sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Minecraft-kakku ja ebolasukat

Tänään on sitten juhlittu nuorimman pojan 10-vuotissynttäreitä. Virallinen päivä on vasta helmikuun 8s, mutta vuorotyötä tekevän kummitädin vuoksi aikaistimme hiukan, kun se ei ketään haittaa.

Ihan ensimmäistä kertaa lupauduin jouduin tekemään Minecraft-kakun, sillä menin hölmöyttäni esittelemään erään tuttavani tekemää kakkua lapselle joskus ennen joulua. Onneksi kakku nyt ei ollut ihan yhtä hankala kuin pari vuotta sitten tekemäni Paavo Pesusieni, jossa oli yllättävän monta väriä väännettävä sokerimassoihin. Tämänkertainen oli itseasiassa valmis hyvissä ajoin ennen vieraiden saapumista.
Lahjat olivat mieluisia. Jopa niin mieluisia, että Kylo Ren oli tipalla päätyä nukkumaan päivänsankarin sänkyyn.

Vieraatkin onneksi lähtivät suht ajoissa ja ehdin pestä pyykkiäkin ihan riittävästi. Ensimmäisiä ripustaessa seassa olivat miehen Ebola-sukat, jotka aina aiheuttavat hillittömiä naurunpyrskähdyksiä. En voi käsittää, mistä sukkafirmassa on keksitty, että Ebola olisi ihan mielettömän mahtava nimi sukille. 'Ebolat jalkaan niin loppuelämäsi joutuu nopeasti'. tyrsk

Ainiin.. elinen sujui rattoisasti eli leivoin hela dagen. Aloitin kookoskekseillä, sitten tein appelsiini-sitruunakuivakakun sekä kakkupohjan ja lopuksi vielä keskimmäisen kanssa korvapuusteja. Olin aika tööt illalla. Kahvitauolla nuorimmainen esitteli uusia taitojaan.

Sisareni kyseli, miksi en ollut kutsunut veljistäni keskimmäistä, he kun asuvat täällä myös ja vastasin, että olin alkuviikosta niin sairas, etten ollut muistanut (vaikka oikeasti puolitahallani unohdin, koska he eivät koskaan tule). Sisareni sanoi, että toisaalta he olivat olleet hurjan flunssaisia kun hän oli käynyt torstaina heillä ovenraossa. Eli se siitä, eivät olisi siis kuitenkaan tulleet (taaskaan).

Nyt alkaa pyykkikone valmistua, joten kohta pääsee nukkumaan. Nähdään taas!

2 kommenttia:

  1. Höh, ebolasukista ei ollut kuvaa ;-)

    Mutta kakku on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se maistuikin hyvältä :P Ja sukista ei tosiaan ole kuvaa :D

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)