torstai 21. toukokuuta 2015

Katin villat

Ollaan jo torstaissa, yllättäen on taas päivät vilahtaneet ohi nopeasti.

Ei ole oikeastaan tapahtunut mitään sen ihmeempiä, mitä nyt tiistaina kävin kissan kanssa lääkärissä. Neidillä oli molemmista etutassuista keskimmäinen kynsi kasvanut pahasti anturan sisään, koska hän ei ole käynyt enää paljoa ulkona ja minä olen surkea leikkaamaan hänen kynsiään. Pelkään sitä aivan kamalasti. Tilanne illalla lääkärin jälkeen; antibioottikuuri ja kipulääke suun kautta (oh joy) ja tassujen pyyhkiminen jodilla.

Sysi ja cone of shame


Pääkuupasta luovuimme jo eilen aamulla, koska seoli silkkaa tuskaa sekä meille että kissaparalle. Tosin täytyy myöntää, että kuuron kissan kuuloon sillä oli parantava vaikutus mutta muuten hermoihin ei. Raukkaparka yritti puskea seiniä ja meitä ja nolostui, kun kuuppa esti. Not funny.

Hetki sitten suoritimme lääkintäoperaation ja tarkasteassani tassut huomasin, että ne ovat todella hyvät jo. Toisen tassun haava oli jo ummessa ja toisessa oli enää pieni jälki. Kattiparka. (Jostain syystä mies väitti, että minut olisi pitänyt rauhoittaa eläinlääkärissä..)

Siinäpä olikin oikeastaan viikon tärkein uutinen täältäpäin maailmaa. Eilen meillä oli töissä työhyvinvointikyselyn purku ja se nyt oli mitä oli.. Palautelappuun kirjoitin, että vaikka olikin mielenkiintoista niin olisi ehkä ollut kiva, jos olisimme oikeasti saaneet keskustella asioista sen sijaan, että taas kerran kuuntelimme johtoa. Olen myös huolestunut hieman lähiesimiehen työssäjaksamisesta, hän kun on enemmän henkilökunnan etua ajatteleva kuin muut pomot ja sen vuoksi saa kaikenlaista niskaansa.

Huomenna menen pienimmän ja parin ystäväni kera katsomaan uusinta Avengers-elokuvaa. Toinen näistä ystävistäni menetti kissansa pari viikkoa sitten ja hän soitti minulle juuri, kun odottelin metroa. Kertoi hakeneensa kissan uurnan postista ja sitten kuvaili uurnaa. Siinä on kuulemma jonkinlainen rauhankyyhkynen. Repesimme molemmat ajatukselle, että vaikka kyyhky kuinka paljon pyristelee pakoon, niin siinähän istuu kissan tavoiteltavana. Juuh.. olemme hassuja :D (Minä aloin nauraa asialle ensin ja pyysin anteeksi, mutta ystävä sanoi saaneensa saman reaktion, js siksi soittaneensakin.)

Ai niin, tiistai-iltana katselin Euroviisuja sen verran, että näin PKN:n esityksen. Arvasihan sen, ettei pojat päässeet jatkoon, mutta median kannalta he ovat tehneet hienon työn ja varmasti edistäneet vammaisten asemaa monessa maassa. Ihan kotimaassakin.


Kotimatkalla kävin varmasti ensimmäistä kertaa ehkä kymmeneen vuoteen Alkossa. Ostin Limoncelloa leivontaa varten. Hetken harkitsin myös mantelilikööriä, mutta toistaiseksi jätin sen kauppaan. Pienin sai itkukohtauksen huomatessaan unohtaneensa matikankirjan kouluun.. Kaipa se tästä, talvi on ollut pitkä. Huomenna pitää ennen leffaa hakea yksi valmistujaislahja ja yksi synttärilahja.

Nyt taidan lähteä petiin. Loppuun vähän punkia ihan siksi.





2 kommenttia:

  1. Kattiselle toivotan pikaista lopullista paranemista ja yhden kissan omistaneena voin sanoa että vaikka ne ovat mukavia ja viisaita otuksia niin ei koskaan enää. Täällä korvessa kun katit kulkevat vapaana ja reviiritaistelut ovat arkipäivää, niin sen meidän kollin paikkaaminen oli yhtä helvettiä. Oikeesti, yhteen aikaan näytti siltä että olen geneettinen kummajainen jolla on kidukset käsivarsissa. Palkeenkielet eli noin tuumaa syvät riekaleet heiluivat tuulessa kuin hetulat meresä ja se jos mikä heikensi mun katu-uskottavuutta. Toisaalta se lisäsi (4 -7 vuotiaat) sillä sain aika usein kuulla huutoja: "Hei, nyt äkkiä haneen. Ahvenmies tulee!"
    Mikäli en olisi näin sivistynyt kuin olen, olisin huutanut lapsille että haistakaa vittu kidustenne kanssa sillä se käsivarsia polttava tuska oli jotain mikä ei ole tästä maailmasta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.. jotain mieskin mutisi hitsaushanskoista.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)