torstai 29. tammikuuta 2015

Iltaa

Torstaita. Sekä äitini että Sysikki voivat hyvin.

Eilen olin tosiaan kotona pienimmän kanssa ja illalla käväisin kääntymässä hammaslääkärissä. Kruuunu on taas paikoillaan ja tarkistuskerta sovittu parin viikon päähän.

Tänään menin töihin ja oli jotenkin hankala päivä. Onneksi ihana (työ)kaveri kävi sopivasti lounasaikaan, joten juttelimme samalla kun söimme. Muuten päivä matoi kuin jäätynyt lapamato eteenpäin.

Huomennakin pitää kiirettä. Aamulla menen kampaajalle, sitten Tapiolaan WeeGee-museoon (meinaan aina kirjoittaa WeeCee..) työkavereitten kanssa ja sen jälkeen vielä leffaan ystäväni kanssa katsomaan 'Birdman'ia. Huhhuh.

Tänään twitterissä joku arabisysteemi alkoi seuraamaan minua, mutta blokkasin sen heti. Ihan siksi, etten kaipaa mitään epäilyjä jostain kannatusjäsenyydestä, kun menemme seuraavan kerran Amerikanmaalle. Jenkit ovat kovin vainoharhaisia tällaisista.

Loppuun jotain, mitä kuuntelin tänään.


6 kommenttia:

  1. Mitäs sinä nyt olet tehnyt kun arabitkin seuraavat? :D

    Hyvä kuulla että teillä voidaan paremmin ja mä en näitä sun postauksia lukiessani lakkaa ihmettelemästä sitä että mistä sä hyvä nainen saat tuon kaiken energiasi?
    Meikäläinen kun reuhtoo päivän maailmalla niin voin kuulla sohvan seireenilaulun jo silloin kun lähden työmaalta kotiin päin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että nyt alkaa olla patterit aika lopussa. Kulunut viikko on vienyt mehut aika totaalisesti.

      Poista
  2. Kiva kuulla, että toipilaat voivat paremmin.

    Mikäs kuule mahtaa olla sähköpostiosoitteesi tänne blogiin? Laittaisin sulle lukijakutsun, sillä päätin pistää ovet säppiin ja jatkaa hieman yksityisimmillä asioilla.

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)