keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Iltaa

Mies vei metrolle enkä ehtinyt kaatua missään välissä. Kovasti oli lumenpudottajia liikkeellä, raskas lumi painaa paljon ja tuntuu, että nyt halutaan ennaltaehkäistä vaaratilanteita. Ihan hyvähän se on.

Työpäivä sujahti ohi melkoisen sutjakkaasti. Eräs asia, jota olen yrittänyt nyt pari viikkoa tehdä, myöhästyy lisää erään toisen henkilön toimesta. Tai toimettomuudesta. No, ei ole meikäläisen päänsärky.

Illan kuluessa ihmettelin hiukan ääntä, joka kuului aina kun asetin käteni hiirelle ja ranne laskeutui rannetuelle. Ääni johtui siitä, että rannetuesta tuli ns. ilmat pihalle ja se vinkaisi. Huvittavaa :)

Aloitin aamulla sarjan Black sails katsomisen, mutta en oikein tiedä jaksanko sitä. Siinä on vähän samaa, kuin aika monessa jenkkisarjassa eli seksin kautta 'myydään' tarinaa. En jaksa katsella muiden petihommia, joten usein moiset sarjat jäävät väliin. Se on osasyy myös GoT:n välttelylle, ei vain kiinnosta. Onneksi on paljon sellaistakin katsottavaa, jossa seksiä ei ole juuri ollenkaan tai jopa kokonaan ilman. Olen kai jotenkin outo, kun en vain jaksa katsella paljaita kehoja toistensa kimpussa.

Joka tapauksessa nyt katoan jälleen neuleen ja ruudun pariin. Nähdään.





4 kommenttia:

  1. Täällä on sitten toinenkin outo. Minusta ne petipuuhat ja muut lääppimiset on muutenkin sellaisia asioita, joita tehdään muiden katseilta piilossa, niin miksi ne pitäs telkkariohjelmassa näyttää niin tarkkaan? Eihän niissä näytetä vessassakäymisiäkään. Yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku ymmärtää. Mä olen ajatellut, että olen tosi outo, kun mua ei vaan kiinnosta. Lähinnä tuntuukin nykyään, että monessa tv-sarjassa se on nimenomaan lätkäisty päälle myynninedistämiseksi. On eri asia, jos seksikohtaus on tarinan kannalta oleellinen, mutta aika harva niistä on.

      Poista
    2. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa sentään usein ymmärrettiin häveliäästi ruveta katseleen koivunlatvoja :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)