torstai 8. lokakuuta 2015

Kaikenlaista

Kaikenlaista on taas tapahtunut tässä parin päivän kuluessa.

Eilen eli keskiviikkoaamuna kävimme nuorimmaisen kanssa koululla varttikeskustelussa. Hankalia ovat keskustelut.. olisi nimittäin aikoinaan pitänyt esikoisen keskustelut nauhoittaa, samat jutut on kuultu jo ainakin kahdesti :D

Suurin ongelma tällä hetkellä on pienimmän kohdalla se, että hän saattaa hypätä kesken hiljaisen työskentelyn ylös penkistä ja ruveta pyörimään. Tosin sen tehtyään hän sitten istuu takaisin alas jatkamaan hommaa. En oikein tiedä mitä sille tekisi, kun opettajakin sanoi, että hän ja luokkakaverit on oikeastaan jo niin tottuneita siihen. Myöhemmin pohdin asiaa ja laitoin Wilman kautta viestin, että jos lisäisivät hiukan taukojumppaa kaikille.. ehkä se voisi auttaa? Pienin myös beatboxaa jatkuvasti, huomaamattaan ja myös kotona. Noin kouluaineiden suhteen ei ole ongelmia. 

Töissä juttelin erään uuden ihmisemme kanssa altistuksestani ja hän huomautti, että kolmanne kerroksen yhdessä pienessä välitilassa haisee maakellarille.. Sanoin asiasta heti tänäaamuna sille ihmiselle, joka vastaa meidän yksikössä näistä rakennusjutuista. 

Vein ja myin (työ)kaverille viime syksynä ostamani DocMartensit, jotka olivat mulle liian isot ja raskaat ja hän ilahtui ikihyviksi niistä. Ne olivat kuin tehdyt juuri hänelle. Oikein kiva, sain jotain pois kaapista ja hän sai kengät, joita tarvitsi :)

Tänään sitten soittelin leikkausjonohoitajalle. On hiukan rieponut, kun ei mitään ole kuulunut siitäkään, kun se sairausloma sentään vaikuttaa vähän muihinkin. Hoitaja kysyi minulta, että mikä päivä haluan tulla, kun vaihtoehtoja on kolme ja valitsin sitten marraskuun puolivälistä. Hiukan jännittää jo.

Kävin pilatestunnin jälkeen Stockan Hulluilla päivillä katsomassa pienimmälle verkkareita ja itselleni yöpaitaa, mutta täytyy sanoa, että Stocka alkaa jo alittaa itsensä. Loppujen lopuksi ostin leivoksia ja kotona nautimme oikein leivoskahvit.

Vielä kun huomisen jaksaisi, niin sitten koittaa viikonloppu. Tosin menen keskimmäisen kanssa kenkäkaupoille.. Voi kääk.

Päivän video valittu siksi, että luin huhun The Curen comebackistä.


2 kommenttia:

  1. Oi Cure oi Cure, ja niitä mustahuuliaikoija ;-)

    Pienin tekee sitä mitä lasten pitäisikin, liikkuu vähintään vartin/puolen tunnin välein. Hyvä ehdotus tuo taukojumppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin <3

      Ja niin minustakin. Omasta meilestäni lapset istuvat ihan liikaa koulussa.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)