ystäväpariskunnan poika (esikoisen luokkakaveri) oli saanut jo kutsuntakirjeen. Sitäkin odotamme nyt kovasti, saa nähdä milloin se tipahtaa luukusta. Mies arveli, ettei ihan vielä tule, vaan porrastetusti syntymäpäivän mukaan.

Keskimmäinen on myös kotona sairaana, vatsa oli illalla todella kipeä ja aamullakin jatkui. Pohdinkin tässä, että jos lykkää kovan kuumeen niin se voisi olla umppari.

Minullakin on jännittäviä aikoja, sillä en ole vieläkään saanut päätettyä menisinkö tänään olevaan isoon koko talon infotilaisuuteen, vai lähdenkö kotiin kun talo menee kiinni klo 16. Väsyttää niin, etten tiedä jaksanko istua siellä, jos vaikka nukahdan.

Allergiasairaalan keuhkolääkärin pitäisi soittaa tänään, sitä odotellessa..

Postiärsy

Kylläpä jotenkin nyt kasautuu näitä ärsyjä, mutta siis mies soitteli mulle töihin, että oli tullut Postin ilmoituslappu. Minulle oli tullut pikakirje, jonka saisi hakea postikaupasta ja mies lupasi tulla vastaan metrolle.

Ajelimme sitten postikauppaan (ensin tietysti haimme sen onnettoman lapun kotoa, jonne se oli unohtunut) ja jonotimme muiden paketinhakijoiden kanssa. Ojensin lappusen kassapojalle, joka sanoo ettei pikakirjettä löydy mutta tarkistaa vielä.. No ei löydy vieläkään, koska poika huomauttaa, että se on noudettavissa HUOMENNA klo 11 jälkeen. (Kuten olisimme itsekin voineet lukea.)

Mutta oikeasti? Pikakirje, joka on haettava itse seuraavana päivänä? Mikä pika se on?

Ihmettelin kotimatkalla miehelle, miten ihan oikeasti joskus olin hiukan kade eräille maille, joissa posti jaettiin arkisin kahdesti ja lauantaisinkin kerran. Nykyään olisin onnellinen, jos posti ihan oikeasti joskus tulisi kuten joskus ennen (vielä 10 vuotta sitten).

Loppukevennys: Pienin rakastui hiihtämiseen. Lupasin lähteä viikonloppuna kävellen katsomaan, kun hän hiihtää..

Laiskan vaimon mies oli vinkannut tästä coverista, on oikein onnistunut.

Aamuärsy

Ehdin metroon, vaikka se oli tipalla. Nimittäin ne hienot rullaportaat, jotka ovat useammin pois käytöstä kuin 'rullaamassa', seisoivat taas ja tietysti yksi mummo perässävedettävänsa kanssa onnistui tuuppaamaan itsensä siihen mun ja yhden teinin edelle.  MIKSi jos tietää olevansa hidas, ei voi mennä hissillä? HÄH?

No, muuten aamu on ollut suht mukava, mitä nyt migreeni yrittää iskeä. Siksi pyydänkin anteeksi, jos on kirjoitusvihreitä, en hahmota niitä migreenissä. Särkylääkkeitä ei ole kuin pari tabua mukana, pitäis lähteä naapuritaloon apteekkiin ja arvatkaa kiinnostaako.

Pienimmällä on tänään hiihtoa, toivottavasti menisi hyvin. Opetin sen jo eskarikeväänä, sen jälkeen ei olekaan ollut lunta tarpeeksi. Kävellessäni metrolle huomaisn, että erään omakotitalon pihassa hiihteli mummeli. Ovat laittaneet ladun pihan reunoja myötäilemään. Vähän hassultahan se näyttää, mutta toisaalta pitäisi sitten lähteä automatkan päähän enkä tiedä, onko sillä vanhalla parilla edes autoa enää.

Nyt muovittamaan! Nähdään!