maanantai 23. maaliskuuta 2015

Maanantai

Viikonloppu meni taas. Jonnekin. Hyvä kun ehti huomata..

No ei. Lauantaina tein pari opiskelujuttua ja katsoin pienimmän kanssa X-Men-elokuvan. Sivistämme itseämme, minä ja hän.

Sunnuntaina.. ööh.. oleilin, pesin pyykkiä, leikkasin miehen hiukset. Siinä se kai meni.

Tänä aamuna lähetin pienimmän kouluun, keskimmäinen vuorostaan oli kotona sairaana. Menin itse terveyskeskuksen kautta, varasin ajan ensi viikon keskiviikoksi. Saa nähdä tuleeko ihan aprillipila.

Ehdin käydä keskustassakin ennen töihinmenoa ja sitten istuinkin töissä aina iltakasiin saakka. Siinäpä se meni. Juttelin viikatteista ja Richard IIInen uudelleenhautaamisesta neuleryhmässä. Mmmh.. meillä on aika mielenkiintoista siellä.

Yhtäkkiä tässä istuessani muistin tämän vanhan piisin.




2 kommenttia:

  1. Lueskelin hieman uutisointia Rikun monttubileistä ja vaivuin taas ajatuksiin siitä kuinka hienoa aikamatkailu olisi. Jostain syystä meikäläistä kiehtoo mennyt enemmän kuin tuleva ja en tiedä johtuuko se jälkeenjääneisyydestäni vai mistä mutta esim. hirmuliskot ja eriyisesti keskiaika olis kiva nähdä livenä. No, tietty myös se mitä oli ennen Big Bangiä ja ehkäpä Länsirannan meno 2000 vuotta sitten. Hullu mikä hullu mutta olis se makeeta.

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)