torstai 13. elokuuta 2015

Torstai-iltaa

Tänään menin pyörällä töihin ja takaisinkin, vaikka oli aivan hirveä tuuli. Sen vuoksi paluumatka kesti jopa viisi minuuttia kauemmin kuin menomatka. Oli ilo huomata, etten ehkä ole ihan niin rapakunnossa, kuin etukäteen arvelin. Tosin huomenna saatan olla eri mieltä, sääri- ja pohjelihakset tuntuvat hempeiltä.

Töissä olikin rattoisa meno, sillä tänään oli kielten kurssien ilmoittautumiset edessä. Ihmisiä oli ollut jo kahdeksalta odottamassa, että pääsevät hakemaan vuoronumerolappuja :) Juttelin erään rouvan kanssa kaikenlaista ja loppujen lopuksi päädyimme juttelemaan kissoista. Hän kertoi, että hänellä oli ollut parhaimmillaan 9 kissaa, mut nyt on jäljellä enää kaksi, 17-vuotiaat sisarukset.

Työhön liittyen tärkein työväline eli lainaus- ja lehtirekisteriohjelma ei yllättäen suostukaan enää yhteistyöhön kaupungin sisäisen verkon kanssa ja se pitää asentaa uudelleen.. Pistin nyt s-postin it-tuelle, jonka hommiin se kuuluu, sillä työpöydälläni on läjittäin saapuneita aikakauslehtiä, jotka pitäisi viedä rekisteriin. Saa nähdä, milloin saamme ohjelmat toimimaan.

Iltasellla katselin Johnny English 2-elokuvan pienimmän (ja osittain keskimmäisen) kera. Rowan Atkinson on vain niin mahtava, ettei pysty muuta kuin nauramaan. Ihana :)

Nyt lähden nukkumaan, nähdään taas :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)