maanantai 16. marraskuuta 2015

Tilulii

Käväisin aamusella bussikyydillä Espoon perukoilla eli Jorvissa ns. pre-op-käynnillä. Muuten meni kivasti, mutta meni hiukan aikaa hukkaan oman hölmöilyni takia (unohdin ilmoittautua, koska ohjekirje meni piilon viereen) ja siten koko vierailussa kesti vähän odotettua kauemmin. Kysyin hoitajalta, paljonko hän arvelee otettavaksi ja hän sanoi, että vähintään puoli kiloa per rinta. Minusta tulee PIENI. Ihanaaaa!!

Mutta nyt on asiat hoidettu, verikokeet otettuna ja tukisukat valmiina keskiviikkoaamuun. Taksin aion vielä huomenna tilata valmiiksi, sillä julkisilla matka kestää puolitoista tuntia ellei pitempäänkin enkä halua syyllistyä kanssamatkustajien murhaan.

Töihin pääsin tasan tunnissa, mikä suuresti huvitti minua ja työparia :) Tosin kolmella eri kulkuvälineellä, mutta ehdinpä käydä kaupassa hakemassa lounaankin tuossa ajassa.

Työt sujuivat jotenkin, asiakkaat olivat oikein mukavia ja sain jopa suklaata. Illalla mies tuli pienimmän kera hakemaan, kun olivat jousiammuntaradalla.

Hiukan harmittaa se, että olin ajatellut katsovani Hobitti-maratonin jo tällä viikolla, mutta viimeisen osan ee-versio tuleekin Suomen kauppoihin vasta 23s päivä. En oikein tiedä, miten nyt tästä selviän. Sentään viikko kestettävä vielä. Voi nyyh. 

Täytyy sanoa, että nyt alkaa olla mehut aika vähissä. Huomisesta kunhan selviän ja keskiviikkona Jorviin, niin jo helpottaa.


8 kommenttia:

  1. Aaahh... Sä pääset pienennykseen. Hieno juttu! Tsemppiä ja laitahan sitten rapsaa, kun sattuneesta syystä kiinnostaa. :)

    Kai oot omegat jättäny pois, jos sellasia syöt ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan toki :) Juu, en onneksi syö (ja tiesinkin tuon verenohennustaipumuksen), mutta tarkistin eilen hoitsulta ettei pellavansiemenrouhe aiheuta samaa ja ei kuulemma :D

      Poista
    2. *tirsk*

      Määkin aattelen sua, kun nyt on tätä aikaa. :)

      Poista
  2. Mä aattelen sua keskiviikkona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Just tilasin taksin aamuksi, vähän alkaa jo jänskättää :P

      Poista
  3. Tsemiä huomiselle :)

    Hih, näin pienitissisenä ihan naureskelin tuolle "vähintään puoli kiloa per tissi" kohdalle, koska jos mulle tehtäis noin, niin ei taatusti jäis tissejä ollenkaan :D Niin se vaan on elämä erilaista, millaiset geenit sattuu samaan... Enkä tajua sitä väkeä ollenkaan, jotka hankkii jotkut jättimäiset kumipallot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en ole koskaan tajunnut ylisuuria lisukkeita minäkään. Ymmärrän sen, jos on tyyliin paistetut kananmunat, mutta jos on jo suht hyvät munkit niin sellaisten suurentamista ilmapalloiksi en tajua :)

      Geenit tosiaan.. Mun äidillä on aika pieni varustus, mutta mä olenkin perinyt geenini isän puolelta ja olen kuin yksi yhteen kopio isänäidistä. Tasan ei käy. Niija KIITOS :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)